Liekö syynä lajin yksinkertaisuus ja hallittavuus, mutta tennis oli takavuosina yksi toimivimmista virtuaalisporttailuista. Super Nintendon Super Tennis sai omalla konsolillani runsaasti rakkautta, ja myös Virtua Tennis sekä Top Spin innostivat pitkän aikaa. Tämän jälkeen on kuitenkin ollut hiljaisempaa, sillä kiinnostavimmat turnaukset on pelattu Wii Sportsissa sekä tietysti Mario Tenniksen saralla. Onneksi muitakin yrittäjiä on ilmestynyt markkinoille. Isoimmat nimikkeet ovat parin viimeisen vuoden aikana olleet AO Tennis sekä Tennis World Tour, joista keskitymme tällä kertaa jälkimmäiseen.
Tennis World Tour 2 ilmestyi alkujaan viime vuoden syksynä. Uudistunut teos ei onnistunut läpilyönnissään, sillä monet tekniset ongelmat ja puutteet jättivät pallorallit lyhyiksi. Uudelle konsolisukupolvelle hiottu paketti onnistuu monin tavoin paremmin.
Kun Tennis World Tour 2:n avaa ensimmäisen kerran, tekee mieli heittää ohjain seinään. Aivan aluksi esitellään pelin sisäinen kauppa, josta saa ostettua hetkellisiä taitolisiä hahmolleen. Yllätys on kuitenkin iloinen, sillä mikromaksuja ei ole mukana. Kaikki mammona on ansaittava pelaamalla. Lisäys kuitenkin tuntuu kokeelliselta, joten näinköhän lie tekijätiimillä jo konnuudet mielessä.
Tämän jälkeen onkin aika opetella lyömisen perusteet. Jokaiselle peruspainikkeelle on varattu oma lyöntinsä. Huitaisuvalikoimaa oppii arvostamaan kunhan itse pelaaminen on selkärangassa. Pallon mätkäiseminen perustuu nimittäin ajoitukseen, jossa painike päästetään kunhan peliväline on riittävän lähellä. Systeemi ei tunnu järin intuitiiviselta, mutta sen saloihin oppii onneksi aika nopeasti. Sen sijaan lyöntien tavoitekohteet jäävät epäselviksi. Lyönnit tuntuvat lähtevän summittaisesti suunnilleen toivesuuntaan sen sijaan, että kokisin oikeasti hallitsevani pelin tapahtumia.
Toinen lyöntiongelma on hahmon liikkuminen. Tennis World Tour 2 ei saa vangittua lajin kiihkeätempoisuutta toivotulla tavalla. Kankean pelurin ohella lyöntianimaatio jää toisinaan käynnistymättä. Todennäköisesti kyse on huonosta sijoittautumisesta, mutta tästä en voi olla lainkaan varma. Jos pelurini löisi edes pallosta ohi, tietäisin hioa tekemisessään oikeita asioita.
Mukana on 48 aitoa ammattilaista aina Roger Federeristä ja Rafael Nadalista lähtien. Valitettavasti Suomen Emil Ruusuvuori ei ole karkeloihin mahtunut, mutta toivottavasti nousevan tähden asema muuttuu ensi vuonna. Ratkaisun jäljiltä sinivalkoista lippua liehuttaa oma virtuaalipallottelijani. Ura ATP-listan kärkeen ei kuitenkaan ole helppo ja vaivaton, sillä taitopisteet ovat ensi alkuun ala-arvoiset. Siinä jäävät läpilyönnit ja ässät haaveeksi maailman huippupelaajia vastaan. Lähinnä juoksisin itse pallon perässä jos virtuaaliminäni vain suinkin jaksaisi. Inhorealismia tämäkin.
Teos tarjoaa varsin kattavasti tekemistä. Mukana on irtomatseja, erillisiä turnauksia, pannukakuksi osoittautuva verkkopeli sekä pitkä uratila. Näistä viimeisenä mainittu on kiinnostavinta antia, sillä turnauksesta toiseen marssiminen ja oman pelaajan kehittäminen kiehtoo yllättävän mukavasti. Tapahtumia piisaa kaksin- ja nelinpeleistä harjoitteluhetkiin sekä hyväntekeväisyystapahtumiin. Aivan jokaiseen kissanristiäiseen ei kannata osallistua, sillä ahkera pelaaminen aiheuttaa kilpailuväsymystä. Onkin syytä miettiä miten usein ja minkä tasoisiin mittelöihin lähtee mukaan.
