Maailmanloppua odotellessa – arvostelussa Shadow of the Tomb Raider

Jo viime vuosituhannella arkeologin uraansa aloitellut Lara Croft on tullut jälleen kerran takaisin. Hautarauhasta ei ole tietoakaan nuoreksi naiseksi kasvaneen seikkailijan rellestäessä aarteiden perässä ympäri maapalloa.

Reilut kaksi vuosikymmentä sitten käynnistynyt Tomb Raider -sarja on nautiskellut viime vuosina Crystal Dynamicsin ansiosta uutta nousuaan. Lara Croftin nuoruusvuosiin loikkaava trilogia säväytti positiivisesti kahdella ensimmäisellä osallaan, mutta onnistuuko Shadow of the Tomb Raider huipentamaan matkan ansaitsemallaan päätöksellä?

Moneen paikkaan sinkoileva neiti Croft painii edelleen henkilökohtaisten traumojensa kanssa. Lordi Croft ei ollut läsnä tytön lapsuudessa, ja äitikin on päätynyt sittemmin teille tietämättömille. Kaiken lisäksi aiemmissakin peleissä rellestänyt Trinity-organisaatio heittelee kapuloita jo nuoreksi naiseksi kasvaneen seikkailijan rattaisiin. Eipä käy modernin naisen elämä kateeksi. Onneksi uskollinen kaveri Jonah on Laran rinnalla tämän matkatessa Latinalaiseen Amerikkaan etsimään muinaista Maya-aarretta. Aikalailla perussettiä siis – valitettavasti jo hieman kulunutta sellaista.

Jo kaksi aiempaa Tomb Raider -seikkailua ovat pyrkineet tekemään Larasta asteittain inhimillisempää hahmoa. Tuorein matka jatkaa samalla linjalla, ja tällä kertaa kovia kokeva sankaritar joutuu pohdiskelemaan puuhailujensa seurauksia reilusti aiempaa enemmän. Suuntaus on oikea, sillä hyppysellinen tavallista kaduntallaajaa tekee liki supersankarin mittoihin kasvaneesta Larasta aiempaa helpommin lähestyttävän hahmon. Kyllähän protagonistimme rimpuilee edelleen painovoimaa uhmaten ja teilaa Trinityn ammattisolttuja liukuhihnalta, mutta välillä pysähdytään myös pohdiskelemaan, josko asiat voinut sittenkin tehdä jollain tavalla toisin. Tarinan loppupuolella kehittäjät päätyvät valitettavasti menemään siitä mistä aita on matalin, viimeisten tuntien kuluessa tylsästi kliseisen ja jopa aavistuksen tylsäksi käyvän toimintaräimeen parissa.

Tuorein seikkailu painottaa pelaajan valintoja, sillä Laraa ei pakoteta räiskinnän tielle kuin parissa kohtaa matkan varrella. Aiemmista osista tuttuja hiiviskelyelementtejä on päivitetty ja pelaajaa kannustetaan ahkerasti uusien ominaisuuksien käyttöön aggressiivisen lähestymistavan sijaan. Mudassa rypevää, kasvillisuuden keskellä lymyilevää Croftia eivät huomaa kuin yönäkölasein varustetut eliittisotilaat, minkä lisäksi uskollinen hakku ja hiljainen jousipyssy tarjoavat oivat välineet vaivihkaiseen etenemiseen. Mikäli homma leviää käsiin, voi pelaaja tuossa tuokiossa eksyttää vihulaiset ja aloittaa kuurupiilon alusta. Hiippailu toimii oikein mukavasti, ja tuntuisi että moinen on loppupeleissä myös kehittäjien uumoilema ensisijainen etenemistapa.

Jo aiempia osia vaivanneet äkkikuolemat ovat edelleen vahvasti läsnä. Brutaalit kuolinanimaatiot hyppivät kasvoille erityisesti näyttävyyden takia valmiiksi skriptatuissa ja nopeita refleksejä vaativissa kohtauksissa. Lara ei myöskään kestä suuresti lyijyä, joten sodankäynti vie naisen yllättävän nopeasti taivaan porteille. Automaattinen tallennusjärjestelmä huolehtii kuitenkin siitä, että seikkailu jatkuu aina nopeasti juuri siitä mihin se ennen kuolemaa jäi. Mukavana yksityiskohtana taisteluun, pulmanratkontaan ja kiipeilyyn jaoteltua vaikeustasoa voi säätää vapaasti omien mieltymysten mukaan. Vastaavaa järjestelmää näkisin mielelläni tulevaisuudessa enemmän.

Nuori Lara oppii matkan varrella uusia temppuja, ja kolmeen eri osa-alueeseen jaettua kykypuuta voi päivittää kätevästi leirinuotion loimussa. Ilman tutkimusmatkailua ja salaisten luolastojen koluamista jättää ensimmäinen läpipeluukerta kykyvalikoiman torsoksi. Hyvä, sillä juuri sinne tänne ripotellut vaihtoehtoiset hautaholvit ja kryptit tarjoavat kenties koko seikkailun päräyttävimmät hetket – kykypisteet tulevat mukavasti siinä kylkiäisinä. Kevyeen pulmanratkontaan, huimapäiseen rimpuiluun ja klaustrofobiseen sukelteluun painottuvat haasteet ovat kautta linjan nautinnollisia, ja moiset tekee todellakin mieli koluta perinpohjaisesti.

Shadow of the Tomb Raider näyttää oikein mukiinmenevältä PS4 Pro -tehomyllyllä tahkotessa. Pelaajan valinnasta riippuu, tahtooko todistaa Laran kommellukset 4K-tarkkuudella tai vaihtoehtoisesti silkinpehmeäksi rummutetulla ruudunpäivityksellä. Tästä huolimatta ne muutamat isoimmat avoimet alueet ja erityisesti hubeina toimivat kyläpahaset saavat jopa Pro-masiinan paikoitellen yskähtelemään. Tuntuisi kuitenkin typerältä nillittää pelin grafiikasta, sillä monipuolisilla maisemilla ja eeppisen mittakaavan kohtauksilla kyllästetty kokonaisuus jää lopulta reilusti positiivisen puolelle. Myös Xbox One X:llä pelattaessa valittavana on joko 4K tai pehmeämpi ruudunpäivitys, eikä konsoli yskinyt ruuhkaisissakaan hetkissä PS4 Pro -version tavoin.

Laran nuoruustrilogiaksi nimitetty kokonaisuus on taputeltu Shadow of the Tomb Raiderin myötä. Valitettavasti viimeinen osa ei onnistu aivan kohoamaan kolmikon kärkikahinoihin, vaikka varsin pätevä seikkailu onkin kyseessä. Tämä tosin johtuu enemmän kahden ensimmäisen pelin huikeudesta kuin päätösosan heikkoudesta. Mikäli Laran modernit seikkailut ovat maittaneet aiemmin, ei Shadow of the Tomb Raider muuta tilannetta miksikään.

Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro (testattu), Xbox One, Xbox One X (testattu)
Ikäraja: 18 (PEGI)