Bernard Black totesi upeassa brittisarjassa Black Books miltä luovuttaminen tuntuu. “Olen luovuttaja. Tulen pitkän pitkästä linjasta luovuttajia. On suoranainen ihme, että olen edes olemassa.” Sama fiilis kytee takaraivossa Overpassia pelatessa, sillä jokainen epäonnistuminen pelissä tuntuu henkilökohtaiselta. Kun auto heittää kuperkeikkaa matkalla sitä kymmeniä kertoja kaluttua jorpakkoa, mieleen juolahtaa ohjaimen heittäminen samaan ryteikköön. Siitä huolimatta pelin pariin palaa kerta toisensa jälkeen.
Overpass on riisuttu ja yksinkertainen rallisimulaattori, joka on päättänyt tehdä yhden asian niin hyvin kuin se vaan voi. Se jokin on ajotuntuma, eikä paremmin hiottua mekaniikkaa ole nähty vähään aikaan. Toki Forza-sarja sekä muut isomman budjetin pelit tarjoavat monipuolisemman ja jopa syvemmän kokemuksen, mutta Overpass saa olon tuntumaan kuin olisi aidosti auton ratissa kuilun reunalla. Renkaat tutisevat painon siirtyessä akselilta toiselle, maa narskuu niiden alla ja jokainen liike voi johtaa tippumiseen. Äkillinen vaihto nelivedosta takavetoiseen ajoon antaa muutaman sekunnin lisäaikaa samalla kun mutainen tie luistaa alla. Jännitys on tiheässä, sillä vaikka radat ovat lyhyitä, jokainen este on oma pirullinen haasteensa.
Tekeminen ei myöskään heti lopu, sillä pelissä on 40 kenttää yhdeksästä erilaisesta ympäristöstä. Olosuhteet vaihtelevat uhkaavista kallioista auringonlaskun valossa kylpeviin rantoihin. Näiden keskellä pärisevät ajokit on mallinnettu rakkaudella, joista jokainen näyttää ja kuulostaa upealta. Pieninkin kolahdus sekä nousu tuntuu luissa ja ytimissä asti. Kun peltilehmän ote kirpoaa maasta – ja niin käy usein – on epätoivon tunne käsin kosketeltavissa. Yhtymäkohtia löytää viime vuoden indie-hitistä Getting Over It, vaikka yhtä sadistinen kokemus ei kuitenkaan ole kyseessä.
Ainoa oikeasti tympivä osa-alue on äänimaailma. Menopelit kuulostavat upeilta ja niiden realistiseen päristelyyn on käytetty paljon aikaa. Samaa ei tosiaankaan voi sanoa mistään muusta. Aneemiselta kuulostavan maailman soundtrack on varsinkin karsea kokoelma ö-luokan hissipoppia, joka alkaa risoa ensimmäisen vartin jälkeen. Pelin ainoa ääninäyttelijä on harrastajateatterista palkattu Dr. Phil -imitaattori, jonka opetusvideot ovat hysteerisen hauskoja huonoudessaan. Nämä onneksi saa PC:llä helposti pois päältä tai korvattua omalla musiikilla.
Pelin suurin teema on toisto. Kun radan saa ensimmäisen kerran suoritettua, onkin jo aika aloittaa sama uusiksi. Vaikka uramoodin voi tempaista läpi muutamassa tunnissa, kokonaisuus kutsuu kaikesta huolimatta jatkamaan.
Teos suorastaan kannustaa maaniseen suoritusten hiomiseen. Jokaisesta paremmasta ajosta karttuu kokemuspisteitä, joilla aukeaa erilaisia ajoneuvoja ja koristeita. Lopulta oman suorituksen parantamisesta tulee suoranainen pakkomielle. Mitä jos olisin ajanut kurvissa eri vaihteella tai oikaissut kivisen pellon halki rämäpäisemmin? Kuinka monta sekuntia tästä vielä saisi leikattua pois?
Samalla tavalla kuin shoot’em’upeissa, Overpassin koko komeus ja kauheus paljastuu kuin peiliin katsomalla: siitä saa juuri niin paljon irti kuin itse haluaa.
Saatavilla: PC (testattu), PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, Switch, Xbox One, Xbox One X
Ikäraja: PEGI 3
PlayStation 4 -version arvostelun pääset lukemaan täältä.
Kehä kolmosen uusin remontti otti naurettavat mittasuhteet.