Vuonna 2009 päivänvalon nähnyt Borderlands-sarja on ehtiny jo neljänteen numeroituun osaansa. Samaan universumiin sijoittuvia teoksia on julkaistu jo ainakin yhdeksän kappaletta. Välillä tarjolla on ollut valintoihin pohjautuvia seikkailupelejä, kun taas toisinaan on taivallettu roolipelaten fantasiapuitteissa. Pääsarjan pelit ovat kuitenkin aina olleet tieteiselementeillä ja postapokalyptisella narratiivilla maustettuja räiskintöjä, eikä neljäs osa pyri muuttamaan skeemaa sen osalta.
Edellisen pelin tarinalliset osa-alueet olivat kaikkea muuta kuin nautinnollisia ja oikeastaan vasta jälkikäteen julkaistut maksulliset lisäpaketit lisäsivät millään tasolla mielenkiintoisia tarinankaaria. Pelimekaanisesti kyseessä oli joka tapauksessa sarjan ehdottomasti paras ja hiotuin osa. Borderlands 4 jatkaa mekaniikkojen osalta homman parantelua entisestään: ammuskelu on vielä aiempaa piirun verran skarpimpaa ja napakampaa. Asetuntuman lisäksi varsinkin hahmon liikehdintää on parannettu merkittävästi. Nyt holvinmetsästäjät kykenevät liitämään, kiipeilemään ja sinkoamaan itsensä heittokoukulla entistä korkeampiin sfääreihin. Maastot on myös suunniteltu aiempaa vertikaalisemmiksi, joten uusittua notkeutta tulee myös aktiivisesti hyödyntää taistelukentillä pärjätäkseen.
Isoimmat uudistukset koetaan tällä kerralla täysin uudistetun karttarakenteen muodossa. Aiemmista osista poiketen kyseessä on nimittäin käytännössä avoimen maailman seikkailu. Lähes yksinomaan Kairos-planeetalle sijoittuvan kampanjan pelikartta onkin kertakaikkisen massiivinen. Karkeasti planeetan kolmelle erilaiselle biomille sijoittuva kohellus on mittakaavaltaan merkittävästi aiempia osia kookkaampi. Kasvaneen kartan myötä on uusittu myös matkustustavat. Aiemmista osista tuttu ikoninen “Catch-A-Ride” -järjestelmä on lentänyt kokonaan romukoppaan, minkä sijaan jokainen hahmoista voi digikonstruoida itselleen leijuprätkän käytännössä missä ja milloin tahansa. Onneksi myös ajomalli on kokenut uudistuksia ja ajoneuvolla ympäriinsä huristelu on vihdoin myös oikeasti hauskaa.
Sarjan peleillä on ollut tapana muuttua värikkäämmiksi ja kaheleimmiksi osa osalta. Kolmas peli oli tältä osin jo jonkinlainen rimanalitus ja minkään mielenkiintoisen tai koherentin kerronnan tilalla oli lähinnä kainalopieruja ja kikkelivitsejä. Neljännen osan myötä otetaan selvästi takapakkia aina sarjan ensimmäisen pelin laduille asti. Meno on tuntuvasti synkempää ja ajoittain aidosti brutaalia. Huumoria on toki mukana edelleen reippaasti, mutta yleinen sävy on huomattavasti totuttua rankempi. Ratkaisu ei varmasti kaikkia faneja miellytä. Allekirjoittaeelle uusi linjaus maistui huomattavasti edellisosaa maukkaammalle.
Neljästä uudesta holvinmetsästäjästä yksikään ei tuntunut alkuun erityisen mielenkiintoiselta. Hissukseen avautuvat kyvyt ja hahmojen persoonat voittivat tunti tunnilta enemmän puolelleen. Lopulta pliisun oloinen hahmokatras paljastuu kampanjan aikana todennäköisesti koko sarjan parhaimmin kirjoitetuksi ja suunnitelluksi joukkioksi. Itse nakuttelin tarinan maaliin massiivisella kilpeä ja ruoskaa heiluttavalla Amonilla, joka tuntuu aluksi lähinnä kirkasotsaisten supersankaritrooppien parodialta. Kun juoni ottaa hissukseen tuulta purjeisiinsa, kuorituu hahmon tylsähkön ulkokuoren alta yllättävän syviä sävyjä ja koskettavimpien kohtausten aikana myös ääninäyttelyssä on selvästi aiempaa enemmän skaalaa. Sarjan ääninäyttelijät ovat tupanneet aina olemaan puhdasta alan kermaa, eikä tällä saralla ole laiskoteltu nytkään. Varsinkin Rafan roolissa kekkuloiva Alejandro Saab ja Amonia äänninäyttelevä Ray Chase ansaitsevat erityismaininnat.
