Koulupäivän aamupiirrettyjen vertainen ilo – arvostelussa Hogwarts Legacy

Vaikka Harry Potter ja sen ympärille rakentunut maaginen maailma ei ole kiinnostanut enää vuosiin, videopeliviihteen kohdalla myös jääräpään kulmakarva hieman kohoaa. Törkeän tunnetusta velhosta ei tarvitse oikeastaan edes olla kiinnostunut, sillä Hogwarts Legacy tarjoaa huikeita kokemuksia teemavapaasta näkökulmastakin katsottuna.

Harry Potterin ympärillä rakentunut noitien ja velhojen maaginen universumi on huutanut jo vuosia avoimen maailman seikkailua. Vaikka omalla kohdallani Potterin fanittaminen on ollut jo pitkään tukahdettu ominaisuus, en voi väittää, etteikö Hogwarts Legacy olisi kutkutellut kiinnostustani julkaisun kulmilla. Ennakkoon haippijuna ei porskuttanut, mutta uteliaisuus kasvoi kasvamistaan somealustojen tarjotessa kumulatiivisesti lisää ja lisää videopätkiä taikomisesta. Lopulta annoin periksi ja tässä sitä ollaan niin sanotusti omaa taianomaista matkaa kokemassa. Kokemus on melkoinen ja ihan syystä yksinpeliksi suunniteltu.

Alkuperäisestä kirjallisuudesta poiketen pelaajan ohjaama nuori velho tai velhotar kutsutaan Hogwartsiin opiskelemaan suoraan viidennelle luokalle. Seikkailuun päästään syöksymään melko vauhdikkaasti, mutta pakollinen hahmoluonti on sitä ennen paikallaan. Oman noidan tai velhon luontiin löytyy mukavan monipuolisesti työkaluja aina kasvorakenteesta hiustyyleihin. Tylyahon kuuluisa parturi on tosin karannut selkeästi jostain aika-avaruuden aukosta, sillä teoksen tapahtumat käydään läpi arviolta 1800-luvun seutuvilla ja tukkamuoti näyttää enemmänkin nykypäiväiseltä tähtitieteeltä. En minä nyt oikeasti tiedä hiustaiteesta mitään, mutta muutama tyyli aiheuttaa pientä kikattelua vuosiluvun huomioidessa.

Aikakausien erot näkyvät myös itse pelissä. Nostalgiatrippejä metsästävät saattavat pettyä, kun Tylypahkasta, Tylyahosta tai lähialueilta ei löydy muuta tunnistettavaa kuin maisemat. Kirjallisuudessa ja elokuvissa esiintyviä ikonisia hahmoja jäädään myös kaipaamaan, mutta loogisista syistä tietenkin. Toki matkalla näkyy muutamia tuttuja näkyjä, kuten esimerkiksi Rohkelikon tupakummitus Sir Nicholas de Mimsy-Porpington, joka myös melkein päättömänä Nickinä tunnetaan. Jos tosin on oikein historian ja tutkiskelun maestroa, seikkailun aikana näkee monia sukunimiä, jotka kielivät melko vahvasti sukulaissuhdetta modernimman potterismin hahmoihin.

Kuten jo mainitsinkin, Hogwarts Legacystä nauttiminen ei missään nimessä vaadi fanaattisuutta tai tietämystä Harry Potterista eikä sen ympärille rakennetusta brändistä. Velhojen, noitien ja magian täyttämä nuorekas seikkailu on yksinkertaisesti hyvä kokemus teemastaan riippumatta. Tylypahkan koulu, Tylyaho ja hehtaarit niiden ympärillä ovat todella kutsuva ympäristö tutkiskelulle. Parhaiten maisemaviivaa voisi kuvailla siten, että jokaiseen ilmansuuntaan katsottaessa näkee jotain mielenkiintoista riippumatta siitä, onko sisätiloissa vai taivasalla.

