Ensimmäinen Robocop-elokuva on kulttuurihistoriallinen merkkipaalu, erinomainen viihdetuote ja yksi kaikkien aikojen parhaimmista scifipätkistä. Lähes täydellisen tarinakaaren sisältävän elokuvan jatko-osat tai uudelleentulkinnat eivät ole koskaan yltäneet lähellekään alkuperäisteoksen tasoa narratiivisella tai taiteellisella tasolla. Nyt on tullut aika rikollisen aliarvostetusta Terminator: Resistancesta vastuussa olleen puolalaisstudio Teyonin näyttää kyntensä vanhan tinakengän puikoissa.
Alex Murphy oli huono-onninen jepari, joka surmattiin brutaalisti ensimmäistä työpäiväänsä Detroitin poliisivoimien leivissä suorittaessa. Pahamaineinen megakorporaatio Omni Consumer Products kuitenkin hyödynsi miehen jäänteet ja valmisti näiden pohjalta robottipoliisin. Titaanikuoren sisällä kummittelevan miehen psyyke ei kuitenkaan suostunut kuolemaan, joten lopputulos oli yhtiön suunnitteleman tottelevaisen tuotteen sijaan ihmisen ja koneen epäpyhä liitos.
Narratiivisella tasolla Rogue City on ensimmäinen nimenomaan Alex Murphyn tarinaa eteenpäin vievä jatko-osa. Siinä missä ensimmäistä elokuvaa seuranneet elokuvalliset seikkailut keskittyivät hahmon robottipuoleen, pyritään tällä kerralla käsittelemään myös ihmistä panssarin sisällä. Alkuteoksen filosofisiin sfääreihin ei aivan ylletä, mutta yritystä sentään on. Pelin käsikirjoitus on ajoittain hieman haahuileva ja se olisi kaivannut ehkä piirun verran tiivistämistä, mutta pääosin meno on sitä mitä fanit ovat toivoneet vuosikymmenten ajan. Sarjan keskiössä oleva julkisten palveluiden yksityistäminen on myös jälleen kerran menon keskiössä ja aiheena se on tänä päivänä todennäköisesti vielä ajankohtaisempi kuin 80-luvulla. Jatkuvaa tasapainoilua mustan huumorin ja synkkääkin synkempien scifivisioiden kanssa ei ole unohdettu.
Kronologisesti toisen ja kolmannen elokuvan väliin sijoittuvan Rogue Cityn tapahtumat saavat alkunsa kriminaalien kaapatessa television uutistoimituksen henkilöstön kesken suoran televisiolähetyksen. Paikalle ensimmäisten joukossa saapuvat Robocop ja tämän uskollinen partneri Anne Lewis. Ydinaseen hienovaraisuudella rakennusta kriminaaliryönästä puhdistava päähenkilömme alkaa kuitenkin panttivankitilanteessa sekoilemaan ja käy selväksi, että robottikypärän sisällä on piuhavedoissa jotain pielessä.
Pääosa kampanjan tehtävistä on putkessa kulkevia tarinallisia spektaakkeleita, mutta ajoittain tarjolla on myös avoimille alueille sijoittuvia partiointikeikkoja. Avoimet alueet eivät ole kovinkaan suuria ja osaa niistä hyödynnetään tarinan aikana useaan otteeseen. Miljööt ovat kuitenkin visuaalisesti varsin näyttäviä ja erityisesti elokuvista tutut maisemat on mallinnettu selvällä rakkaudella alkuperäisteoksia kohtaan. Hauskasti avoimilla alueilla voi suorittaa muun muassa parkkisakkojen jakamista ja muiden pikkurikkeiden kaitsemista. Kampanjan tehtävien aikana tehdään myös ajoittain valintoja, joista osa vaikuttaa suoraan matkan varrella kohdattavien hahmojen kohtaloihin.
Päätehtävien oheen on pultattu varsin kattava määrä sivupuuhia ja bonustavoitteita, joista iso osa on myös täysin ohitettavissa mikäli alueita ei nuohoa tarkkaan. Siellä täällä maastossa lojuvia esineitä poimimalla voi kerätä mukavasti lisää kokemuspisteitä, joiden avulla päähahmolle on mahdollista avata lukuisia lisävoimia. Varsin kattavassa kykypuussa on tarjolla muun muassa suojakilven, kimmokeluotien ja aikaa hidastavan tähtäysjärjestelmän kaltaisia herkkuja. Pääjuoneen tiukasti keskittyvällä kuluu kampanjan läpäisyyn reilut kymmenen tuntia. Kaikki nurkat läpi koluavalla ja sivutehtävät läpäisevällä pelaajalla aikaa kuluu lähes tuplaten.