Uratila keskittyy vain ja ainoastaan pallon mätkimiseen. Vaikka erilaisia tapahtumia sekä ATP-maailmanlista on mukana, mitään sen syvällisempää ei tarjota. En suoranaisesti jää kaipaamaan monista muista virtuaaliurheiluista tuttuja fanisuosioita, lehdistökommentteja ja muita, mutta ehkä pieni lisäsyvyys kausitavoitteiden tai muiden muodossa voisi poikia tulevina vuosina lisäarvoa tekemiselle.
Sen sijaan kokemusta on yritetty syventää kauppapaikalla myytävillä korttibuustereilla. Näiden funktio jäi itselle pahasti epäselväksi. Periaatteessa ne antavat matsin aikana pelaajalle hitusen lisävoimaa, -tarkkuutta tai -jaksamista. Sen verran itsessäni on fanaattisen penkkiurheilijan vikaa, että en koe tämän mitenkään kuuluvan osaksi urheilupeliä. Onneksi ne saa kytkettyä pois päältä. Jos vastaavan elementin haluaa saada mukaan, kenties hahmoille voisi luoda vaikkapa persoonallisuustyypit, jotka innostuisivat erilaisista pelitapahtumista. Tämän kaltainen momentum-mittari voisi korvata myös matsien aikaiset haastetehtävät. Pitkä palloralli ei esimerkiksi tunnu 500 kultarahan arvoiselta operaatiolta. Tilanne saattaisi olla toinen, jos sen avulla saisikin hahmonsa pelaamaan hitusen yli taitotasonsa.
Uratilan ulkopuolella tekemisen pitäisi kohdistua nettipeliin. Valitettavasti tämä syöttö ei yllä verkolle asti, sillä peliseuraa ei ole nimeksikään. Tarjolla on pikapelejä sekä kausipohjainen liiga. Kummastakaan ei löytänyt ensimmäistäkään vastustajaa pitkistä odotusajoista huolimatta. Jatkoin sinnikkäästi päivä, ilta ja yö toisensa jälkeen, mutta tulos jäi edelleen lohduttomaksi. Lopulta katsastin maailmanrankingin tilanteen. Kun peliä on päässyt netissä mätkimään arvosteluhetkellä kokonaiset 60 pelaajaa, ongelman juurisyy lienee selvillä. Mikäli haluat pallorallitella kaverin kanssa, yhteisen kohtaamisen järjestäminen lienee varsin helppoa. Toki tämä onnistuu myös paikallisessa moninpelissä.
Tekninen puoli toimii varsin hyvin. Alkuperäisen julkaisun kohdalla lataustauot saivat kritiikkiä, mutta uudella sukupolvella tämä murhe on poissa. Matsit alkavat muutamassa sekunnissa ja valikot pyörivät sujuvasti. Lisäksi 4K-grafiikka pyörii 60 kuvan sekuntivauhdilla. Harjoittelutilalle on kuitenkin annettava pieni moite. Ainakaan omat silmäni eivät tahtoneet havaita tykistä ammuttua palloa lainkaan, kun koko kentän vastapuoli oli maalattu kohdepisteistä valkoiseksi. Äänestä sentään kuulin pallon lähteneen, jolloin tiesin milloin pallo todennäköisesti ylittää verkon ja tulee näkyville.
Vaikka lisenssit eivät ansaitse täysin puhtaita papereita, mukana on paljon hyvää. Tunnetuimmat nimet on mallinnettu pärstäkertoimiaan myöten. Naamoissa on lievää muovisuutta, mutta esimerkiksi Federer ja Nadal näyttävät selvästi esikuviltaan. Kokonaisuutta on ilo katsoa. Toivottavasti tulevaisuudessa vielä kentän reunoilla istuskelevat valvojat saavat hieman eloa. Esimerkiksi pyrkimys väistää päin pärstää lentävää smash-lyöntiä tekisi jo huimasti lisää.
Tennis World Tour 2 on murheistaan huolimatta kelpo tennispeli lajista kiinnostuneille. Sen puutteet tuskin saavat kuitenkaan ketään muuta käännettyä pallorallien puolelle. Rampa verkkopeli kaipaisi alustarajojen välitöntä murtamista, mikä toisi jo itsessään lisäarvoa kokonaisuudelle. Uratila viihdyttää aikansa ja onnistuneet syötönmurrot lämmittävät paatunuttakin sydäntä. Täyteen hintaan ei julkaisua oikein voi suositella, mutta mahdolliseen Xbox Game Passin kaltaiseen pelikirjastoon tai sopivaan alennukseen saapuessa tilanne muuttuu päälaelleen.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5 (testattu), Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 3
”Yksi ässä olisi tarpeen, kahdesta tulisi jo sanomista.”