Tyypilliseen avoimen maailman tyyliin Hogwarts Legacyssä riittää tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Kapealla näkökulmalla juonen kulkua tarvotaan päätehtävästä toiseen, mutta täten menisi moni mielenkiintoinen tapahtuma ohi suun. Taianomaisella matkalla availlaan muun muassa erilaisia sivutehtäviä ja -aktiviteetteja sekä keräillään esimerkiksi tietokirjan sivuja Tylypahkasta, Tylyahosta tai tulisiemenistä. Oppilasstatuksen myötä joutaa toisinaan käydä myös oppitunneilla, että osataan sitten tehdä sitä kilj.. kaljuuntumisenestolientä isovanhemmille. Kartta ei onneksi ole aivan täpösen täynnä erilaisia ikoneita indikoimassa missä on mitäkin, vaan seikkailun vapaus on aika pitkälti täysin pelaajan hallussa. Jos pelityylissäsi esiintyy lähes pakonomaista tarvetta nuuskia jokainen näkökentässä vilahtava polku, nurkka, kuoppa tai mökki, tämä on todellakin aikasi arvoinen matka.

Kolmannesta persoonasta käytävä eepos on sulavaa toimintaa, tarpomista ja tutkimista. Myös luudan ja petojen selkään päästään kokemuksen karttuessa, jotta seikkailua voi käydä myös ilmojen halki. Maagisella matkalla joutaa tutustua myös voimankäyttöön, jolloin teoksen päätähti, eli taisteleminen pääsee estradille. Taikasauvoilla käytävä kahinointi on todella hienosti toteutettu, jossa puolustautuminen ja hyökkääminen on todella rytmikästä sekä eeppistä seurattavaa. Vertaisin toiminnan puhtautta Warner Bros:in Middle Earth -teoksiin tai jo legendaariseen statukseen nousseita Batmanin Arkham-sarjan kokemuksia.

Perusloitsimisen lisäksi toimintaa elävöittää väistöliike ja melkein kolmekymmentä erilaista erikoistaikaa. Taiat eivät ole kaikki taistelua varten, mutta enemmistö koostuu hyökkäykseen. Värikoodatut hyökkäykset vaihtelevat elementtitaioista esimerkiksi levitointiin, jolla taistelusta saadaan entistäkin monipuolisempaa. Elementtejä laajasti harjoitellen törmätään myös erilaisiin komboihin, jotka tekevät selvää lisävahinkoa vihamiehiselle vastustajalle. Hogwarts Legacy ei selkeästi opeta komboja, vaan kannustaa pelaajaa kokeilemaan erilaisia yhdistelmiä. Yhdistelmät ovat monesti kuitenkin loogisen päättelyn kautta selvitettäviä, joten niiden hoksaaminen ei aiheuta järkyttävää hiusten harmaantumista. Jos esimerkiksi loihdit vastustajan syväjäähän ja isket häntä painavalla, lähes kiveä muistuttavalla loitsulla perään, lopputulema on aika selvä. Pimeämmästä magiasta kiinnostuneita ei myöskään ole unohdettu, sillä seikkailun aikana aukeaa mahdollisuuksia kurkistaa myös anteeksiantamattomien kirousten puolelle.

Se, mikä ei kuitenkaan aiheuta anteeksiantamatonta kirousta tai kiroilua, on Hogwarts Legacyn audiovisuaalinen anti. Ihan ilman soraääniä ei kuitenkaan Tylypahkasta selvitä, sillä graafisella sektorilla nähdään valitettavan paljon teknistä takkuilua. Avalance Softwarella on kuitenkin yritystä piisannut, sillä teoksessa on valittavissa peräti viisi erilaista kuvatilaa riippuen käytettävän television tai monitorin ominaisuuksista. Xbox Series X yhdistettynä hieman vanhempaan 4K-televisioon antaa käyttäjälleen vaihtoehdot resoluution tai virkistystaajuuden priorisointiin. Bonuksena on vielä mahdollisuus säteenseurannan resoluution kanssa. Jos käyttäjän ruutu kykenee 4K:hon ja yli 60 ruutukuvan sekuntitahtiin, aukeaa vielä pari kuvatilaa lisää. Tasapainoitettu tila pyrkii pitämään resoluution korkealla ja virkistystaajuuden eläkeiän hujakoilla. HFR-tila taasen kompensoi pienempää resoluutiota lähemmäs 120 ruutukuvan sekuntitahdilla.

Tilavalinnasta riippumatta Hogwarts Legacy yskii, joten ainakin itse suosittelen seikkailemaan virkistystaajuus etusijalla. Audiopuolella tilanne on onneksi käytännössä virheetön. Musiikki on teemaan sopivaa eeposmaista mystiikkaa ja tehostaa seikkailun fiilistä entisestään. Ääniraitojen joukosta tärähtää myös erittäin tuttua melodiaa tämän tästä, joka herättää erityisesti nuorella aikuisella kadoksissa olleen muiston lähes välittömästi. Muu äänimaailma on myös taianomaisen elävä, jossa erityisesti massiivisen Tylypahkan koulun mystinen aura välittyy ääniaaltojen kautta kuuntelijalle.

Hogwarts Legacy on todella erinomainen kokemus, johon on helppo tutustua taustatiedoista riippumatta. Uteliaalle pelaajalle annetaan erinomainen pelikokemus ja kovemman luokan taikafanille sama, mutta boostattuna tutun brändin lisätyllä euforialla. Vaikka tämän kaliiberin avoin maailma tietyltä kulmalta huutaisi kaveriporukalla käytävää seikkailua, Tylypahkassa opiskelu on ihan syystä tehty yksinpeli edellä. Vaikka oma vuotemme on vielä ihan alkutekijöissä, Hogwarts Legacy ansaitsee ihan heittämällä ehdokkuuden vuoden peliksi.

– Samu Turkia

Saatavilla: PC, PlayStation 5 (sivuäänitestattu), Xbox Series X|S (testattu X) / Tulossa: PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, Xbox One, Xbox One X
Ikäraja: PEGI 12 (väkivalta, kielenkäyttö, verkko-ostot)

YHTEENVETO:
**** / *****
Maagista audiovisuaalista herkkua ja sulavaa pelattavuutta taustatietämyksen määrästä riippumatta. Vaikka olisi pohjimmiltaan jästi tai jästipää, niin ei muuta kuin taikasauva ojoon ja lausumaan ”kumoitus”. Graafisesti kauniin pelin suorituskyky on kuin ankeuttajalla, joten upeasta V.I.P:stä jäädään pisteen verran.

—————–

SIVUÄÄNI: PS5-VERSIO

Olen lukenut Harry Potter -kirjat kriittisessä iässä useammin kuin kehtaisin psykiatrille myöntää, joten Hogwarts Legacyn ensiesiintyminen tuntui vastaukselta vuosikymmenten toiveisiin. Vaikka viivästykset saivat kaltaiseni surkin pelkäämään taikuutta kuin Vernon Dursley konsanaan, onneksi lopputulos on kaikkea mitä saattoi toivoa. Kyseessä on jopa parhaiten lisenssiään hyödyntävä peli sitten Arkham Asylumin.

Fanitausta tekee objektiivisuudesta sulan mahdottomuuden. Tästä huolimatta kaikki on juuri kuten kuuluukin, ja ennen kaikkea Hogwarts Legacy tuntuu taianomaiselta. Tekijätiimi on ottanut jossain määrin pesäeroa kohujen keskellä olevaan kirjailijaan, mutta käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Monet kohtaukset aina sauvavalinnasta lähtien ovat selkeitä kunnianosoituksia alkuperäismateriaalille. Hyvä näin, sillä Rowlingin luoma taikamaailma ansaitsee saada kunniaa. Tylypahkan linnassa haluaa tutkia salaisuuksia, Tylyahossa mieli poreilee onnesta kuin liemikattila avotulella ja valtava avoin maailma tarjoaa kerättävää turhankin kanssa. Kuten Samu mainitsi, kaikkialla riittää kiinnostavaa nähtävää. Edellinen näin pahasti tutkimaan koukuttanut peli lienee Assassin’s Creed IV: Black Flag, ja se ei ole ihan vähän se.