Yleisesti ottaen audiovisuaalinen toteutus on pienen kehitystiimin ja varsin rajallisen budjetin huomioon ottaen suorastaan uskomaton. Epicin Unreal 5 -moottorin graafisia uutusherkkuja käyttävä kokonaisuus näyttää ajoittain suorastaan rikollisen hyvältä. Ohjelmistopohjaiset Lumen-säteenseurantatehosteet elävöittävät Detroitin sateenkastelemia katuja upeasti ja dynaamisesti hajoavat kulissit nostavat räiskinnän tuntuman aivan omiin sfääreihinsä. Basil Poledouriksen legendaarisia sävellyksiä hyödynnetään maltillisen tehokkaasti. Legendaarisen tunnussävelen pärähtäessä soimaan kostuu aidon Robocop-fanin silmäkulmat ilon kyyneleistä. Alkuvalikoissa soiva hienovaraisesti pianolla säestetty variaatio tunnarista ansaitsee myös erityismaininnan.
Teoksen ääninäyttely on varsin epätasaista ja samalla selkein osoitus kehitysresurssien vähäisyydestä. Teyon on onnistunut mahdottomassa ja saanut houkuteltua Murphyn alkuperäisnäyttelijä Peter Wellerin palaamaan rooliinsa kymmenien vuosien jälkeen. Weller hoitaa roolinsa juuri sillä ikonisella lakonisuudella kuin hahmolle kuuluukin. Valitettavasti muita alkuteoksesta tuttuja hahmoja ei ole saatu mukaan. Anne Lewis, Poliisipäällikkö Reed ja OCP:n pomo Old Man esiintyvät kyllä Nancy Allenin, Robert DoQuin ja Dan O’Herlihyn kasvoilla, mutta äänet naamojen takana ovat vieraat. Jostain käsittämättömästä syystä Felton Perryn näyttelemää Johnsonia ei nähdä mukana lainkaan. Suurin osa isompien roolien näyttelijöistä suoriutuu onneksi rooleistaan onneksi varsin passelisti. Sivurooleissa kuullaan valitettavasti ajoittain varsin amatöörimäistä menoa, ja esimerkiksi vakiovihollisina toimivien punkkareiden rääkymiset alkaa pidemmän päälle suorastaan ärsyttämään.
Tarinan jatkuessa käytännössä suoraan siitä, mihin toinen elokuva loppui, ovat myös puitteet sen mukaisesti. Esteettisesti puhdasta 80-lukua olevat miljööt, vaatekuosit, hiustyylit ja laitteistot ovat kaikki aivan hillittömän tarkasti mallinnettuja. Kasarin ja ysärin lapset saavat pelin muodossa mahdollisuuden vierailla jo edesmenneellä aikakaudella. Itse esimerkiksi pysähdyin ihailemaan eräänä tapahtumapaikkana toimivan videovuokraamon hyllyjä ja julisteita huomattavan pitkäksi ajaksi. Hienona yksityiskohtana myös kaikki pelissä käytettävät tuliluikut ovat juuri aikakauden toimintaelokuvista tuttuja malleja, eikä mukaan ole puskettu mitään modernia välineistöä.
Pelimekaanisesti kyseessä on varsin hillitön voimafantasia. Murphy ei ole mikään varjoissa sipsutteleva salamurhaaaja vaan käytännössä kahdella jalalla kulkeva huipputekninen tankki. Kriminaalienkaan toimintamalleihin ei juuri hienovaraisuus kuulu, joten tuleen on loogista vastata tulella. Robo allekirjoittaa suurimman osan tuomioistaan ikonisella Auto-9-käsiaseellaan. Loputtomalla ammusreservillä varustettua kanuunaa voi kampanjan aikana päivittää uusilla piirisarjoilla ja halutessaan sen saa ampumaan myös täyttä sarjatulta. Rikollisten maahan pudottamia aseita voi myös hyödyntää virantoimituksessa, joskin niiden käyttäminen tuntuu aina hieman väärälle.
Asetuntuma itsessään on varsin onnistunut. Luodit repivät vihollisia aivan hillittömin seuraamuksin ja väkivalta on yleisesti ottaen verhoevenilaisilla sfääreillä. Sarjatuli repii raajoja irti, ruumiit lentävät kaaressa ja Murphyn metallinyrkillä huitaistessa vihollisten naamat menevät lyttyyn kuin metalliprässin sisällä konsanaan. Täysin yliammuttu väkivalta on ensimmäiselle elokuvalle uskollista ja esimerkiksi kolmannen osan vesitetystä menosta ei onneksi ole tietoakaan. K18-leima on siis ehdottomasti ansaittu, eikä tätä teosta tule esitellä herkemmille lainkaan.
