Arvostelussa Helldivers – ”Jännityksessä piilee pelin voima”

03.04.2015

Helldivers on sukua Paul Verhovenin Starship Troopers -elokuvalle. Helldiversissa pelaaja on sotilas, jonka pitää puolustaa Super Earth -nimellä tulevaisuudessa kutsuttua maapalloa. Tarinankerronta luo yhteneväisyyksiä nykypäivään, ja viittaa välillä jopa esimerkiksi itsemurhapommituksiin. Harmittavasti viittaukset nykypäivän poliittiseen tilanteeseen jäävät kuitenkin hieman ulkokohtaisiksi – parempaankin olisi kyetty.

Helldiversin ohjausjärjestelmä on tavallaan yksinkertainen. Vasemmalla sauvalla pelaajan hahmo liikkuu, ja oikealla se ampuu. Yksinkertaisuus loppuu kuitenkin tähän. Vastassaan pelaajalla on esimerkiksi ikäviä avaruuden oliota sekä kyborgeja, joita pitää päästää hengiltä erilaisilla aseilla. Vihollisjoukkoja tulee suurissa ryppäissä, ja toiminta on välillä todella kaoottista. Hengenlähtö on jatkuvasti hiuskarvan varassa. Tämä luo pelaamiseen jatkuvan paniikinomaisen tunteen, joka saattaa karkottaa joitakin pelaajia.

Pelaajalla on käytössään myös erityishyökkäyksiä. Hän voi heittää ruudulle esimerkiksi jatkuvasti tulittavan konetuliaseen tai tilata taustatukea taivaalta tykistötulen muodossa. Nämä hyökkäykset voivat osua myös pelaajan ohjastamaan hahmoon. Verkkopelissä myös toisten pelaajien luodit vahingoittavat. Tämäkin lisää pelin kaaosta. Kaikki ruudulla lentävä voi periaatteessa tappaa. Luodit ovat vähissä, ja niitä pitää muistaa tilata taistelukentälle lisää. Muuten käy helposti niin, että kyborgilauma tulittaa avuttoman pelihahmon manan maille.

Helldivers vaatii muita pelaajia taistelukentälle, muuten kokemus jää hieman vajavaiseksi. Onneksi nettipeli toimii hyvin. Yksinpelinäkin se on oivaa hupia, kunhan vain perehtyy sen metkuihin tarpeeksi tarkasti: Helldiversin taistelukentille ei kannata lähteä, mikäli tietotaito erikoisaseiden suhteen ei ole kunnossa.

Helldivers on armoton pelikokemus, joka palkitsee käytetyn ajan hienolla tavalla. Taisteluissa henki on jatkuvasti hiuskarvan varassa, mutta juuri jännityksessä piilee pelin voima.

KEHITTÄJÄ
ARROWHEAD

JULKAISIJA
SONY

TESTATTU
PS4

MUUT ALUSTAT
PS3, PS VITA

ARVOSTELIJA
JARKKO FRÄNTILÄ

IKÄSUOSITUS
16+

PELAAJIA
1-4

PLUSSAT
VAIKEA POSITIIVISELLA TAVALLA
DYSTOOPPINEN MAAILMA

MIINUKSET
EI VÄLTTÄMÄTTÄ YKSINPELAAJILLE

PÄÄSTÖTODISTUS
Toimintapeli, joka vaatii opettelua, mutta joka palkitsee.

ARVOSANA
8

LAJITYYPPI
Toiminta

JULKAISUPÄIVÄ
3.3.2015

Lisää luettavaa