Etenkin tarinan alkupää tuntuu upealta, kun taiat ja velhomaailman salat opitaan Tylypahkan pulpeteissa. Kouluvuosi, ympäristön tapahtumat sekä tarina vangitsevat mukaansa. Juoni osoittautuu lopulta samanveroiseksi hömpäksi kuin Kirottu lapsi -teatterinäytelmä, mutta yhtä kaikki nautin täysin siemauksin koko matkasta. Etenkin sellaisten tupien näkeminen, jotka jäivät kirjoissa ja elokuvissa näkemättä, tuntui hienolta. Hogwarts Legacy yhdistelee oivallisella tavalla nähtyjä, luettuja, kuviteltuja ja vartavasten luotuja maisemia yhteen. Hetkittäin teos alleviivaa hiukan turhankin kanssa fanipalvelustaan. Kun luudan sekä hevoskotkan kyytiin hyppää ensimmäistä kertaa, tilanteesta puristetaan kaikki irti viimeistä taikapisaraa myöten. Nyt tekijät oikein korostivat hetken nautinnollisuutta, vaikka tilanne olisi tuntunut lapsuuden haaveen täyttymiseltä ilman venyttämistä. Koulun käytävillä vastaantulevat tutut sukunimet sekä hienovaraisemmat vihjailut palkitsevat vielä enemmän.

Pääjuoni ei syvällisyydellään häikäise, mutta ennen kaikkea sivutehtävät onnistuvat paremmin. Hyvin suunnitellut ja toteutetut askareet syventävät hahmokemioita, avaavat taikoja ja vievät kiinnostaviin paikkoihin. Yhtäällä pysäytetään taikaotusten kaappaajia, toisaalla autetaan häirikköä ryöväämään taikaliemeen tarvittavia aineksia. Taikamaailmaa rakastavalle sivutehtävät ovat puhdasta herkkua.

Jos riisuu Harry-fanirillit hetkeksi päästä, voi muutamia puutteita havaita. Erityisesti roolipelielementit jäävät valitettavasti hieman irrallisiksi. Siinä missä taikoja on käytössä runsain mitoin, varusteiden kerääminen ja vaihteleminen olisi voitu jättää suosiolla pois. Sinänsä kokemustasoista ei ole haittaakaan, mutta erilaiset haasteet ja keräilyesineet olisivat hyvin saaneet korvattua nämä paremmin. Tällöin peli kannustaisi nuohoamaan ympäristöä enemmän. Tosin eipä velhojen ja noitien asumusten välillä ravaaminen missään vaiheessa tylsäksi käynyt näinkään.

PS5-versio rullasi omalla kohdalla lähes ongelmitta. Muutama kaatuminen sekä pariin otteeseen yskinyt ruudunpäivitys ovat pieniä säröjä päälle 30 tunnin taipaleessa. Horisontti siintää kauaksi, Tylypahkan ympäristön jylhät maisemat saivat haukkomaan henkeä vielä kymmenien tuntien jälkeen ja erityisesti varusteiden ulkoasua on ylistettävä. Myös äänimaisema hakee vertaistaan.

Hogwarts Legacy ei ole täydellinen peli, mutta se on kokemuksena kaikkea sitä, mitä on Viisasten kiven ensimmäisistä sivuista lähtien halunnut. Se on kunnianosoitus Potter-universumille sekä niille iltapäiville ja venyneille öille, jotka kuluivat Harryn tarinaa lukiessa ännännettä kertaa. Kokonaisuutena Avalanche Softwaresin teos palautti rakkauden Tylypahkan ympäristöihin tavalla, johon tiettävästi kesken jäänyt Ihmeotukset-leffasarja ei kyennyt. Tekijöiden rakkaus Rowlingin luomaa universumia kohden paistaa läpi, ja mikäpä tällaisen lemmenliemen pauloissa on ollessa. Kyseessä on itselleni tämän vuosikymmenen suurin pelielämys.

– Markus Mesiä

”Ja sitten vielä paketti hiiiiivaa…”

Lisää luettavaa