Jotta en herättäisi liikaa toivonkipinää siitä, että tässä on täyden luokan korvaava lääke Cyberpunk 2077:lle, niin romutetaan unelmointi tähän paikkaan. Ghostrunner on masokistisen hankalaan suuntaan virittäytyvä synthwave-musiikin ja cyberninjailun kanssa mausteltu ensimmäisen persoonan toimintaspektaakkeli. Toivottavasta katanasi ja refleksisi on hiottu viimeisen päälle teräväksi, sillä Ghostrunner ei ole mikään perustason puistokävely, vaan ankara patikointi pirunpolulle jyrkintä nousua pitkin.
Juonipohjalla kulkevaa Ghostrunneria voi kuvailla parhaiten tyylillä one hit, one kill, one death. Jokainen virheliike ja luodin vastaanottaminen päin näköä tietää välitöntä kuolemaa, joten varovaisuus sekä tarkkaavaisuus ovat avain selviämiseen. Luojalle kiitos, ettei Ghostrunner ota tukea täyteen sadistisuuteen virheiden kanssa. Vaikka kuolema syleilee tämän tästä, on välitallennuspisteitä ripoteltu reilusti tehtävien varrelle ja useasti vielä kuolinpaikan alkuviivoille. Raivoluovuttajien tai ragequittaajien ”iloksi” on kuitenkin varmistettu, ettei peli tallenna keskelle tehtävää jatkopistettä. Oli kohtaamisia viikatemiehen kanssa paljon tai vähän, tulee kentät suorittaa kunnialla loppuun.
Ghostrunner on ottanut todella vahvasti vivahdetta pelattavuuteensa takavuosien Mirror’s Edge -parkourtoimintapeleistä. Ghostrunnerissa samalla nimellä kulkeva protagonistimme juoksee, liukuu, hyppii ja kipittää muun muassa seiniä pitkin hyvin identtisellä tavalla aina kontrollejaan myöten. Tietysti Ghostrunner on cyberninja, joten sankarillamme on myös käytössään ninjaköyttä muistuttava plasmapiiska. Piiskaa ei käytetä aseena vaan nimenomaan jatkovartena vetämään itseään esimerkiksi tolpasta toiseen tai ottamaan lisävauhtia seinäjuoksua varten. Ghostrunnerin arsenaaliin kuuluu myös plasmashurikenejä, kyky hidastaa aikaa sekä muutamia erikoishyökkäyksiä. Seikkailun alussa sankarimme on perinteisesti aika kehnossa kunnossa, mutta tarinan edetessä Ghostrunnerin erikois- ja taistelukyvyt kehittyvät tasaiseen tahtiin.
Parkourvivahteiden lisäksi luvassa on katanalla strategista ja vähemmän strategista vihollisten pilkkomista. Laakista vainaa on itse Ghostrunnerin lisäksi myös askel askeleelta vaikeutuvat vihollistyypit. Perusasteen sotilaatkin tosin osuvat pelkällä pistoolilla Chris Kylen lailla, joten suuntaus ”helposta” vaikeampaan on vähän suhteellinen ajatusmalli. Vihollisia on pistoolien sijaan varustettu myös konetuliasein ja muunmuassa plasmakilvillä. Plasmasarja tulee tarkoin väistellä, jotta pelaajalle aukeaa paikka iskeä katanallaan räiskijä kahtia. Kilpisotilas taasen ei kaadu kuin loikkimalla tyhjäpään taakse kuoloniskua varten. Cyberpunk ei myöskään olisi cyberpunk ilman jonkinlaista robotiikkaa, sillä vihollisten ulkoasusta voi löytää vaikka minkälaista kyberneettistä kilkettä aina ruumiinosista koko olemukseen.
Cyberpunk on yleisellä tasolla aina visuaalisesti eeppistä katsottavaa, mutta Ghostrunnerin kohdalla muutamia loppuviilauksia olisi suotu tehdä hitusen tarkemmin. Teoksen maisemat neonvaloineen, plasmoineen ja sähköineen ovat huikeaa katsottavaa, mutta yleisellä tasolla graafinen suoritus ontuu muutamalla osa-alueella. Ruudunpäivitys yskii monesti kuin astmapotilas liikuntatunnilla ja ruudunreipeilyä voi havaita etenkin äkkinäisissä käännöksissä toiminnan keskellä. Xbox One X:llä törmäsin myös useamman kerran ongelmaan, jossa kentästä seuraavaan siirtyessä RGB-värikartan jokin ääriasento oli jämähtänyt tappiinsa. Tajusin vasta vihreän ja punaisen kentän jälkeen pelin uudelleenkäynnistyksessä, että kyseessä olikin bugi eikä tarkoituksella tehty väri- ja valaistusratkaisu.
Vaikka Ghostrunner ei näytä täyttä potentiaaliaan graafisen sektorin puolelta, ääni- ja musiikkimaailma potkivat onneksi kovempaa kuin pullollinen Five Lakesia. Teoksen musiikkipuolesta vastaa tanskalainen Daniel ”Deluxe” Alexandrovich, joka on noussut pelaajien tietoisuuteen nimenomaan synth-, retro- ja darkwaven parista. 80- ja 90-luvun videopeleistä ja kauhuelokuvista tutuhkoja soundeja kuullaan läpi Ghostrunnerin alusta loppuun. Tunnelmaa luodaan niin kevyeeseen syntikkafiilistelyyn kuin adrenaalia nostattavaan synkkään bassobiittiin, joten tarjolla on toimivaa taustamusiikkia moneen eri tilanteeseen. Ghostrunner on musiikillisesti sen verran eeppinen teos, että tämä tulisi ehdottomasti pelata kotiteatterin tai vähintään kuulokkeiden kera. Tee itsellesi palvelus ja koe Ghostrunnerin mieletön musiikkimaailma parhaalla mahdollisella tavalla.
Ankarasta vaikeusasteestaan ja graafisesta köhästään huolimatta Ghostrunner on kelvollinen paketti täynnä yllätyksiä. Täydellisessä juoksussa teoksen sivaltaa läpi muutamassa tunnissa, mutta kuolemien kera pituutta voi helposti odotella monen tunnin edestä. Teokseen soisi tuoda päivitysten mukana vielä yhden helpotetun vaikeustason, sillä tällöin Ghostrunnerilla olisi mahdollista laajemmalle kohdeyleisölle. Vaikeus rajoittaa kynnystä astua cyberninjailun maailmaan, mutta teos on silti suosittelun arvoinen toimintaeepos.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5 (tulossa), Switch, Xbox One, Xbox One X (testattu), Xbox Series X|S (tulossa)
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta)
Risto on ottanut pandemialta suojautumisen tosissaan. Ultrateknologista kasvosuojainta tehostetaan nykyään myös plasmahiukkassuodattimella… Koko kroppaa myöten.