Leppoisaa retrostelua 90-luvulta – arvostelussa Mega Drive Classics

Mega Drive -kokoelmia on nähty useampaan otteeseen aiemminkin, minkä lisäksi SEGA on tuonut peliensä parhaimmistoa ahkerasti kauppoihin omien minikonsoleidensa avustuksella. Sega Mega Drive Classics hoitaa homman rutiinilla kotiin, mikäli retrohitit soittelevat sydämessä niitä herkimpiä säveliä.

SEGA taisteli kultaisella 90-luvulla konsoliherruudesta rinta rinnan Nintendon kanssa. Uskomattomilla 16 bitillä rehvastelleet Mega Drive ja Super Nintendo kelpasivat kuluttajillekin kohtuullisen tasaista tahtia, joten kumpainenkin valmistaja sai tuolloin masiinoilleen ison liudan loistavia hittipelejä.

Siinä missä Nintendo on jatkanut huipulla aina tähän päivään saakka, SEGA on joutunut kärvistelemään enimmäkseen keskinkertaisten peliensä kanssa kaikilla mahdollisilla alustoilla. Mutta hätähän ei ole suinkaan tämän näköinen, kun on mielin määrin retrohuuruista pelikirjastoa tarjolla. ”Olkaapa siis hyvät, jälleen kerran yksi Mega Drive -kokoelma”, tuumailee japanilaisjätti ja nauraa matkalla pankkiin.

Valikoiden virkaa toimittaa tällä kertaa kultaiselle 90-luvulle jämähtänyt viihdehuone. Seiniä koristavat SEGA-klassikoiden julisteet ja hulppea, yli 50 Mega Drive -nimikkeen kirjasto on aseteltu nätisti seinustalle pieneen hyllyyn. Television virkaa toimittaa VHS-laitteenkin samoihin kuoriin niputtava piskuinen kuvaputkimasiina – toki aikansa timanttisinta tekniikkaa. Kaikki oli niin hyvin vajaat kolmisenkymmentä vuotta sitten, eikö?

Itse emulointi toimii Xbox Onella tahkotessa mainiosti. Kaikki pelit rullaavat kuten aikoinaan, jopa autenttisia ruudunpäivityksen notkahteluja myöten. Kokemusta voi ehostaa erilaisilla filttereillä, mutta mitäpä moisilla turhakkeilla nyt tekisi – antaa retron olla retroa! Onpa mukaan heitetty milloin tahansa käytettävissä oleva tallennusmahdollisuus ja savottaa huomattavasti helpottava ajan kelailu. Itsehän en moisia turhakkeita edes tajunnut olevan mukana, sen verran puristina lähdin klassikkoja tahkoamaan. Aikalaiskokemukseen haetaan lisäksi vaihtelua erilaisilla haasteilla, joita tosin on mukana vain kourallinen. Kohtuullisen hauska lisä, kaikki tyynni. Jonkinmoinen verkkopelimahdollisuuskin on olemassa, mutta seuraa ei Livestä löytynyt pitkienkään hakusessioiden jälkeen. Paketin kyljessä olisi hyvinkin ollut paikkansa vanhoille konseptikuville tai minidokumenteille mainion Rare Replayn tyyliin, mutta kaikkeahan ei toki voi saada.

Mennäänpä sitten itse peleihin, sillä niiden varaanhan tällainen mammuttikokoelma on rakennettu. Mukana on siis 53 enemmän tai vähemmän klassikkoa. Valikoimiin on luonnollisesti napattu Streets of Ragen, Phantasy Starin, Shinobin, Comix Zonen ja Vectormanin kaltaiset itsestäänselvyydet. Laatu jatkuu kautta linjan korkeana, eikä mukaan ole kelpuutettu mitään suoranaista kuraa. Ilahduttavasti jopa ToeJam ja Earl jammailevat kokoelmassa peräti kahden pelin voimin. Myös loistavat Wonder Boy -seikkailut tulisi jokaisen itseään kunnioittavan pelaajan kokea.

Mutta sitten niihin outouksiin. Miksi SEGAn maskotti Sonic on mukana ainoastaan kahden ensimmäisen tasohyppelyn verran? Joukkoon kelpuutetut kamaluudet Sonic Spinball ja Sonic 3D eivät vedä vertoja Sonic 3:lle saati Sonic & Knucklesille. Entäs rakastettava Ecco-delfiini sitten ihanan vaikeiden merenalaisten seikkailuidensa kera? Jotain ihmeellisyyksiä on käynyt matkan varrella, sillä kaikki edellä mainitut on nähty aiemmin useampaan osaan saksituissa PC-kokoelmissa.

Ajan hammas on kohdellut Mega Drive -klassikkoja vaihtelevasti. Kyllähän ne sinisen siilin seikkailut ja Streets of Ragen kaksinpelisessiot rokkaavat edelleen entisenlaiseen malliin. Hyvä peli on hyvä, vaikka voissa paistaisi. Sen sijaan ei kai kukaan oikeasti voi väittää vaikkapa Altered Beastin tai Columnsin jatko-osineen olleen mistään kotoisin edes 90-luvulla, eihän? En ollut aikoinaan väärässä: aivan yhtä ankeita mokomat ovat vieläkin.

Mega Drive Classics on pätevä retrokokoelma, jolle on hyvinkin tilaa jokaisen konsoligeneraation pelikirjastossa. Toki se aito ja alkuperäinen Mega Drive Super Street Fighter II:n kera pysyy edelleen kytkettynä rakkaassa miesluolassani, mutta Mega Drive Classicsin myötä osa helmistä sai pääsyn aina olohuoneen jättiruudulle saakka. On sekin jotakin.

Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One (testattu)
Ikäraja: 12 (PEGI)