Biowaren toikkaroidessa viime vuodet useammankin epäonnistuneen julkaisun parissa, on pelikentälle jäänyt melkoisen iso aukko tarinavetoisen toimintaroolipelien saralle. Muutamia, lähinnä kulttisuosiota nauttivia pelejä kehittänyt ranskalainen pelitalo Spiders on hiljalleen lähestynyt isojen poikien tontteja hioen kaikessa rauhassa osaamistaan ja kerryttäen kunnianhimoaan. Of Orcs and Men tarjosi hyvän idean, mutta ei niinkään erityisen mieleenpainuvaa peliä. Bound By Flame oli juonellisesti jo askel eteenpäin, mutta mekaniikoiltaan lopputulos jäi kovin keskinkertaiseksi. Technomancerissa korjattiin toimintaa ja tarinallista antia, mutta lopputulos oli silti pääosin lähinnä kädenlämpöinen. GreedFallin avulla studio pyrkii korjaamaan lähes kaikki aiempien tuotantojen puutteet, mikä tekeekin paketista ennen kaikkea uskomattoman kunnianhimoisen teoksen.
Malichor-ruton kourissa kärvistelevän maailman olot ovat yleisesti ottaen ankeahkot. Seikkailun päähenkilönä häärivä De Sardet on paikallisen kauppaliiton legaatti, joka serkkunsa kanssa on suuntaamassa nokkansa kohti uuden mantereen haasteita. Serkkupoika on nimitetty uuden siirtokunnan seuraavaksi lääninhallitsijaksi, ja uuden legaatin tehtävänä on toimia tämän diplomaattisena sovittelijana, yksityisetsivänä ja tarvittaessa rautanyrkkinä uudella maaperällä. Alueella asustaa jo ennestään kahden muun vanhan mantereen valtion edustusto sekä tietenkin alkuperäisväestö eri heimoineen. Silta-Allianssi pyrkii tarkastelemaan aluetta puhtaasti tieteelliseltä näkökantilta. Thélèmen vahvasti teokraattiset edustajat aikovat alistaa alueen kaikki alkuperäiskansat omalle uskonnolliselle näkökannalleen. Kauppaliiton tehtävänä onkin toimia jonkinlaisena tasapainona muille uusille tulokkaille. Häviäjinä yhtälössä ovat tietysti isoimmin Teer Fradeen -aluetta alunperin asuttaneet metsäkansat, joita vuoron perään syrjitään tai puhtaasti hyväksikäytetään eri tavoin.
Jottei asia kenellekään jäisi epäselväksi, selvennettäköön sen verran, että kyseessä on tarinallinen analogia kolonialismille ja erityisesti Pohjois-Amerikan uudisasuttamiselle. Ranskalaiset eivät olekaan lähteneet rakentamaan juonenkaaria helpoimman kautta, vaan GreedFallin taklaamat aiheet ovat ajoittain todella ajankohtaisia mutta ennen kaikkea myös todella kiperiä. Käsiteltävien aiheiden joukossa pyörivät muun muassa maahanmuuttopolitiikka, lähetystyö, orjuus sekä uskonnollinen radikalisoituminen. Mitään helppoja vastauksiakaan ei pyritä tarjoamaan, vaan tarinalinjat pysyvät lähes poikkeuksetta harmaan rajamailla perinteisen puhtaan mustan ja valkoisen sijasta. Ihailtavasti dilemmoihin tarjottavat ratkaisutkaan eivät aina noudata genren aiempien merkkiteosten linjoja. Joskus väkivallan aloittaminen esimerkiksi saattaa ehkäistä isomman konfliktin syntyä pitkällä aikavälillä, kun taas toisaalla viattoman salamurha saattaa hyvinkin estää kokonaisen siviiliyhteisön pyyhkiytymisen maailmankartalta.
De Sardet on hahmona osittain tyhjä templaatti, mutta ihan täysin nollista sankariaan ei pääse luomaan. Valinnoista ja kustomoinnista riippumatta päähenkilöllä on oma mystinen taustansa, jonka selvittäminen on seikkailun loppupuolen keskiössä. Pelaajaan tehtäväksi jää kuitenkin määrittää hahmon ulkomuoto, luonne ja uskollisuus eri ryhmittymiä kohtaan. Kierolla pelillä diplomaattina toimiva sankari saattaa kääntää pelikentän lopullisen muodon hyvinkin erilaiseksi omilla valinnoillaan. Apujakin piisaa viiden eri kumppanin muodossa. Vaikkei toverit ihan kulta-aikojen Bioware-standardeja vastaakaan, ei joukkoon onneksi ole eksynyt yhtäkään keskinkertaista hahmoa. Omaan vakiotiimiini kuului alkuperäisväestöön kuuluva Siora sekä Nauttien merimieskiltaan kuuluva kapteeni Vasco. Hahmojen maailmankatsomus, kielitaito, aiemmat linkit eri ryhmittymiin ja jopa uskonnollinen suuntaus saattavat vaikuttaa tehtävien lopputulokseen, joten oma iskuryhmä onkin hyvä valikoida tarkasti. Oikea kumppani oikeassa tehtävässä saattaa hyvinkin kääntää tilanteen päähenkilön eduksi. Myös eri apureiden välinen dialogi tehtävien välillä ja niiden aikana onkin omiaan luomaan uskottavan illuusion elävistä hahmoista.
GreedFall on pääosan ajasta dialogipohjainen peli, mutta ei taistelujärjestelmääkään voi ohittaa pelkkänä sivuhuomautuksena. Panssariin ja tasapainoon pohjautuva systeemi on omintakeinen, toimiva ja helppo omaksua, mutta se antaa myös tarpeeksi arvoa taidolle. Jokainen hahmon päälle puettava vaatekappale nostaa sekä hahmon panssariarvoa että tämän tasapainoa. Mitä parempi balanssi, sitä vaikeampi hahmoa on lyödä kanveesiin. Taisteluissa panssarointi puolestaan tulisi nakutella käyttökelvottomaksi tylpillä aseilla, jotta varsinaisiin osumapisteisiin päästään edes kunnolla käsiksi. Samat arvot pätevät kaikkiin vihollisiin samoin tavoin kuin pelaajankin hahmoihin. Täten nopean analyysin tekeminen taistelukentällä viilettävistä nappuloista auttaakin oikean toimintamallin valitsemisessa. Toiminta on myös mahdollista tauottaa milloin tahansa kesken taistelun. Mahdollisuus tarjoaa täten vielä ylimääräisen strategisen elementin touhun keskelle. Varsinkin seikkailun alkupäässä taistelut tuppaavat olemaan haastavia, hahmojen alhaisen tason ja puutteellisen varusteiston takia, joten jokaista konfliktia on syytä lähestyä varoen.
Spiders ei ole tripla-A standardin kehitystalo, vaan kyseessä on kohtalaista menestystä pienemmän budjetin peleillä hitaasti vuosien varrella kerännyt riippumaton poppoo. Ajoittain GreedFallista onkin havaittavissa tiimin rajoittuneempi koko ja budjetin vähyys esimerkiksi hahmojen kasvoanimaatioiden kömpelyytenä tai ankeiden tekstuurien muodossa. Onkin kerrassaan ihailtavaa nähdä, kuinka vähän varsinaisia bugeja lopputulokseen on livahtanut. Jos vertailukohtana käyttää vaikkapa paperilla hyvinkin samankaltaista Dragon Age: Inquisitionia, on kyseessä kertakaikkisen hiottu peli. Siinä missä Inquisitionista paljastuu vielä vuosienkin jälkeen tehtäviä, joiden suorittaminen on lähestulkoon mahdotonta, ei Spidersin uutuusteoksesta moista osunut kohdalle kertaakaan. Paketti on harvinaisen vakaa ja suorituskykyinen: ruudunpäivitys pysyy käytännössä aina tasaisena. Kuva- ja äänisuunnittelu ansaitsevat myös kehunsa. Sen minkä lopputulos häviää sumeissa tekstuureissa ja krumeluurien puutteessa, sen se voittaa takaisin vahvalla visuaalisella visiollaan. Ikuiseen syksyyn ja ruskean sävyihin peittyvät maisemat ovat ajoittain kuin suoraan barokin aikaisista tauluista repäistyjä. Ääninäyttely on myös kaikin puolin erittäin vahvaa: erityisesti päähenkilön ja tämän iskuryhmän jäsenten näyttelijät ansaitsevat leijonanosan suitsutuksesta.
Seuraavaa Dragon Agea tai potentiaalista uutta Noituria odottelevien ei missään nimessä kannata ohittaa GreedFallia olankohautuksella, vaikkei pelille olekaan suotu satojen miljoonien eurojen kehitysbudjettia tai mainoskampanjoita. Kaikille paketti ei sovellu, mutta genren parissa viihtyvien pöydälle on katettu todella herkullinen kattaus. Kyseessä saattaa hyvinkin olla koko vuoden 2019 paras länsimainen tarinavetoinen roolipeli, mutta ennen kaikkea tässä on kuin onkin yksi vuoden isoimmista yllättäjistä.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro (testattu) Xbox One, Xbox One X
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta)