Brasilialainen The Guilt and the Shadow on peli hulluudesta, surusta ja syyllisyydestä. Päähenkilö on masentuneen näköinen mies, joka liikkuu erilaisissa kaksiulotteisissa maisemissa ja ratkoo yksinkertaisia arvoituksia. Aina välillä hän kohtaa tekstiä, joka vihjaa epämääräisiin tragedioihin.
The Guilt and the Shadow on peli, jolla on kaksi vahvuutta: Kuva ja ääni. Pelin visuaalinen ilme on hieno, kummallisine käsin piirrettyine taustoineen ja kaikkialla killittävine kasvoineen. Monet pelin arvoituksista pyörivät kanapillin ympärillä. Kun sitä puhaltelee oikein, homma alkaa luistaa. Peli vastaa pillin puhaltamiseen omalla, kumeammalla soinnillaan. Se kuulostaa erittäin tyydyttävältä.
Arvoitukset ovat paikoin hauskoja, paikoin tylsiä. Peli ei ole järin vaikea, vaan sen saa helposti alusta loppuun tunnissa tai parissa. Jos löytää oikeat vivut ja tulkitsee muutamaa vihjettä, lähes kaikki ratkeaa nopeasti. Ainoastaan tuulen suuntaan perustuva arvoitus aiheuttaa turhautumista.
Tällaisessa pelissä tunnelma on kaikki kaikessa. Pelistä on vastuussa vain muutaman hengen työryhmä, eikä tyyli muutenkaan tunnu siltä että tässä oltaisiin tekemässä suuren yleisön spektaakkelia. Silti visuaalisen ilmeen toivoisi olevan vähän hiotumpi, erityisesti pelaajahahmon animaation kohdalla.
Pelin vakavin ongelma on kuitenkin se, että epämääräisen fiilistelynsä ohella siinä on aika vähän mitään kiinnostavaa. Minimalismilla pääsee toki pitkälle ja abstrakti on usein kaunista. Tällä kertaa kuitenkin tuntuu siltä, että ratkoo palikka-arvoituksia ja katsoo, kun ruudulla leijuu 90-lukulaisen industrial-bändin lyriikkaa. Palasista ei koskaan muodostu tarinaa tai tunnelmaa, jossa olisi mitään kauhean kiinnostavaa. Joku kai kuoli, ja nyt on paha mieli. Vähän tuntuu päässä että tililii. Ei muuta.
Niin paljon kuin täällä Tiltissä rakastammekin kaikkea outoa ja kummallista, on pakko kohdata tosiasiat: The Guilt and the Shadow on banaali taidepeli. Hyvä visuaalinen idea ei auta, jos ei ole tarpeeksi sanottavaa.
KEHITTÄJÄ
FREDERICO MACHUCA
JULKAISIJA
FREDERICO MACHUCA
TESTATTU
PC
MUUT ALUSTAT
–
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
IKÄSUOSITUS
–
PELAAJIA
1
PLUSSAT
HIENOT TAUSTAT
TORVIÄÄNET
MIINUKSET
ONTTO
KÖMPELÖ
PÄÄSTÖTODISTUS
Kaipa tätä tunnin tai pari pelaa, jos ei ole muuta tekemistä
ARVOSANA
6
LAJITYYPPI
Seikkailupeli
JULKAISTU
2.2.2015