Paluu Ubersreikään – arvostelussa Warhammer: Vermintide 2

Fatshark kehottaa sotavasaran heiluttelijoita palaamaan lopun aikojen rottajahtiin, mutta onnistuuko jatko-osa parantamaan edeltäjänsä jo loistavaa peruskaavaa?

Vuoden 2015 yllätyshitti Warhammer: End Times – Vermintide onnistui täyttämään erityisesti Valven pitkään hiljaiseloa viettäneen Left 4 Dead -sarjan jättämän aukon pelaajien sydämissä. Neljän seikkailijan yhteiset rottalahtajaiset toimi oivana ajantappajana. Lopputulos onnistui pienistä kankeuksistaan huolimatta keräämään ympärilleen aktiivisen fanilaumansa. Edes loputtomalta tuntuva Warhammerin nimeä lisensoivien tuotosten tulva markkinoilla ei onnistunut hukuttamaan Vermintidea massansa alle. Jatko-osan saapuminen olikin vain ajan kysymys.

Uuden seikkailun tarina alkaa lähes tarkalleen siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi. Sankarimme ovat päätyneet jyrsijöiden johtajan, Rasknittin joukkojen vangeiksi. Tarinan alustuksena toimivassa opetusosiossa onkin tehtävänä kerätä kööri kasaan ja lopulta paeta vankeudesta. Pakoretken jälkeen viisikkomme majoittuu paikallisen linnan raunioihin jatkamaan epätoivoista taisteluaan tehtävä kerrallaan. Kampanja itsessään on jaettu kolmeen lukuun ja yhteen lopetuskappaleeseen. Kukin osio pitää sisällään neljä tehtävää, joista viimeisessä usein taistellaan astetta karskimpaa pomohirviötä vastaan.

Mittaa matkalle kertyy kiitettävästi. Kampanja sisältää yhteensä 13 kenttää, joita on tarkoitus jauhaa uudestaan ja uudestaan vaikeustasoa hiljalleen nostaen parempien palkintojen toivossa. Kenttien geometria itsessään pysyy sessiosta toiseen samana, mutta vihollisten sijainnit ja tyypit vaihtuvat jatkuvasti. Kokemusta tarkkaileva tekoälykäs “ohjaaja” pyrkii jatkuvasti pitämään taistelijat varpaillaan, joten yleensä juuri kun luulet olevasi turvassa, nurkan takaa alkaa valua rottia ja epäkuolleita aaltomaisena massana.

Julkaisun jälkeen mukaan on lisätty kaksi maksullista lisäkampanjaa, joista toisessa palataan edellisosasta tuttuun Ubersreikin kaupunkiin. Tehtäviä voi myös suorittaa erinäisissä haastemuodoissa ja voipa taitojaan koetella omaa Twitch-yhteisöäänkin vastaan. Lähitulevaisuudessa pakettiin ollaan lisäämässä vielä uusi vihollisjengi Petomiesten muodossa sekä E3-messuilla julkistettu pelaajien välinen taistelumuoto. Kaiken kaikkiaan kokonaisuuteen saa niin halutessaan upotettua kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja.

Hahmot ovat kaikki tuttuja jo edellisestä seikkailusta, mutta tällä kertaa pakettia monipuolistaa jokaiselle lahtarille lisätyt kolme eri alaluokkaa. Hahmoluokat eivät varsinaisesti muuta hahmon tuntumaa kovinkaan radikaalisti, mutta konepellin alla vaihtuvat passiiviset ominaisuudet pakottavat kuitenkin lähestymään tilanteita hieman eri tavoilla. Veitsikorvaisen Kerillianin ensimmäinen hahmoluokka voi esimerkiksi ampua erikoisvoimaisia nuolia ja nuoliviinin koko on muita luokkia suurempi, mahdollistaen täten jousen aktiivisemman käytön. Seuraavaksi avattava alaluokka puolestaan tarjoaa kyvyn kiitää vihollismassojen läpi luoden näin mahdollisuuden iskeä vihollisen selustaan. Pääominaisuuksiltaan hahmot ovat hyvinkin samankaltaisia. Kaikki voivat parantaa toisiaan siihen tarkoitetuilla esineillä, käyttää pommeja sekä juoda taikajuomia. Liikkuvuuden ja ohjattavuuden suhteen eri samoajien eroavaisuudet alkavat kuitenkin paljastua. Vaihtelevuudet eivät kuitenkaan ole niin suuria, että eri hahmoilla seikkaileminen tuntuisi mekaanisesti merkittävän erilaiselta.

