Velikullan kintereillä – arvostelussa Max: The Curse of Brotherhood

Kukapa ei olisi joskus toivonut, että raivostuttava ja paikkoja sotkeva pikkuveli olisi kadonnut hiivattiin? Maxin toive toteutuu, mutta eihän mukulaa voi jättää oman onnensa nojaan. Onko pikkuveli aivonystyröitä hierovien pulmien ja vaarallisten tilanteiden arvoinen?

Vaikka veri on vettä sakeampaa, onnistuvat sisarukset tämän tästä saamaan sapen kiehumaan. Tämä tosiasia lienee jokaiselle veljelliselle tai siskolliselle ihmiselle tuttu juttu, mutta sama fakta pätee myös pelitarinassa. Xbox-konsoleilla ja PC:llä jo muutamia vuosia sitten ilmestynyt Max: The Curse of Brotherhood tuo isoveljen kiukun ja rakkauden nyt myös muille konsoleille. Joulukuussa ilmestyvää Switch-versiota odotellessa on hyvä hetki vilkaista pelin PlayStation 4 -käännöstä.

Pelin tarina kertoo Maxin matkasta, jonka määränpäänä on Felix-pikkuveljen pelastaminen. Seikkailuretkelle on myös syynsä: veljen kidnappaus on suoraa seurausta Maxin internetistä löytämälle loitsulle, jolla ärsyttävä nulikka saatiin katoamaan. Katumus on kuitenkin välitöntä, joten isoveli hyppää samaan taikaportaaliin pelastamaan veljeään ja korjaamaan aiheuttamansa katastrofin.

Max: The Curse of Brotherhood vie pelaajan roiman viiden tunnin seikkailulle, jonka keskeisin niksi on Maxin taikakynä. Pensselillä vedetään suurien linjojen sijasta mitä erilaisimpia loitsuja, joiden avulla pulmat ratkeavat. Max voi nostaa maan uumenista pilareita, hallita veden virtauksia, kasvattaa oksia tai vaikkapa luoda kiipeilyköysiä. Taikoja voi tehdä vain erillisiin ja ennalta määrättyihin kohtiin, joten eteneminen on sutjakkaa ja mukavasti rullaavaa.

Erilaiset taikakohdat on merkitty omilla väreillään. Sivusta kuvatun seikkailun värikäs maailma peittää harmillisesti joitakin pisteitä sen verran pahasti, että etenkin maapilarien bongaaminen laavan seasta on kiireisissä kohdissa haastavaa. Onneksi murheet ovat harvassa, sillä suurin osa seikkailusta ja pähkäilystä on rauhallista sekä sujuvaa.

Pulmanratkonnan ohessa keskitytään tasoloikintaan. Onnistuneet taikaesineet tekevät hyppimisestä turvallisempaa, mutta pomppiminen on kaikesta huolimatta hetkittäin turhan kankeaa. Etenkin köysiin tarttuminen on monesti onnenkauppaa, eikä Max nappaa liaanista kiinni vaikka kuinka olisi pitänyt. Onneksi välitallennuspisteitä on jokaisen nurkan takana, joten jatkuvaan ravaamiseen ja pulmien uudelleenrakenteluun ei tarvitse alistua.

Maxin seikkailu on audiovisuaalisesti komeaa katsottavaa ja kuultavaa. Unity-pelimoottorilla luotu seikkailu on värikäs, tunnelmallinen ja humoristinen. Maxin hilpeät kiljahdukset naurattavat, minkä lisäksi kompakti tarinakin ajaa jatkuvasti eteenpäin. Lataustauot ovat lyhyet eikä pelaaminen pysähdy juuri missään väleissä. Teknisellä puolella on kuitenkin muutamia kupruja: piilotettujen esineiden laskuri toimii vain sille päälle sattuessaan, joten trophyista kiinnostuneiden kannattaa olla varuillaan ainakin ennen korjauspäivitystä. Lisäksi peli piti käynnistää uudelleen muutamassa kohdassa, kun taikakynä ei jostain syystä enää suostunutkaan ilmestymään ruudulle. Onneksi murheet ovat vähäisiä eivätkä peli-iloa sen enempää syöviä.

Max: The Curse of Brotherhood on piristävä ja iloinen pulmaseikkailu syksyn pimeisiin iltoihin. Parissa pidemmässä sessiossa läpäistävä seikkailu hivelee aivonystyröitä hellästi ja viihdyttää mainiolla tarinankerronnallaan. Teos ei mullista pulmapelien markkinoita tai keksi pyörää uudelleen, mutta paketti on keskeisimpien ominaisuuksiensa osalta erinomaisesti hiottu kokonaisuus. Maxin seikkailua on hauska pelata; ei kai sen enempää välipalapeliltä voi vaatiakaan?

Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu), Switch, Xbox 360, Xbox One
Ikäraja: 12 (PEGI)