Teknisiltä puitteiltaan teos on pääosin varsin mallikas suoritus. Konsolipuolella tarjolla on 30 kuvan ruudunpäivitysvauhdilla rullaava laatuun panostava moodi ja vauhdin tuplaava suorituskykymoodi. Vauhtia priorisoidessa resoluutio tippuu jonkin verran ja kuvanlaatu on yleisesti ottaen astetta tunkkaisempi. Tuplattu päivitysnopeus nostaa pelattavuutta niin merkittävästi, etten edes harkinnut laatutilan käyttämistä alun kokeilujen jälkeen. Kumpaa tahansa moodia käytettäessä tarjolla on visuaalisesti joka tapauksessa varsin näyttävä kokonaisuus. Kaikilla alustoilla esiintyy silloin tällöin bugeja, kuten virheellisesti välkkyviä valaistustehosteita, fysiikan sekoilua ja hitaasti latautuvia tekstuureja.
Pc-puolen optimointi on hoidettu erinomaisesti. Kyseessä on vuoden ainoita isomman profiilin julkaisuja, joka on jo julkaisupäivästä lähtien ollut myös tietokoneilla teknisiltä puitteiltaan valmiiksi hiotun oloinen kokonaisuus. Menon saa rullaamaan kauniisti yli 60 kuvan ruudunpäivitysnopeuksilla korkeilla asetuksilla varsin vaatimattomillakin kokoonpanoilla. Tiltin budjettikone Beautylla 1080p-resoluutiolla pelatessa lähes kaikki krumeluurit kaakossa vauhti ylsi 90 kuvan ruudunpäivitysvauhtiin. Intelin Arc 770 -näytönohjaimen ympärille rakennettu Temptress ei yllä aivan samoihin vauhteihin, mutta sulaviin nopeuksiin päästään silti helposti myös korkeilla asetuksilla. Beast-tehokoneella ruudunpäivityksen sai lähes lukittua 3 440 x 1 440 -resoluutiolla pyörivän näyttöni 144 hertsin virkistystaajuuteen.
Ihastuttavasti paketti tukee niin DLSS-, XeSS- kuin FSR 2.2 -tekoälyskaalaimia, joten näytönohjaimen merkistä riippumatta homman saa rullaamaan sujuvasti useimmilla kokoonpanoilla. RTX 4000 -sarjan korteilla tuetaan myös Frame Generation -ominaisuutta, jolla ruudunpäivitykseen saadaan vielä mukaan ylimääräistä sulavuutta.
Robocop: Rogue City on todellinen faneille suunnattu rakkauskirje. Teoksesta huokuu arvostus lähdemateriaalia kohtaan. Sen muutamat heikkoudet, kuten epätasainen ääninäyttely ja ajoittaiset bugit on helppo antaa anteeksi. Teyon on studiona jo kahdesti osoittanut ymmärtävänsä 80-luvun ikoneita paremmin kuin lukuisat aiemmat yrittäjät. Sarjan suurimmat fanit voivat lisätä annettuun arvosanaan vielä yhden pisteen. I’d buy that for a dollar!
Saatavilla: PC (testattu), PS5, Xbox Series X|S (testattu X)
Ikäraja: PEGI 18 (graafinen väkivalta, voimakas kielenkäyttö)
YHTEENVETO:
**** / *****
Ikonisen elokuvasarjan tarinaa jatkava rakkaudella rakennettu räiskintäeepos. Muutamat ruvet eivät vähennä julkaisun arvoa, ja varsinkin kasarin sekä ysärin merkkiteosten äärellä varttuneille kyseessä on varsinainen nostalgiatrippi. Vaikkei Alex Murphy hahmona olisikaan tuttu, on tarjolla joka tapauksessa varsin onnistunut räiskintäpeli.
Käytetyt arvostelukoneet:
Tehokone “Beast”
Prosessori: AMD Ryzen 7 7800X3D
Keskusmuisti: 32 Gt 6 000 MHz DDR5
Näytönohjain: Nvidia RTX 4080 16 Gt
AMD-kone “Beauty”
Prosessori: AMD Ryzen 5 5600
Keskusmuisti: 16 Gt 3 600 MHz DDR4
Näytönohjain: AMD Radeon 7600
Intel-kone “Temptress”
Prosessori: Intel Core i5 12600K
Keskusmuisti: 32 Gt 3 200 MHz DDR4
Näytönohjain: Intel Arc 770
Lue lisää Tiltin arvostelukoneista täältä.
… ja sitten verhojen taakse piilotetulta osastolta löytyi vielä monta elokuvaa joista Arttu-Petteri ei ollut koskaan edes kuullut…