Elämme aikaa, jolloin ihmiset ovat kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin tietoisia ja tarkkoja rahoistaan. Ärsyketulva on valtava, ja uusia pelejä, elokuvia ja muita mielenkiintoisia tuhlauskohteita on joka nurkalla. Tämä on ajanut meidät tilanteeseen, jossa haluamme aina tarkasti etukäteen varmistaa, että kulutamme kolikkomme juuri oikeisiin asioihin.
Trailereiden tarkoituksena on tarjota meille maistiaisia ja vakuuttaa meidät siitä, että esiteltävän pelin kanssa rahamme eivät mene hukkaan. Kuinka usein tämä kuitenkaan onnistuu? Kuinka usein olemme trailerin nähtyämme saletteja siitä, että tässä on peli, johon kannattaa panostaa? Joskus olemme ja joskus emme.
On yksi keino, jolla traileri saa jo alitajuisesti meidät kiinnostuneeksi esitellystä pelistä. Koko trailerin ajatuksenahan nimittäin on, että pelintekijät ikään kuin ylpistelevät saavutuksillaan. Tämä herättää meissä automaattisesti ajatuksen, että jos pelistä on julkaistu traileri, täytyy sen tarkoittaa, että pelissä on jotain mahtailemisen arvoista. Näin ollen saatamme katsoa ruudulla näkyvää toimintaa nyökkäillen, vaikka mitään kovin kummoista ei näytettäisikään.
On kuitenkin muutama asia, joka saa trailerit usein antamaan jopa huononkin kuvan peleistä.
1. Katsomme trailerit useimmiten pienemmältä ruudulta kuin mitä pelaamme. Tämä pätee erityisesti konsolipelaajiin. Joskus traileria läppärin näytöltä tihrustaessa tulee olo, että jopas on pientä piiperrystä ja yhdentekevän näköistä touhua. Fiilis on kuitenkin aivan erilainen, kun katsomme valmista tuotetta 50 tuuman televisiosta ja kuuntelemme jylhää musiikkia ja efektipauketta olohuoneemme sohvalta.
2. Peleissä yksi tärkeimmistä asioista on pelattavuus. Trailerit esittelevät, kun hahmot juoksentelevat ympäri ruutua, luodit viuhuvat, taikasauvat heiluvat ja autot kaahailevat ilman, että meillä on minkäänlaista käsitystä siitä, miltä tapahtumien ohjastaminen itse asiassa tuntuu. Mitä olisi ollut nurkan takana; mitä jos olisinkin halunnut tehdä tuossa kohtaa toisin? Traileria katsoessa ei yksinkertaisesti pääse pelaamisen makuun samalla tavalla kuin pädi kädessä. Jotain trailerista jää puuttumaan.
3. Kolmas suuri heikkous trailereissa on, että joistain peligenreistä ei yksinkertaisesti saa kovinkaan kummoisia trailereita. Hyvänä esimerkkinä on oma rakas JRPG-genreni. Japanilaiset roolipelit ovat usein näyttäviä, mutta loputtomat taistelumekaniikkaa esittelevät videomaistiaiset eivät kerro minulle pelaajana juuri mitään. Samaa voisi sanoa hack-’n’-slash -peleistä sekä tappelupeleistä, jotka molemmat perustuvat pelaajan tekemiin komboihin ja sorminäppäryyteen. Traileri jättää nämä pelin tärkeimmät ominaisuudet huomiotta. Tästä viimeisestä pointista esimerkkinä on alla oleva video – kuinka paljon tällaisella trailerilla on edes mahdollista koukuttaa?
Monesti paras pelitraileri on sellainen, joka muistuttaa elokuvatraileria – nopeita leikkauksia ja mahdollisimman vähän kohtia, joissa voisi vähänkään tylsistyä tai jäädä miettimään, että onkohan tuo nyt hyvä vai ei. Paras traileri ei herätä kysymyksiä, vaan mielenkiintoa.