Alan Wake’s American Nightmare on pelkästään Xboxin Live Arcade -verkkokaupassa julkaistu uusi itsenäinen Alan Wake -seikkailu. Varsinaisesta jatko-osasta ei siis vieläkään ole kyse, mutta ihan hyvä paketti tämä silti on.
American Nightmare heittää kirjailijasankarimme keskelle ensimmäisen pelin televisoissa pyörinyttä Night Springs -televisiosarjaa, joka on tunnelmaltaan ja kerronnaltaan paljon velkaa Twilight Zone -televisioklassikolle.
Pahaa alter egoaan Mr. Scratchia jahtaava Alan Wake yrittää avata reittiä vaimonsa luokse, kun taas pääpahis haluaa vangita Waken painajaisiin pysyvästi.
Pelin toiminta on välittömästi tuttua ensimmäistä Alan Wakea pelanneille. Aavikkomotellin ympäristössä raahustaa pimeyden valtaamia vihulaisia. Ne eivät pahemmin luodeista piittaa ennen kuin suojaava pimeys on karkotettu kirkkaalla valolla.
Sotaan käydään siis jälleen ase toisessa ja taskulamppu toisessa kädessä.
Nyt pelaajaa vastaan kuitenkin asettuu entistä monipuolisempi valikoima vastustajia, joiden erilaiset voimat ja käyttäytyminen pakottavat turvautumaan uusiin taktiikoihin. Uusia tuttavuuksia ovat esimerkiksi lintuparvina luoteja väistelevät vainolaiset sekä kranaatteja viskovat varjohirviöt. Tässä mielessä American Nightmare on selvä parannus ykkösosan hieman itseään toistaviin taisteluihin.
Toistosta ei kuitenkaan ole aivan kokonaan päästy eroon, sillä arvatenkin verkkojakelun asettamista kokorajoitteista johtuen pelissä pyöritään hyvin rajallisella alueella. Pelaaja joutuu kulkemaan samoja reittejä useamman kerran ennen kuin tarina on saatettu tyydyttävään päätökseen. Onneksi pelaajalle tarjotaan joka kerta hieman erilaista tekemistä ja vaihtelevia haasteita, joten meno ei missään vaiheessa muutu puuduttavaksi.
Tarinapuolella peli toimii hämmästyttävän hyvin – Wake on tunnistettavasti oma itsensä, vaikka pelin genre on vaihtunut b-televisiotyyliseksi ja kerrontaan on tullut mukaan itseironiaa. Tarinan on helpompi hengittää, kun krakaa on löysätty.
Alan Wake’s American Nightmare on vaikuttava suoritus, kun miettii mitä se maksaa. Vaikka peli on lyhyempi kuin edeltäjänsä, on tiiviiseen pakettiin koottu erinomaista toimintaa, hyvää tasosuunnittelua ja riittävästi tarinaa MS-pojojen vastineeksi.
TESTATTU
XBOX360
ARVOSTELIJA
Henri Hakkarainen
PÄÄSTÖTODISTUS
Alan Wake kohtaa kauhutelevision