Prince of Persia: The Lost Crown on paluu legendaariseen Persian prinssin pelisarjaan, jonka historia yltää yli 35 vuoden taakse. Broderbund julkaisi ensimmäisen Prince of Persia -nimeä kantavan pelin vuonna 1989, minkä jälkeen esiintymistahti on ollut epätasaisen tasainen. Jatko-osa ilmestyi 1993 ja trilogian huipennus 1999. Vuonna 2003 oikeudet ostanut Ubisoft esitteli oman The Sands of Time -sarjansa, joiden osaset julkaistiin korkeintaan kahden vuoden välein toisistaan. Viimeisin virallinen osa julkaistiin 2010. Nyt 14 vuotta myöhemmin Ubisoft on todennut ajan olevan kypsä Persian prinssin uusille seikkailuille.
30 vuotta on kulunut edellisen kuninkaan kuolemasta, ja nämä kolme vuosikymmentä ovat olleet valtakunnalle vaikeita. Tulvien ja sotien kaltaiset hankaluudet ovat kurittaneet Persiaa, viljelysten sadot ovat olleet puutteelliset vuosien ajan ja nälkäinen kansa suuntaa raivonsa kohti kruunua. Kuningatar ja kruununprinssi yrittävät silti parhaansa. Hallinnon tukena on mahtavana soturiveljeskuntana tunnettu Immortal, joka koostuu seitsemästä eliittitaistelijasta. Tarinan keskiössä on aatelissotilaista nuorin, erittäin nopea ja notkea kahden miekan soturitaituri Sargon.
Eräänä päivänä prinssi kidnapataan ja jäljet johtavat mystiselle vuorelle, Mount Oafille ja sen sisään rakennettuun Citadel-kaupunkiin. Paikka on huhujen mukaan Ajan ja Tiedon jumalan Simurghin kotipesä, mutta siunaukset tai muut jäljet jumalasta vaikuttaa kadonneen edellisen kuninkaan viimeisen hengenvedon myötä. Citadeliin saapuva Sargon huomaa ajan rakenteen muuttuneen, sillä mystisellä vuorella menneisyys ja tulevaisuus menevät sekaisin nykyisyyden kanssa. Aika ei etenekään virran lailla ikuisesti eteenpäin, vaan pikemmin donitsimaisina ympyröinä, jotka yhdistyvät leikkauspisteissä kuin Vennin diagrammi. Tämä sekamelska muodostaa hyvin hämmentäviä tilanteita.
Osa vuoriston asukeista ovat menettäneet järkensä elettyään vuosisatoja, vaikka Sargonin aurinkokellosta on kulunut vain kaksi tuntia. Jotkut ovat jumiin jääneitä sieluja, jotka pyytävät prinssiltä apua vapaavalintaisten sivutehtävien muodossa. Pitkin Citadelia majailee myös nuori tyttö Fariba, joka on kuitenkin elänyt vuosisatoja vuoristossa ja joka toimii apurina myymällä karttoja sekä antamalla vinkkejä. Sargon löytää matkallaan Simurghin höyheniä, joista jokainen avaa keinon ajan ja paikan manipuloimiseen. Samoin sankari oppii erilaisia Athra-superhyökkäyksiä, jotka avittavat kovien vastustajien kanssa painimisessa.
Prince of Persia: The Lost Crown on metroidvanialainen taistelutasohyppely erittäin laajassa 2,5D-maailmassa. Sargonin notkeus mahdollistaa paitsi taistelun monipuolisuuden, myös esimerkiksi hyppimään seiniä pitkin kuin Hämähäkkimies konsanaan. Pelisarjalle erittäin tyypilliseen tapaan antiikkinen kaupunki on täytetty erilaisilla piikikkäillä ansoilla, telineillä, seinillä, katoilla ja lattioilla. Joko pelinkehittäjillä on erittäin hämmentävä fiksaatio tai he todella haluavat piikitellä pelaajaa oikein olan takaa.
Citadelin alueet tulevat hyvin tutuiksi pelin edetessä. Metroidvanioiden mekaniikkaan on sisäänrakennettu samoihin paikkoihin palaaminen tarkistaakseen, josko jokin lukittu ovi olisi avattavissa uusin taidoin. Yksi loistava ominaisuus on kuvakaappauksien ottaminen peliruudusta, kuten lukituista portista, joiden avaamiseen vielä eivät taidot riitä. Siten on helpompi tietää, mistä ehkä oikea tie kulkeekaan tulevaisuudessa, kun Sargonin taidot ovat karttuneet entisestään. Onneksi ikivanhassa kaupungissa on mahdollisuus teleportata tiettyjen pisteiden välillä, jottei juokseminen ole täysin manuaalista.
Muinainen kaupunki kätkee sisäänsä kymmeniä erilaisia vastustajia, jotka käyvät kimppuun ensin ja jättävät kyselyt kokonaan välistä. Lyödyt vastustajat muuttuvat kristalleiksi, jotka toimivat yhtenä Citadelin valuutoista esimerkiksi aseiden kehittämiseksi. Muita valuuttoja ovat Xerxes-kolikot ja Azure-metallit. Matkallaan Sargon löytää myös aarrearkkuja sekä talismaaneja, joilla on erilaisia taistelussa hyödyttäviä ominaisuuksia. Lisäksi pitkin maita ja mantuja on pienen pieniä kultalehtisiä puunvarsia, joihin törmätessä ne kasvavat Wak-Wak-puiksi. Nämä toimivat automaattisina tallennuspisteinä, minkä lisäksi ne mahdollistavat kaulassa olevien helyjen sekä Sargonin hyökkäyksien vaihtamisen. Kuollessaan Sargon herää viimeiseksi käymänsä Wak-Wak-puun juurelta.
