Eräs sanonta on aina ollut erityisen lähellä sydäntäni. ”Jos se toimii, älä korjaa sitä” kolahtaa kalloon erityisen hyvin Ghost Recon: Breakpointin kohdalla, sillä liika yrittäminen kostautuu ja pahasti. Breakpointtia edeltänyt Wildlands oli rohkea ja mielipiteitä jakanut ratkaisu viedä Ghost Recon avoimeen maailmaan, mutta lopputulos oli toimiva sekä erityisesti viihdyttävä. Kummitusten koplan tuoreinkin tapaus viihdyttää, mutta kaikki on koettu noin tunnissa. Breakpoint on pohjaltaan käytännössä identtinen Wildlandsin kanssa, mutta sekaan on yritetty lisätä muutama uutukainen pelimekaniikka.
Breakpointin alkuasettelu vaikuttaa lupaavalta. Helikopterisi ammutaan alas kuvitteellisen Auroan saaren yllä, ja kuin ihmeen kaupalla sotilaasi selviää putouksesta. Ennen kuin selviytymistaisto alkaa, täytyy pelaajan poimia verisenä sekä runneltuna kuolleen toverin varusteista pistooli. Mistään täysvaltaisesta selviytymisestä ei valitettavasti ole kyse, vaan uusi mekaniikka kohdistuu lähinnä soturinsa saamien vammojen paikkailuun. Yhdellä yksinkertaisella lääkintäpakkauksella paikkaillaan luodista, räjähdyksistä ja vaikka mistä saatuja vammoja. Sidettä koipeen ja ei muuta kuin takaisin radalle jatkamaan räiskintää. Tervetullut uudistus, mutta ei valitettavasti lohduta muuten karun makuista paukuttelua.
Paukuttelun lomassa Breakpoint yrittää väkisin tuoda roolipelimäisiä ominaisuuksia seikkailun ohelle. Pelaajan ohjastamalle sotilaalle saa kikkailtua Ubisoftille tyypilliseen tapaan todella laajan valikoiman erilaisia kosmeettisia varusteita. Varusteita voi myös värjäillä erilaisilla väriteemoilla sekä monilla maastokuvioinneilla. Tosin jostain syystä suuri määrä väreistä ja kuoseista on tällä kertaa lukittu, kunnes niitä on bongailtu sieltä sun täältä. Wildlands tarjosi ensikättelyssä muokattavuutta huomattavasti enemmän.
Kosmeettisuuden lisäksi mukana on myös neljään kategoriaan jaettu kykypuu. Pelaaja voi varustaa taistelijansa omaan pelityyliin sopivaksi, eikä sitä onneksi ole rajoitettu menemään vaan tiettyyn suuntaan. Soturi voi siis olla kombinaatio vaikkapa täysveristä Ramboa, joka kuitenkin tiukanpaikan tullen kykenee hiljaa hiipien piiloutumaan konfliktista. Kykypuusta löytyy myös neutraalimpia kykyjä, kuten vaikkapa liikenopeuden nostaminen ja aseiden tarkempi käsittely.
Aseiden käsittely, näyttävyys ja äänimaailma ovat sentään edelleen ehtaa Ghost Reconia. Tuliluikkuja on järisyttävä määrä, ja ne kaikki tuntuvat sekä kuulostavat hyviltä. Aseiden tuunauskin on melkein Wildlandsin veroista, mutta vaihtoehtoisia kilkkeitä on vähennetty. Aseiden haaliminen on tosin tehty helpoksi, sillä Breakpoint lainaa The Divisionin loottisysteemiä sangen röyhkeästi. Lainaus on tosin jossain määrin hyväksyttävää; onhan kyseessä niin sanotusti talon sisäinen siirto. Paukkurautoja ja päälle puettavia varusteita voi siis löytää ympäristön lisäksi myös kaatuneilta vihollisilta, joten pelaajan arsenaali päivittyy mukavan tasaisin väliajoin.
Tasaista on valitettavasti myös Breakpointin pelattavuus. Avoimesta maailmasta huolimatta suurin osa tehtävistä on tiivistettävissä näin: henkilö X pyytää selvittämään asian paikassa Y. Matkustat pitkän matkan kohteeseen, jossa kohtaat erinäisen määrän vihollissotilaita. Saata viholliset väkivaltaisesti hautaan ja tutki aluetta. Alueelta löytyy todennäköisesti tietokone, dokumentteja tai jotain muuta ”mielenkiintoista” tietoa, jonka henkilö X haluaa. Poimi tiedot talteen ja vie ne takaisin X:lle. Edellä mainittua kaavaa toistetaan aina kun Breakpointin juonta halutaan edistää. Sääli, että Auroan kaunista saarta on hauskempi tutkiskella ennemmin päämäärättömästi kuin loogisesti.
Ontuvasta sisällöstä huolimatta Auroa on kaunis paikka. Maisemat vaihtelevat erämäistä tiheisiin sademetsiin ja jopa lumisiin vuorenhuippuihin. Ympäristö sekä luonto ovat häkellyttävän yksityiskohtaisia, ja ainakin Xbox One X:stä on ruudunpäivitystä lukuun ottamatta otettu kaikki teho irti. Vaikka luonto on kaunis, on se valitettavan tyhjä. Saarella budjailessa ei juuri törmää kuin vihollispartioihin, jotka eivät yksin täytä puutosta muuten kauniiseen maailmaan.
Vaikka Ghost Recon: Breakpoint huokuu kaunista ilmettä, vapaata avointa maailmaa ja jokaisen asehifistelijän unelmakattausta, ei se valitettavasti onnistu juuri missään muussa. Muualla maailmassa on toruttu Breakpointin mikromaksujärjestelmää, mutta siitä on turha kitistä. Pelien sisäiset ostot ovat olleet olemassa jo hyvän tovin, eikä niitä vastaan taisteleminen tai niiden kritisointi muuta itse sisältöä mihinkään suuntaan. Tuore Ghost Recon ontuu sisältönsä olemattomasta viimeistelystä. Teos yrittää monella asteella aivan liikaa ja lopputuloksena on tökerösti keskeneräinen veistos. Pakka hajoaa käsiin liiasta yrittämisestä ja jäljelle jää valitettavan hiomaton kokonaisuus.
Jos sydämesi halajaa annosta Ghost Reconia, niin suosittelen enemmän kuin lämpimästi kohottamaan katseen kohti parin vuoden takaista Wildlandsia. Vaikka Bolivian auringon alla tapahtuva konflikti ei sekään ole virheetön, on paketti kuitenkin huomattavasti huolitellumpi kuin sarjan tuoreempi osa. Wildlandsista ja toimituksen viihdyttävästä ”kesälomasta” voi käydä napsimassa fiiliksiä tästä arvostelusta. Jos kuitenkin päätät heittäytyä Breakpointin ääreen, tee se ehdottomasti ystävien kera. Co-oppina peli maistuu huomattavasti paremmalta.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, Xbox One, Xbox One X (testattu)
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö, verkko-ostot)
”Tämä on viimeinen kerta, kun annamme Tonin aloittaa iltamat.”