Sielukasta fantasiaa konsolipelaajille – arvostelussa Pillars of Eternity: Complete Edition

Kiinnostaako aikamatka takaisin 1990-luvulle, jolloin tietokoneroolipelit olivat vielä muutakin kuin ennalta suunnitellun kaavan mukaan eteneviä putkijuoksuja? Obsidian Entertainment tarjoaa lääkkeeksi DeLorean-auton sijaan Pillars of Eternitya, rakastetun Baldurs Gate -sarjan henkisen jälkeläisen, josta myös konsolipelaajat pääsevät tuoreen julkaisun myötä nauttimaan. Ja mikäs on nauttiessa, sillä Pillars of Eternity on klassikkoroolipeli, josta voivat iloita muutkin kuin onnenkyyneleiden sumentamien nostalgialasien takaa maailmaa katsovat naavaparrat.

27.10.2017

Rakastetulle Baldurs Gate –roolipelisarjalle on odotettu jatkoa jo pitkälle toista vuosikymmentä. Usean alkuperäisen Baldur-saagan kehittäjän nykyinen työnantaja Obsidian-pelistudio lähti työstämään jatkoa yhteisörahoituksen kautta keräten lyhyessä ajassa lahjoituksina yli neljä miljoonaa dollaria. Kyseessä on toki ainoastaan henkinen jatko-osa, sillä alkuperäisen Dungeons & Dragons -lisenssin hyödyntämisen sijaan Obsidian on kehittänyt peliin myös oman uuden fantasiamaailmansa. Lopputulos on kuitenkin puhdasta kultaa klassisten isometristen roolipelien ystäville. Teos on saatu Wasteland 2:n ja Divinity: Original Sinin vanavedessä viimeinkin myös nykyisen konsolisukupolven valikoimaan.

Pillarsin tausta on nähtävillä heti tarinan alkumetreiltä lähtien, sillä sen verran onnistunut pastissi se esikuvastaan on niin ulkoasun kuin taustamusiikkien puolesta. Klassinen fantasiaseikkailu lähtee toki liikkeelle hahmon luomisesta niin kykyjen, rodun kuin taustatarinankin osalta. Hahmoluokissa on tarjolla tuttujen arkkityyppien, kuten sotureiden, varkaiden ja maagien lisäksi myös esimerkiksi sanan terävällä säilällä viiltävän chanterin kaltaisia erikoisuuksia. Kaikki pelaajan hahmon osalta tekemät valinnat vaikuttavat konkreettisesti pelikokemukseen ja siihen, miten sankarihahmoon suhtaudutaan eri tahojen osalta. Hahmonkehitykseen kannattaa tosiaankin keskittyä huolella. Päähahmon lisäksi ryhmäänsä saa poimittua matkan varrelta mukaan samanaikaisesti viisi muutakin sivuhahmoa, joilla kaikilla on omat mielenkiintoiset taustatarinansa ja motiivinsa. Jos kuitenkin haluaa kasata täysin mieleisensä seurueen, kannattaa ryhmäläiset värvätä satunnaisina palkkasotureina siellä täällä olevista majataloista, koska nämä sivuhahmot saa muokata pääsankarin tapaan mieleisikseen hahmogeneraattorin avulla.

Obsidianin luoma Eoran maailma on huomattavasti perinteistä bulkkifantasiaa kiinnostavampi kokonaisuus, jossa tärkeänä elementtinä ovat sielut ja niiden hyödyntäminen taikuudessa. Pelaajan ohjastama hahmo on uutta alkua elämälleen etsivä vaeltelija, joka dramaattisten tapahtumien seurauksena huomaa saaneensa kyvyn lukea niin vastaantulijoiden kuin satoja vuosia sitten kuolleidenkin sieluja kuin avointa kirjaa. Kyky tulee tarpeeseen, sillä aluetta riivaa kirous, jonka seurauksena lapset syntyvät sieluttomina ihmiskuorina. Kun paikalliset silmää tekevät, kuten aateliset, taikuuden taitajat ja papit etunenässä vielä yrittävät korjata tilannetta moraalisesti vähintäänkin arveluttavin keinoin, on kansakunta kaaoksen kourissa. Paljon harmaan sävyjä ja vaikeita päätöksiä sisältävä juoni toimii hienosti antaen pelaajalle paljon vapauksia tehtävien suoritustapojen suhteen. Jos esimerkiksi huomaatkin yhtäkkiä, että lähiseutuja kovin ottein hallitsevan lordin puheissa on kummasti järkeä, mikään ei estä sinua tukemasta häntä aluksi sympaattisilta vaikuttavia vastarintasotureita vastaan. Tällaisia valintoja tulee eteen koko ajan, ja usein näistä on kyettävä valitsemaan se vähiten huono vaihtoehto.

