Vahvasti omassakin nuoruudessani esillä ollut Scott Pilgrim vs. The World: The Game teki minuun lähtemättömän vaikutuksen jo teoksen ensimetreillä. Moderniin makuun soveltuva pätkintä kosiskelee nykypäivän pelureiden lisäksi myös retropelikansaa – ja vieläpä erittäin onnistuneesti. Sivusta kuvattu räikeän värikäs 16-bittinen mäiske on monimutkaisen yksinkertainen sekasorto hilpeitä hahmoja, eeppistä musiikkia ja sopivaa pituutta iltaan jos toiseenkin.
Scott Pilgrim vs. The Worldin juonikuvio on varsin kekseliäs geneerisistä twisteistään huolimatta. Kanadan Torontossa käytävä yliammuttu “rakkaustarina” kertoo Scott Pilgrimin kohtaamisesta Ramona Flowersin kanssa. Kaksikon kohtaaminen lähtee varsin lennokkaasti liikkeelle, mutta rakkauden onnistumiseksi Scottilla on haasteita edessään. Hänen tulee päihittää Ramonan seitsemän ilkeää exää, jotta he voivat olla aidosti yhdessä. Sitä sanotaan, että väkivalta ei ratkaise rakkaudessa, mutta tarinoinnissa voidaan tehdä poikkeus.
Vahvasti Super Nintendon aikakautta kumartava Scott Pilgrim vs. The World on ehtaa 16-bittistä beat ‘em uppia. Turpakäräjät toteutetaan perinteiseen sivustakuvattuun kuvakulmaan ja värikäs väkivaltatoiminta on helposti lähestyttävissä kelle tahansa. Ohjaimen päällispainikkeilla suoritetaan liikkumisen lisäksi kaikki peruspelaamiseen kuuluvat toiminnot, kuten hyökkääminen, suojautuminen ja hyppiminen. Oikean puolen olkapainikkeita käyttämällä saadaan niin sanottu aluehyökkäys, joka ei perinteisesti tee paljon vauriota, mutta sen avulla saa sopivasti lisää turvaväliä vihollisiin. Simppeliä, toimivaa ja koukuttavaa.
Turpakäräjillä eteneminen ja kehittyminen tapahtuu jokaisen eliminoidun vihollisen myötä. Kokemuspisteitä ja valuuttaa kertyy sitä mukaan, mitä useampi pahis keräilee itseään taju kankaalla maassa. Kokemuspisteet tuovat mukanaan uusia hyökkäyskomboja ja liikkeitä, mutta pojot eivät suoraan vaikuta pelihahmon pelattavuuden kehittymiseen. Taistelijan statistiikkaa aina elämäpisteistä parempaan vahingon tekemiseen nostetaan ostoksilla seikkailun varrella esiintyvistä kauppapisteistä. Kehitykseen vaikuttavat esineet ovat hieman hämmentäviä, sillä osa ei anna mitään indikaatiota siitä, mitä kyseinen ostos oikein kehittää. Sopivien ostojen suunta opetellaan siis monesti kantapään kautta, mutta ominaisuus on lähinnä hämmentävä eikä turhauttava. Luonnollisesti hinnan noustessa nousee myös ostoksista saadut kokemusteet, joten oman hahmokehityksen voi suorittaa strategisestikin.
Hiton hyvän taistelupuolen lisäksi myös teoksen musiikki- ja äänimaailma on ensiluokkaista. Efektit litsareista valikoihin ja kaikkeen siitä väliltä on iloista bittiefektiä. Scott Pilgrim vs. The Worldin parasta antia on kuitenkin sen musiikki. USA:n New Yorkista lähtöisin oleva Anamanaguchi hääräilee teoksen koko musiikkipuolen takana ja vieläpä erittäin onnistuneella suorituksella. Anamanaguchi yhdistelee musiikissaan perinteisten instrumenttien lisäksi hakkeroitua 8-bittistä Nintendo-konsolia, joka mahdollistaa bändin sekä itse pelin omalaatuisen ääniraidan. Retromaailmaa kosiskelevan musiikki- ja äänisuorituksen vuoksi Scott Pilgrim vs. The Worldissa ei varsinaisesti ole mitään erityistä nostettavaa esimerkiksi surroundin kanssa hifistelijöille. Sterkat voi toki suosiolla laittaa kovemmalle ja nautiskella teoksen erinomaisesti musiikkitarjonnasta, mutta muutoin voi luvan kanssa ottaa peliin uppoutumisen vähän kevyemmällä asenteella.
