Netflixin hittisarja promoaa näyttävästi indie-pelejä – Lopputulos näkynyt heti myynnissä

Indie-peli nousi House of Cardsin siivittämänä myyntilistan kärkeen ilman maksettua tuotesijoittelua.

Indie-pelien suosio tuntuu kasvavan kohisten. Tämä näkyy erikoisella tavalla Netflixin hittisarjan House of Cardsin kolmannella tuotantokaudella, joka ilmestyi maailmanlaajuisesti 27. helmikuuta.

Aiemmilla tuotantokausilla Kevin Spaceyn esittämä poliitikko Frank Underwood on silloin tällöin pelaillut Call of Dutyn ja Killzonen kaltaisia räiskintäpelejä, mutta tuoreimmalla tuotantokaudella Underwoodin pelimaku on kääntynyt sofistikoituneempaan suuntaan.

Uusissa jaksoissa Spaceyn hahmo nähdään pelaamassa The Stanley Parable ja Monument Valley -indie-pelejä, joista etenkin jäkimmäinen saa runsaasti huomiota sarjassa. Alla olevassa otteessa Underwood pelaa Monument Valleyta, jonka hän myöhemmin mainitsee myös nimeltä. Pelillä näyttelee jopa pientä roolia sarjan juonen etenemisessä.

The Daily Dotin mukaan sarjan tuoma näkyvyys nosti heti Monument Valleyn Applen App Storen toiseksi myydyimmäksi peliksi. Perinteisestä tuotesijoittelusta ei kuitenkaan ole kyse, sillä pelin kehittänyt Ustwo-studio ei maksanut näkyvyydestään. Sarjan tuotantoyhtiö otti yhteyttä studioon joitakin kuukausia aiemmin ja pyysi heitä räätälöimään pelistään vain yhden kentän sisältävän version helpottamaan sarjan kuvauksia.

Kevin Spacey on muuten näytellyt kahdesti myös videopeleissä. Viimemmäksi Oscar-palkittua näyttelijää nähtiin ja kuultiin viime syksynä julkaistussa Call of Duty: Advanced Warfare -pelissä.

Tässä vielä House of Cardsin kohtaus, jossa Frank Underwood pelaa Monument Valleyta.

Lisää luettavaa