Siinä missä tarinankerronta on ottanut askelia aikuismaisempaan suuntaan ja pelimekaniikan osilta hommaa on kiristetty, on valitettavasti tekninen toteutus kaikkea muuta kuin priimaa. Mikäli pelipöydällä on uusinta rautaa sisällään pitävä tehomylly, homma rullaa nätisti ja näyttää ihan passelilta. Valitettavasti lähes millä tahansa muulla kokoonpanolla tiedossa kaikkea muuta kuin sulava kokemus. Steam Deckillä teoksen saa kyllä buutattua käyntiin, joskaan edes kaikkein alimmilla asetuksilla kokemusta ei voi millään tasolla kuvailla pelattavaksi. Rog Ally X:llä menon saa nippa nappa pelattavaan kuosiin, mutta tällöin ruudulle piirtyvä grafiikka on jo sellaista suttua, että sen pidempiaikaisesta tuijottelusta saa varmasti pysyviä silmävaurioita.
Lue myös: Päivitystä kaipaava pelikirja – arvostelussa NHL 26
Tiltin Beast-koneella ruudunpäivityksen saa korkeisiin lukemiin, mutta edes kaikkein korkeimmilla grafiikka-asetuksilla peliä ei missään tapauksessa voi sanoa erityisen upean näköiseksi. Vaikka edelliseen osaan verrattuna ollaan sentään visuaalisella puolella jonkinlaisia askeleita otettu eteenpäin, moniin muihin aikalaispeleihin verrattuna jäädään jälkeen ja pahasti. Mikäli näytönohjaimena rullaa mitään muuta kuin Nvidian tai AMD:n uusinta rautaa, joutuu grafiikasta karsimaan tuntuvasti, jotta ruudunpäivityksen saa pidettyä edes maagisen 60 kuvan sekuntivauhdeissa. Gearboxin polarisoiva nokkamies Randy Pitchford onkin pariin otteesen jo ilmoittanut, ettei tilanteeseen ole tulossa mitään isompia parannuksia. Puljun mukaan kyseessä on aito uuden sukupolven teos, joka vaatii pyöriäkseen sen mukaista rautaa.
Massiivisten rautavaatimuksien lisäksi kokonaisuus tuntuu olevan monilta osin varsin hiomaton. Jokaisen päivityksen myötä paketista tuntuu paljastuvan uusia bugeja. Kampanjan läpipeluun aikana hahmot muun muassa tippuivat useita kertoja kartan läpi tai jäivät kiinni kartan geometriaan. Ajoittain vihollislaumat lopettivat myös kokonaan toimimasta ja pällistelivät pelaajien lähestyessä vain tyhjyyteen reagoimatta mitenkään. Pelillä oli myös paha tapa kaatua jatkuvasti, tosin tältä osin homma tuntuu parantuneen jonkin verran viimeisimpien päivitysten myötä.
Mikäli tekniset kömmähdykset voi omalta osalta ohittaa, on tarjolla tarinallisesti ja pelimekaanisesti sarjan parasta antia. Noin 40 tunnin mittainen kampanja pitää otteessaan hyvin ja kerää loppua kohden kierroksia varsin näyttävästi. Lopetus jättää myös tarinan mielenkiintoiseen tilanteeseen ja ilmeisesti jo ennalta julkistetut maksulliset lisäosat jatkavat suoraan siitä, mihin lopputekstien ruudulla rullatessa jäädään. Mikäli suorituskykyongelmia saadaan ratkottua ja bugeja liiskattua, voi kyseessä olla vielä jonain päivänä jopa sarjan paras osa. Nyt käsillä olevan teoksen arvosanaa on pakko rokottaa tuntuvasti surkean teknisen toteutuksen johdosta.
Saatavilla: PC (testattu), PS5, PS5 Pro, Xbox Series X|S; tulossa: Nintendo Switch 2
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö, pelinsisäiset ostot)
YHTEENVETO:
⭐⭐⭐(⭐)
Pitkäikäisen räiskintäsarjan uusin osa hurmaa entistä hiotummalla pelattavuudellaan ja aiempaa synkemmällä tarinallaan. Valitettavasti tekniset ongelmat ovat sellaisella tasolla, että arvosanaa on pakko rokottaa tuntuvasti.
Tehokone “Beast”
Prosessori: AMD Ryzen 7 9800X3D
Keskusmuisti: 64 Gt 6 000 MHz DDR5
Näytönohjain: Nvidia RTX 5090 32 Gt
Tehokone 2 “Valkoinen Valas”
Prosessori: AMD Ryzen 7 7700X
Keskusmuisti: 32 Gt 6 000 MHz DDR5
Näytönohjain: Nvidia RTX 5070 Ti
Yhdistelmäkone “Khimaira”
Prosessori: Intel Core Ultra i5 265K
Keskusmuisti: 48 Gt 8 400 MHz DDR5
Näytönohjain: AMD Radeon 9070XT
Budjettikone “Little Princess”
Prosessori: AMD Ryzen 8700G
Keskusmuisti: 16 Gt 6 000 MHz DDR5
Näytönohjain: AMD Radeon 780M (integroitu)
Rog Ally X
Steam Deck
Lue myös: Mekaaninen kotiapulainen – arvostelussa Narwal Freo Z10 Ultra
Lue myös: Hei me kasataan: Batman Forever Batmobile (76304)
Lue myös: Kaikki tiet vievät ongelmiin – ennakossa Anno 117: Pax Romana