Tarinan edetessä pelaaja saa myös hallittavakseen oman linnan, jonka avulla on mahdollista hankkia niin lisätuloja, uusia värvättäviä palkkasotureita kuin ympäröivien mantujen suojeluun liittyviä lisätehtäviäkin. Linna kaipaa luonnollisesti kunnostusta ja ylläpitoa niin puolustuksen kuin ympäröivää yhteisöä kehittävien rakennuksienkin osalta. Varsinkin pelaajan maineen kasvaessa tukikohta houkuttelee niin ryöstäjiä kuin hunajamehiläisiä, joten puolustuksen kehittämiseen käytetyt kultarahat maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin. Omien tiluksien kehittäminen ja toiminnan seuraaminen käy helposti toimintavalikosta, joten linnanherran ei ole tarpeen ravata paikanpäällä kuuntelemassa alamaisten koottuja selityksiä. Kuten julkaisun nimestäkin voi päätellä, pelin konsolijulkaisu sisältää kaiken tähän mennessä pc:lle julkaistun sisällön. Tämä tarkoittaa käytännössä kaksiosaista White March -laajennusta.

Miten tällainen massiivinen ja isometrisestä kuvakulmasta kuvattu roolipelieepos sitten kääntyy sujuvasti sohvalta pelattavaksi konsoliversioksi? Käännös on todella laatutyötä, sillä hiirelle ja näppikselle suunnitellut kontrollit toimivat pienen alkutotuttelun jälkeen todella intuitiivisesti myös padin kanssa pelatessa. Seikkailun lomassa tarvittavat toiminnot – kuten ryhmän inventaarion, kartan ja tehtävälokin – saa kätevästi auki vasenta liipaisinta näpäyttämällä, kun taas taistelukomennot on sijoitettu oikean liipaisimen alle. Taistelun tuoksinassa toiminnan voi pysäyttää niin ikään nappia painamalla, jolloin pääsee käskyttämään ryhmäläisiään yksi kerrallaan. Taktikointi onkin tarpeen, sillä vastustajan heikkouksien hyödyntämiseen perustuvat taistelut eivät ole mitään kevyttä läpsyttelyä edes normaalilla vaikeustasolla. Varusteiden ja kykyjen optimoiminen on tärkeää menestymisen kannalta, vaikka mäiskintää ei kyllästymiseen asti olekaan. Peliin on lisätty toki myös erillinen tarinatila niille juoneen keskittyville pelaajille, joita eivät taistelun hienoudet kiinnosta. Hienona yksityiskohtana teos myös korostaa ryhmän edessä olevat arkut ja muut objektit, joita pystyy tutkimaan ja esimerkiksi ryhmän tiirikoija ryhtyy ilman erilliskäskyä tällöin lukittua arkkua avaamaan.

Kuten jo aiemmin todettua teos on todella uskollinen esikuvilleen niin ulkoasun, musiikin kuin tunnelmankin puolesta. Tarinaa on paljon, joten tekstiä on myös varauduttava lukemaan sivukaupalla joka välissä. Olennaisimmat keskustelun pätkät on myös ääninäytelty, mutta siltikin vähintään puolet tarinasta kerrotaan pitkinä tekstiseininä. Hauskana yksityiskohtana osa kohtauksista esitetään jopa ihan kirjaimellisesti kuvakirjamaisina väliseikkailuina, missä pelaaja pääsee vaikuttamaan lopputulokseen omien valintojensa myötä. Pienenä harmituksen aiheena voisi mainita tarinan edetessä ja tallennustiedoston paisuessa kohtuuttomasti pitenevät lataustauot, mitkä alkavat ottaa kupoliin viimeistään Defiance Bayn kaupunkiin päästäessä. Tällöin jokainen ulko- ja sisätilojen välinen siirtymä tehdään kohtuu pitkän latausruudun kautta eli pahimmillaan latausruudulla vieraillaan muutaman kymmenen sekunnin välein.

Pillars of Eternity on erinomainen fantasiaroolipeli, joka todella tarjoaa pelaajalle vaihtoehtoja haluamansa roolin pelaamiseen. Peliurakkaan ryhtyvällä on toki edessään valtavien tekstiseinien läpikahlaaminen, mutta peliin keskittyminen palkitaan syvällisenä ja yllättävän monipuolisena roolipelikokemuksena. Muutamista teknisistä pikkuvioista huolimatta konsolikäännös on myös erittäin onnistunut ja monimutkainen pelikokemus on ehtaa tavaraa myös kotisohvalta koettuna.

Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One (testattu)
Ikäraja: 16 (PEGI)

Lisää luettavaa