Klassinen vampyyrinmetsästäjä nähdään seuraavaksi Netflixissä

Sarjan ensimmäinen jakso on tulossa vuonna 2017.

09.02.2017

Gamespot uutisoi, kuinka Konamin klassinen Castlevania-pelisarja on suuntaamassa kohti Netflixiä. Sarjan virallisella Netflix-sivulla kerrotaan, että sarjasta on tulossa synkkä keskiaikainen fantasiaseikkailu, joka seuraa Belmontin klaanin viimeistä jäsentä, joka yrittää pelastaa Itä-Eurooppaa itse Draculalta. Factmagin mukaan sarjan tarina perustuu vuonna 1989 julkaistuun Castlevania III: Dracula’s Curse –peliin.

Netflix kertoo sarjan pituudeksi neljä jaksoa, joista kukin kestää puolisen tuntia.

Sarjan tuottaa Frederator Studios ja käsikirjoittajaksi on ilmoitettu sarjakuvistaan tunnettu Warren Ellis. Vastaavina tuottajina sarjassa toimivat edellä mainitun Elliksen lisäksi Kevin Kolde, Fred Seibert sekä Adi Shankar. Herroista viimeinen mainitsi Facebookissa vuoden 2015 elokuussa, kuinka hän on tuottamassa super-väkivaltaista Castlevania-minisarjaa, jonka synkkyys ja satiiri tulevat kippaamaan koko vampyyrigenren päälaelleen.

Vuonna 1986 alkanut pelisarja on ollut yllättävän vähän mukana televisiossa. Simon Belmont, ensimmäisen Castlevanian sankari, oli mukana 1990-luvun taitteessa tehdyssä Captain N: The Game Master -televisiosarjassa, mutta ilmeisesti kyseisen sarjan Belmont on vampyyrinmetsästäjien suvun musta lammas, ainakin mikäli on YouTubea uskominen.

Kunhan tämän sarjan herra Belmont ei vetäisi tutua ylleen.

 

Lisää luettavaa