Vaikka Scott Pilgrim vs. The Worldin videopeliversio on tähän mennessä kerännyt vaan ylistystä ja mukavuutta, on teoksella myös yksi kriittinen varjopuoli. Bittipätkinnän ongelma tulee esiin siinä vaiheessa, kun soolo- tai duopelureiden kaveriksi halutaan se kolmas sekä neljäs pelikaveri. Hyvällä meiningillä höystetty beat ‘em up on mahdollista kokea neljän pelurin turpakäräjinä joko kotisohvalla rinnakkain tai verkon ylitse, mutta lopullinen pelikokemus kärsii isommasta porukasta. Mittelöiden aikana hahmojen yläpuolella ei näy nimittäin minkäännäköistä indikaattoria kertomassa kuka on kuka. Teoksen hektisen toiminnan vuoksi tarkkasilmäisinkin pelaaja hukkaa itsensä massojen keskelle. Siitä seuraa helposti tahattomia virheliikkeitä sekä turhia kuolemia. Scott Pilgrim vs. The World on täten parhainta antia yksin tai korkeintaan yhden taistelutoverin turvin.
Comebackinsä vuoksi Scott Pilgrim vs. The World on höystetty lisänimikkeellä Complete Edition. Vähemmän yllättäen tämä tarkoittaa siis alkuperäisteokseen julkaistujen lisähahmojen sisältymistä yksiin kansiin. Uudet kasvot eivät millään tavalla muuta pelattavuuden kulkua, vaan ne ovat puhtaasti kosmeettista lisäherkkua. Lisämiehistö mukaan lukien hahmokaarti kattaa yhteensä kuusi pelattavaa hahmoa, joista jokaisella on oma kehityspuunsa. Teos on siis suoranaisesti grindaajan unelma mikäli mielii saada jokaisen bittitaistelijansa ylimpään arvoon. Taistelijoiden lisäksi mukaan on isketty muutama erikoispelitila täydentämään Complete Editionin paikkansapitävyyttä, mutta lisäominaisuudet ovat aika mitäänsanomattomia. Selviytymistila sekä “Boss Rush” ovat kerran tai kaksi mukavaa lisäviihdettä, mutta pääkampanjan hakkaaminen on kuitenkin se ykkösjuttu. Selviytyminen on hyvinkin itsestäänselvyys, mutta avataan “Boss Rushia” hieman. Pomorytäkässä käydään sarjana pelkästään teoksen pomotaistelut ilman välipisteitä ja tietysti aikaa vastaan. Mitä nopeammin lista on tyhjä, sitä paremmat pisteet saadaan ennätysten kirjaan. Lisämoodeissa on mukana myös polttopallo sekä yksi-vastaan-yksi-taistelut kotisohvalla. Näiden olemassaolo on täysin turhaa eivätkä ne vedä puoleensa millään lailla.
Kokonaisena pakettina Scott Pilgrim vs. The World: The Video Game – Complete Edition on nimeä ja ryhmäkaaosta lukuun ottamatta erinomainen paketti. Uudelle tulokkaalle teos on todennäköisesti henkisellä tasolla vain yksi retrohenkinen turpakäräjä muiden joukossa, mutta alkuperäisjulkaisua pelanneille tarjotaan lämmin ja nostalgianhuuruinen matka. Mieleenpainuva miljöö, musiikki ja meininki ovat parasta yksin tai kaverin kanssa nautittuna. Ennakkoluulot “geneerisyydestä” roskiin ja mars mars tutustumaan Scottin tarinaan sekä tyhjentämään Toronton katuja – yksi lyönti ja potku kerrallaan.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, Switch, Xbox One, Xbox One X (testattu)
Ikäraja: PEGI 12 (väkivalta, kielenkäyttö)
Takapenkin pahisten rekrytointiosuus on juuri alkamaisillaan.