Jatko-osa on edeltäjänsä tapaan tarkoitettu koettavaksi kolmen muun ihmisen kanssa. Monet viholliset ja mekaniikat on suunniteltu siten, että pelaajien välinen kommunikaatio on koko kokemuksen keskiössä. Kun esimerkiksi rottakaappari nappaa sankarin otteeseensa, on ehdottoman tärkeää, että samassa sessiossa olevat ymmärtävät sännätä avuksi, sillä muutoin kuolo kohtaa hyvinkin nopeasti. Sisäänrakennettu viestijärjestelmä ja hahmojen jatkuva leuan louskuttaminen auttavat jonkin verran, mutta mikrofonin avulla tapahtuva kommunikaatio on hetkittäin lähes pakollinen vaatimus.

Toisin kuin ykkösosa, Vermintide 2 on kohtalaisen nautittava kokemus myös yksin tahkottuna. Tietokoneen ohjastamat botit ovat osaavia, avuliaita ja tehokkaita. Ajoittain tekoälytoverit napsivat reitin varrelta löytyviä taikajuomia hieman turhankin tehokkaasti, mutta muutoin seuralaiskaarti ei anna aihetta valitukselle. Mättökekkereiden ohessa tapahtuva hahmojen välinen sanailu on myös omiaan luomaan illuusiota tekoälykkyydestä.

Edellisosaan verrattuna hahmojen kehitykseen ja varustukseen on tehty joitakin uudistuksia, joskaan pyörää ei varsinaisesti ole lähdetty keksimään uudestaan. Noppapohjaisesta härpäkelaatikkojärjestelmästä on onneksi luovuttu, joten nyt jokaisen tehtävän jälkeen saa aina uusia varusteita. Kamppeen määrä ja taso määräytyvät tehtävän vaikeustason sekä pelureiden suoritusten mukaan. Uusittu järjestelmä takaa tunteen siitä, että koko ajan edistyy ja saa jotain aikaiseksi.

Graafinen harppaus vanhaan verrattuna on melkoinen. Partikkeliefektit ja alueiden yksityiskohtaisuus ovat ajoittain suorastaan verkkokalvot sulattavaa tykitystä. Aiemman osan kenttäsuunnittelua vaivasi pääosan ajasta liiallinen samankaltaisuus, minkä vuoksi näkymät olivatkin yleisesti yhtä monipuolisia kuin maisemat Pohjanmaalla. Tällä kertaa käytännössä jokainen kampanja sijoittuu täysin erilaisiin maisemiin. Tarjolla on muun muassa valtoimenaan tuulessa heiluvia peltoja, lumessa kahlaamista sekä vuorenrinteeseen rakennettu kylämiljöö. Myös äänimaailmaan ja erityisesti hahmojen ääninäyttelyyn on panostettu. Onkin ilo kuunnella sananvaihtoa varsinkin vahvalla irkkuaksentilla varustetun Kerillianin suusta. Olkootkin, että irlantilainen aksentti haltijan suussa lienee yksi fantasiagenren väsyneimmistä kliseistä heti skottiaksenttia vääntävän kääpiön jälkeen.

Harmittavasti tekninen toteutus jättää kuitenkin hieman toivomisen varaa. Arvostelujakson aikana peli kaatui kokonaan useita kertoja jo heti alkuvalikossa. Hahmojen dialogilla on myös paha tapa puuroutua, hidastua tai jopa katketa kokonaan. Kertaalleen myös tehtävän suorittamiseen vaadittu vinssikoneisto kieltäytyi toimimasta pakottaen koko taipaleen aloittamiseen alusta. Juuri julkaistun tuotteen kohdalla osaa ongelmista voisi vielä katsoa sormien läpi, mutta kun kyseessä on jo viime joulukuussa julkaistu teos, on teknistä kankeutta vaikea hyväksyä.

Kokonaisuutena paketista on teknisistä ongelmista huolimatta vaikea olla pitämättä. Laadukkaita yhteispelattavia räiskintöjä julkaistaan varsinkin konsolipuolella valitettavan harvoin, valitettavasti julkaisukynnyksen ylittävätkin osat tuppaavat olemaan Raid: World War II:n kaltaisia pökäleitä. Onkin siis piristävää nähdä edes yhden studion uivan tällä saralla vastavirtaan. Ehkä vielä jonain päivänä saamme jatkoa Left 4 Deadille, mutta siihen saakka jyrsijäjahti kelpaa enemmän kuin hyvin.

Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro (testattu), Xbox One, Xbox One X
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta)