Project Spark on epäkiitollinen arvioitava, sillä se ei oikeastaan ole peli vaan pelinrakennusohjelma. Toki mukana on paketin työkaluja esittelevä pelintynkä, mutta pääpaino on käyttäjien oman luovuuden ruokkimisessa. Project Sparkin onneksi tässä on onnistuttu oikein hyvin.
Heti alussa lienee tärkeää todeta, että omien pelien väsääminen ei vaadi riviäkään koodia. Project Spark on suunniteltu olemaan täynnä vaihtoehtoja joita voi käyttää helposti ja luontevasti. Erilaiset työkalut tuntuvat kuitenkin alussa sekavilta, ja oman teoksen aloittaminen tuntuu helposti ylivoimaiselta. Sparkkia voi onneksi testata ilmaiseksi, sillä perustyökalujen käyttö ei maksa mitään. Jos homma maittaa ja haluaa tehdä vaativampaa jälkeä, mikromaksuilla saa käyttöönsä monipuolisempia työkaluja.
Pienen totuttelun ja tutoriaaleina toimivien pelinpätkien avulla Project Sparkin salat alkavat avautua. Karttaa saa pahoinpidellä, hahmoista tehdä passiivisia tai aggressiivisia ja kameran voi sijoittaa vapaasti. Paletilla voi rakentaa tasohyppelyitä, roolipeliä tai räiskintää.
Maaston luominen on hyvä esimerkki siitä, miten luontevaa työkalujen käyttö lopulta on. Kursori piirtää tyhjyyteen haluamaasi maaperää haluamassasi koossa. Mitä pienempi osoitin, sitä yksityiskohtaisempaa jälkeä sillä voi piirtää, kuten vaikkapa uurteita synkän luolan seinämään. Kun luomukseen on tyytyväinen, sinne voi istuttaa puita, taloja ja asukkaita.
Sen jälkeen voi jatkaa yksityiskohtiin. Huojuvatko puut kun pelaaja pyyhältää ohi? Puhuvatko asukkaat vasta, kun niitä puhuttelee vai heti, kun pelaaja tulee riittävän lähelle? Tällaisten yksinkertaisten ”milloin teet X, milloin teet Y” –ohjeiden tekeminen on yllättävän yksinkertaista.
Project Spark on haastava kokonaisuus. Alkukankeudesta päästyään se tarjoaa kuitenkin erinomaiset edellytykset omien pelien tekemiseen omalla tyylillä. Kannattaa silti varautua siihen, että oman pelin tekemiseen saattaa mennä helposti toista kymmentä tuntia.
Kehittäjä
Team Dakota
Julkaisija
Microsoft
Testattu
Xbox One
Muut alustat
PC
Arvostelija
Jori Virtanen
Pelaajia
1
Ikäraja
12+
Hyvää
+ MONIPUOLISET TYÖKALUT
+ ILMAINEN ALOITUSPAKETTI
+ VALMIIT PELIT HYVIÄ TUTORIAALEJA
Huonoa
– OSA TYÖKALUISTA MIKROMAKSUJEN TAKANA
– VALMIIT PELIT OVAT TYLSIÄ
– ALOITTAMISEN KYNNYS ON KORKEA
Arvosana
8/10
Julkaisupäivä
7.10.2014