Arvostelussa Raven’s Cry – ”Pelaajalla alkaa hirttää kiinni”

19.03.2015

Pirates of the Caribbean -buumin laannuttua merirosvot ovat viettäneet hiljaiseloa. Pelimaailmassa on kuitenkin tilaa yhdelle hyvälle piraattiseikkailulle ja Raven’s Cryn myötä nämä rommin hajuiset ystävämme yrittävätkin tehdä näyttävää paluuta kartalle. Sääli vain, että Raven’s Cryn piraatit on lähetetty maailmalle läpimädällä ja seulaksii ammutulla jollalla. Pelin kehittänyt Reality Pump Studios on nimittäin onnistunut tekemään yhden bugisimmistä peleistä pitkään aikaan.

Aloitetaan kuitenkin positiivisella. Raven’s Cry on parhaimmillaan merellä. Erilaisia laivoja on mukavasti, ympäristöt ovat ihan kivan näköisiä ja laivojen väliset taistelut ovat varsin pelattavia. Laivojen ja niiden miehistön ylläpito tarjoaa jopa pieniä roolipelielementtejä. Mitään erityisen hienoa peli ei anna, mutta kahden laivan välisessä tykkitulessa on tietynlaista asennetta.

Siinä olivatkin plussat, käytännössä kaikki muu on huonosti toteutettua tai bugien riivaamaa. Päähenkilö on pakasta revitty geneerinen hahmo, jonka ääninäyttelijää ei tunnu juuri kiinnostavan mikään. Ei voi tietää ovatko pelin kehittäjät rommipäissään hoitaneet ääninäyttelemisen itse, mutta tunnetta ei ole juuri mukaan mahtunut ja tämä linja jatkuu hahmosta toiseen. Juonikin on varsin mitään sanomatonta tavaraa, joten Raven’s Cry on kokonaan pelillisen antinsa varassa.

Jos meritaistelut jossain määrin toimivatkin, on pelin toinen puolisko, maalla seikkailu, itkua ja hammasten kiristelyä. Hahmon ohjaaminen on kankeaa, miekkataisteluissa ei ole minkäänlaista fiilistä ja pelin tarjoama tekeminen on tylsää puurtamista. Nyt puhutaan sen luokan karmeudesta, että pelaajalla alkaa hirttää kiinni. Siellä täällä voi nähdä pilkahduksia hyödyntämättömästä potentiaalista, mutta pääosin Raven’s Cry on täysi susi.

Lisäksi mukana on julmettu määrä bugeja, peli ei pyöri kunnolla tehokkaammallakaan koneella ja kaatuilee tämän tästä. Sen vuoksi Raven’s Cry on lähestulkoon pelikelvoton.

KEHITTÄJÄ
Reality Pump Studios

JULKAISIJA

TopWare Interactive

TESTATTU
PC

MUUT ALUSTAT

PS3, PS4

ARVOSTELIJA
MIKKO MATILAINEN

IKÄSUOSITUS
16+

PELAAJIA
1

PLUSSAT
Laivataistelut

MIINUKSET
Buginen
Miekkailu, kävely… kaikki jalan tapahtuva

PÄÄSTÖTODISTUS
Kuin kurkunleikkaajien saari – Iso floppi

ARVOSANA

4

LAJITYYPPI
Seikkailu

JULKAISUPÄIVÄ

30.1.2015

Lisää luettavaa