Punainen pekoni iskee jälleen – arvostelussa Baron: Fur Is Gonna Fly

Baron on hurmaava moninpeli koko perheelle, jonka valttikortteina ovat lyömätön huumorintaju ja huippuunsa asti hiottu pelimekaniikka.

Mikäs sen hauskempaa kuin piestä kaveria kuin vierasta sikaa? Baron ottaa käsittelyyn toisen maailmansodan lentäjä-ässät ja vääntää tunnetut ikonit maatilan asukeiksi. Lopputuloksena on kaoottinen ja pöhkö toimintakomedia, jonka siivellä aika kuluu rattoisasti.

Pelimekaniikka on yksinkertainen: ryhmä hurjapäitä kerääntyy ottamaan mittaa joukon kovimmasta lentäjästä. Maksimissaan kahdeksan pelaajaa varustaa koneensa yhdellä erikoistaidolla sekä erien välissä valittavilla bonuksilla nopeuteen, kestävyyteen tai voimaan. Vekottimia ohjataan vasemmasta tatista vetämällä, josta kone lähtee laskuun tai nousuun. Pelaajan tehtäväksi jää oppia mikä kone jaksaa näitä temppuja toisia paremmin. Luotisadetta voi myös väistellä uhkarohkeilla silmukoilla, niissä kuitenkin piilee riski sakkauksesta. Vaikka perusteet ovat simppeleitä, tarjoilee Baron kuitenkin kasoittain hienovaraisia yksityiskohtia, jotka rikastuttavat pelikokemusta.

Päristimiä on kourallinen, joista jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet. Lentsikat on mallinnettu tarkkaan alkuperäisistä historiallisista laitoksista, joten ilmailun ystäville pelin visuaalinen anti on yhtä juhlaa. Nopean valintaprosessin jälkeen pelaajat päästetään rellestämään. Kenttä on yksinkertainen staattinen ruutu, jonka reunoilta ulos lentäminen palauttaa pelaajan toiselle puolen kenttää. Tämä tuo peliin yllättävän moniulotteisuuden kun mikään paikka kartalla ei ole turvallinen. Erät ovat nopeatempoisia ja kiivaita, eikä taistelun tiimellyksessä tunneta reilua peliä. Sääntöjä voi muokata mieleisekseen, mutta perusasetuksilla voittajaksi julistetaan eniten toisia tiputtanut.

Baron osoittaa yksinkertaisen olevan yhä kauneinta. Itse pelin parissa ei ehdi vierähtää muutamaa tuntia pidempää kunnes siitä on nähnyt kaiken, eikä mekaniikkojen oppimiseen kulu edes puoliakaan tuosta ajasta. Syvyyden sijasta peli tarjoaakin aimo annoksen luonnetta, jollaista ei nähdä usein edes isoissa tuotannoissa. Hahmot ovat karismaattisia persoonia, joiden potretit on maalattu muistuttamaan vanhoja propagandajulisteita. Jokaisella on myös omat tunnuskappaleet, joita kuullaan erien välissä voittajasta riippuen. Nämä ovat sanalla sanoen hurmaavia. Sanoitukset ovat nokkelia ja musiikki jää soimaan päässä hyvällä tavalla. Valikoissa on ani harvoin näin hauskaa!

Latausruuduissa nähdään lehtileikkeitä, joissa voittajat nälvivät häviäjille. Jos kisat ovat joukkueiden välillä, lehdistö ihmettelee kovaan ääneen mistä lähtien apinoita päästettiin lentokoneiden puikkoihin. Onhan tämä lapsellista, mutta minkäs teet kun naurattaa näin paljon.

Vaikka Baron on suunniteltu moninpeliksi, voi sitä ihan rauhassa tahkoa myös yksin. Bottien tiputtaminen ei kuitenkaan ole yhtä hauskaa kuin kavereiden, vaikka tekoälyn pudottaminen tarjoaakin hyvää harjoitusta. Pelissä on arcade-vetoinen moodi, jossa pelaaja taistelee lampaiden vallankumousta vastaan. Periaatteessa tämä on ihan sama variaatio normaalista moninpelistä, mutta ainakin hauska sellainen. Kevyen graafisen ilmeen ansiosta peli myös toimii ihan yhtä hyvin mobiilisti kuin telkkarilta. Koneen ohjaukseen ei myöskään tarvita muutamaa näppäintä enempää, joten muiden kanssa yksi kapula per pelaaja riittää.

Parhaimmillaan Baron toimii nopeana bilepelinä missä vaan, sillä kavereita voi liittyä mukaan jopa kahdeksan kappaletta. Juuri tällaiset ryhmäpelit perustelevat Switchin hankinnan. Nokkela ilmaralli nousi hetkessä kaveriporukkamme illanistujaisten suosikiksi.

Saatavilla: PC, Switch (testattu), Xbox One, Xbox One X
Ikäraja: ei PEGI-ikärajaa

Eläinten vallankumouksen filmatisointi otti hitusen vapauksia materiaalin suhteen.