Japanilainen pelistudio Level 5 tunnetaan parhaiten Professor Layton -pelisarjasta, mutta sillä on takana myös paljon roolipelejä. Siksi 3DS:n Fantasy Life pitäisi olla herättää huomiota erinomaisuudellaan.
Toimintaroolipeliä ja elämäsimulaattoria yhdistelevä Fantasy Life istuttaa pelaajan Reverian fantasiamaailmaan. Ideana on hankkia “elämä”. Elämä tarkoittaa käytännössä ammattia. Valittavana on hirviöitä tappavien palkkametsästäjien ja ristinritareiden ohella vähemmän toiminnallisempaa puuhaa, kuten kalastusta tai alkemiaa.
Elämää voi vaihtaa vapaasti, eli kun puusepän homma maistuu männyltä, voi vauhtia hakea esimerkiksi velhon ammatista.
Elämät jakautuvat karkeasti kolmeen luokkaan: keräilijät, taistelijat ja rakentajat. Valinnanvapaus kuulostaa upealta, mutta todellinen vaihtelu on vähissä. Kerääjänä voi hakata puita, kaivosmies hakkaa kiviä. Materiaaleista voi esimerkiksi seppänä jalostaa aseita ja varusteita taisteluammattien käytettäväksi. Luova työ suoritetaan minipelissä, jonka nakuttelu käy nopeasti puuduttavaksi.
Peli kannustaa tutkimaan maailmaa vapaasti, mutta pohjalla lojuu myös juoni. Juoneen liittyvät tehtävät sisältävät uuvuttavan määrän dialogia ja hahmolta toisen luokse ravaamista. Haahuilemista voi harrastaa vapaastikin, joten on kummallista että pääjuoni pakottaa pelaajan juoksutehtäviin.
Muutenkin vapaus valita on usein harhaa. Fantasy Life on pullollaan tavoitelistoja ja saavutusmittareita. Vapauden tunne ei ole suuri, kun valikossa odottaa kolme välilehteä täynnä tehtäviä. Eipä siinä, jos tehtävissä olisi enemmän vaihtelua, mutta ”kerää kuusi omenaa tai listi kahdeksan sutta” -tyyppisiä askareita on aivan liikaa.
Huonoksi Fantasy Lifea ei silti tohdi haukkua. Tekemistä on, ja välillä se tekeminen on ihan hauskaakin. Ammattien välillä vaihtelu on palkitsevaa, kunhan jaksaa paiskoa tylsiäkin hommia.
Simulaattoriroolipelihybridin idea on loistava, mutta tarkoitus on hukassa. Huippuhetket jäävät vähälle huomiolle, kun suuri osa pelaamisesta hukkuu jonninjoutavuuksiin.
KEHITTÄJÄ
Level 5
JULKAISIJA
Nintendo
TESTATTU
3DS
MUUT ALUSTAT
–
ARVOSTELIJA
KALLE ESKELINEN
IKÄSUOSITUS
7+
PELAAJIA
1-3
PLUSSAT
Valtavasti puuhattavaa
Nobuo Uematsun musiikki
MIINUKSET
Liikaa uuvuttavaa tekemistä
Pääjuonen tehtävät
PÄÄSTÖTODISTUS
Elämän hankkiminen uuvuttaa, mutta myös palkitsee
ARVOSANA
7
LAJITYYPPI
roolipeli
JULKAISUPÄIVÄ
26.9.2014