Sargonin rintaa voi koristaa vain tietyn määrän edestä taikakaluja, ja hyödyllisemmät kaulakorut vievät enemmän paikkoja kaulanauhasta. Esimerkiksi hely, jolla miekkojen peruskomboon lisätään yksi lyönti, vie kaulanauhasta paikkoja kolme kappaletta. Toisaalta tulielementin vaikutusta vähentävä riipus vie paikkoja vain yhden. Kaulaketjun kantokyky kehittyy seikkailun edetessä ja erilaisia korukombinaatioita on reippaasti. Niin aseiden kun riipustenkin tehokkuutta voi parantaa paikallisella sepällä.
Miekkojensa lisäksi Sargon oppii jousen käytön jalon taidon. Nuolet ovat erittäin käteviä esimerkiksi lentäviä tai myrkkyä sylkeviä vihuja vastaan. Lisäksi taisteluiden aikana kertyy Athra-voimaa, jonka avulla voi lämäyttää erillisen animoidun superiskun vastustajaan. Athra-superiskuja on useita erilaisia, ja varsinkin pomotaisteluissa on osattava valita sopivat mahti-iskut valikkoihin.
Mount Oafilla puolustus on tilaisuuden tullen paras hyökkäys, ja torjumisen ajoittaminen onnistuu pienen harjoittelun jälkeen. Perus- ja keltahohkaiset iskut ovat torjuttavissa siinä missä punertavat ei mitenkään. Torjumisen oikea-aikaisuus vaatii harjoittelua, joskin asetuksissa voi erikseen laajentaa sen aikaikkunaa. On mainittava, että perusasetuksien mukainen torjunnan tatsin löytäminen vie oman aikansa. Miellyttävänä huomiona on kellertävä iskun myötä käynnistyvä animaatiokohtaus, jossa Sargon onnistuu väistämään tulevan iskun siten, että hyökkääjä kaatuukin omaan miekkaansa.
Jokaiselle eri vihollistyypille on omat animaationsa silloin, kun keltahehkuisen iskun torjuu tai kun siitä saa turpaansa. Mystinen vuorikaupunki erilaisine taustoineen luo fiilistä, mutta erityisesti animaatioiden kohdalla pistetään nupit todellakin kaakkoon. Animaattoreilla on ilmeisesti ollut budjetti kohdallaan ja hyvä niin – myös tarinakohtaukset kerrotaan tyylillä, jotka värikkyydellään ja upeudellaan rikastavat kerrontaa huomattavasti. Lisäksi on annettava erityismaininta tunnelmalliselle äänimaailmalle.
Prince of Persia: The Lost Crown on tyylikäs jatkaja alkuperäiselle sarjalle, joka tarjoaa haastetta niin ansoissa kuin taisteluissakin reippaan kokoisella alueella. Läpipeluuajaksi on arvioitu 20-25 tuntia, mutta itselläni todellisuus lähes kolmenkertaisti arvioidun suureen (en ole vieläkään varma jäinkö jumiin johonkin aikajanalle vai mistä oli kyse, mutta ainakin Citadel tuli erittäin tutuksi!). Jokaisella alueella on omat uniikit vihollisensa ja mahdollisesti elementilliset ominaisuuksensa. Juosta saa ees taas, sillä Sargonin kykyjen karttuminen avaa erilaisia salaovia tai käytäviä pitkin karttaa. Tarina vie mukanaan, ja eri aikajanojen sekoittuminen on samalla hämmentävää sekä erittäin mielenkiintoista. Alun tarinalliset kohtaukset voivat myöhemmin ollakin järkeviä, kunhan aikadonitsit asettuvat kohdalleen ja tarina yhdistää aivoissa kaksi neuroninpätkää toisiinsa.
Prince of Persia: The Lost Crown on miellyttävä paluu Persian prinssin maailmaan nykyaikaisella ulkoasulla. Ansojen ja tiukkojen vihutaisteluiden keskellä saattaa turhautua, jos kuolema korjaa jatkuvasti satoaan, mutta onnistumisen ilo on toisaalta taattu kaiken mennessä nappiin. Vaikka välillä edestakasjuoksu saattaakin turhauttaa, lopulta oikean tien löytäminen tuottaa dopamiinivirtauksia. Ja kun välissä tulee lahdattua porukkaa toimivalla taistelumekaniikalla, kertyy reissaajalle lisää kristalleja aseiden ja helyjen parantamiseen.
Saatavilla: Nintendo Switch, PC, PlayStation 4 (testattu), PlayStation 4 Pro, PS5, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 16 (voimakas ja realistinen väkivalta)
YHTEENVETO:
**** / *****
Prince of Persia: The Lost Crown palauttaa pelaajan klassikkopelisarjan Persiaan vuosituhannen taakse, jossa miehet ovat rautaa ja piikeiltä ei vältytä. Edestakainen juoksu 2,5D-maailmassa voi alkuun tuntua vanhahtavalta, mutta onkin virkistävän retroa tässä uudessa uljaassa avoimen maailman pelitarjonnassa. Toimiva pelimekaniikka tiukalla vaikeustasolla vaatii aivonystyröitä läpi peluun niin ansojen kuin taisteluiden osalta ja haastetta löytyy jokaiselle Citadelissa käytetylle hetkelle – tuntuu se sitten tunnilta tai kymmeneltä.
Tuollainen tukkatyyli kuuluu lyödä takaisin kasarille!