Paha asukki – arvostelussa Fobia – St. Dinfna Hotel

Piskuisen brasilialaisen Pulsatrix Studiosin kehittämä Fobia - St. Dinfna Hotel pyrkii hiihtämään Capcomin valmiiksi auraamilla laduilla. Vaikkei rahkeet aivan isojen poikien sarjoihin riitäkään, on teos kuitenkin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

10.08.2022

Amatöörijournalisti Roberto saa ystävältään mielenkiintoisen vihjeen ja suuntaa nokkansa kohti eteläisen Brasilian Treze Trilhasissa sijaitsevaa St. Dinfnan hotellia. Pramealta vaikuttava perinteikäs loistohotelli paljastuu kuitenkin piakkoin joksikin aivan muuksi kuin aulasta käsin voisi olettaa. Pian protagonistimme huomaa sotkeutuneensa erilaisia todellisuuden tasoja, aikamatkaajia ja muita mielenterveyttä järkyttäviä käänteitä sisällä pitävään sotkuun. Pakoon pitäisi päästä, mutta mystiset voimat tekevät kaikkensa estääkseen hotellista uloskirjautumisen.

Fobia on pääpiirteiltään erittäin perinteikäs selviytymiskauhupeli. Kokonaisuuden selkeimpinä esikuvina ovat selvästi toimineet Resident Evil -sarjan ensimmäinen ja seitsemäs osa, mutta mukana on vivahteita myös muiden kauhusaagojen peleistä. Ajoittain Capcomin legendaariselle sarjalle kumarretaan jopa niin suoraan, että fanin on vaikea olla pitämättä suupieliään mutrussa. Esimerkiksi tallennuksen mahdollistavien huoneiden sisällä soivat haikeat musiikkipätkät ja tavaroiden säilömisen mahdollistavat arkut ovat kuin suoraan muutamasta sarjan alkupään pelistä.

Silmistä kuvatun teoksen tekniset puitteet ovat studion pienestä koosta huolimatta toimivia. Graafisesti paketti näyttää ajoittain hämmentävän hyvältä ja erityisesti säteenseurausta tukeva valaistus on todella näyttävän näköistä. Toisinaan eteen tulee yksinkertaisia tai jopa rumia tekstuureja ja heikosti mallinnettuja esineitä, mutta nämä eivät onnistu kuitenkaan pilaamaan kokonaisuutta. Äänisuunnittelu on myös kauttaaltaan onnistunutta joskaan ei kovin mieleenpainuvaa. Vähäinen ääninäyttely ajaa asiansa eikä ainakaan onnistu aiheuttamaan myötähäpeää.

Pelattavuuden osalta nojataan vahvasti vanhoihin perinteisiin. Tavaroita voi kantaa mukanaan hyvin rajallisen määrän ja inventaariota tulee organisoida uudelleen jatkuvasti. Liian raskaasti aseistetun pelaajan taskuihin ei mahdu etenemisen mahdollistavia pulmaesineitä. Varomattoman seikkailijan on myös helppo saattaa itsensä tilaan, jossa selviytyminen alkaa olla huomattavan haastavaa. Panoksia ja sidetarpeita on hyvä hillota aivan viimeiseen hetkeen saakka, eikä kaikkia hotellin käytävillä laahustavia otuksia välttämättä kannata lähteä kylmäämään. Usein väistely, reittien etukäteen suunnittelu ja taistelun viimeiseen asti välttely ovat genrelle tyypillisesti ne parhaat vaihtoehdot. Ennen isompia taisteluita pelaajaa kuitenkin usein hemmotellaan ruhtinaallisella määrällä varusteita, joten täyteen umpikujaan ajautuminen on onneksi erittäin epätodennäköistä.

Roberto ei ole mikään toimintasankari, ja tämän liikehdintä on verrattain verkkaista sekä kömpelöä. Hahmo on mallinnettu koko keholtaan ja erinäisten esineiden käyttäminen sekä esiin ottaminen on ajoittain tarkoituksellisen hidasta. Sankarin jähmeys tuo mukanaan kuitenkin huomattavan määrän lisätunnelmaa, sillä jokainen nurkan takana vaaniva mörkö voi erittäin potentiaalisesti päästä iholle ennen kuin aseen saa edes kaivettua esiin.

Tarinaa kerrotaan parissa eri aikatasossa. Pääosa juonenkäänteistä selviää lähinnä sieltä täältä löytyviä papereita ja muistiinpanoja lueskelemalla. Immersiota lisäävänä yksityiskohtana Brasiliaan sijoittuvassa seikkailussa kaikki maastossa sijaitsevat tekstit, tienviitat sekä kyltit on jätetty kääntämättä englanniksi. Tästä johtuen portugalia taitavat seikkailijat saanevat paketista irti vielä hieman muita enemmän. Lajityypille ominaiset “Kutittaa, makoisaa” -tyyppiset muistiinpanot, erilaiset lehtileikkeet ja Roberton omat raapustukset tuovat tarinalle juuri sopivasti lihaa luiden ympärille. Tarinalla ollessa kestoa piirun vaille kymmenen tuntia, olisi liiallinen selittely tai rautalangasta vääntäminen huomattavasti tehottomampi ratkaisu. Mukavana lisänä tarinalla on ainakin pari erilaista lopetusta. Paketin läpäisyn jälkeen aukeaa vielä tila, jossa seikkailua voi jatkaa jo avattujen päivitysten ja varusteiden kera.

Fobia – St. Dinfna Hotel ei ole aivan viiden tähden kokemus, mutta kauaskaan ei jäädä. Ajoittain studion pienet raamit näkyvät läpi ja kaikki ei ole ihan niin hiottua tai optimoitua kuin toivoa saattaisi. Myös muutamat heikommat pelimekaaniset ratkaisut, kuten pelin sisäisen karttajärjestelmän kokonaan puuttuminen, nakertavat paketin tehoa hieman. Kokonaisuutta uskaltaa joka tapauksessa suositella vahvasti lajityypin faneille ja yleisesti kauhusta innostuneille seikkailijoille – varsinkin kun teos maksaa vain murto-osan isompien julkaisujen hinnasta.

Saatavilla: PC (testattu), PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 16 (kauhu, väkivalta, kielenkäyttö)

YHTEENVETO:
**** / *****
Napakka, tunnelmallinen ja näyttävä selvitymiskauhupeli, joka nojaa vahvasti lajityypin perinteisiin. Muutamat kauneusvirheet eivät onnistu rampauttamaan kokonaisuutta, jota voi täysin rinnoin suositella varsinkin genren faneille.

Pelihistorian kammottavin pomovastus: Usb-tikku kerralla oikein asemaan kiinni!

Moni tunsi Saksikäsi Edwardin, mutta harva tämän serkkua, Lötkökäsi Jaakoppia.

Assyjen jälkeisen RGB-kateuden saattelemana Rami kyhäsi koneeseensa sellaisen valovirityksen, että se näkyy Saturnuksesta saakka.

Lisää luettavaa