Kaikki pelaajat tuntevat hittilistojen kärkinimet, mutta missä kuplivat seuraavat yllätykset? Tiltin uusi juttusarja Indie-tutka keskittyy siihen, missä luovuus, rohkeus ja persoonallinen pelisuunnittelu syntyvät.
Kaivamme esiin kiinnostavia indie-pelejä kaikista mahdollisista genreistä – julkaisuja, jotka jäävät helposti isojen studioiden varjoon, mutta joissa on sydäntä, särmää ja intohimoa. Etsimme niitä pelejä, jotka ansaitsevat tulla nähdyiksi.
Oli kyse sitten surrealistisista tasohyppelyistä, pikselitaiteen rakkaudentunnustuksista tai omintakeisista tarinaelämyksistä, me emme pelkää mitään. Toivomme sen sijaan, että pystymme rikastuttamaan kaikenlaisia peliharrastajia ja avaamaan uusia näkökulmia pelimaailman monimuotoisuuteen.
Indie-tutka auttaa varmistamaan, etteivät mielenkiintoiset helmet jää pölyttymään Steam-listojen syövereihin.
HOOMANZ!
Luonnonsuojelu ei ole harvinainen teema videopelien monipuolisessa maailmassa, oli se sitten ihmiskunnan jälkeensä jättämien aavikoiden palauttamisen yhteydessä tai vaihtoehtoisten ratkaisujen esittelyssä. Koffeecupin hiippailupeli Hoomanz! lähestyy teemaa kuitenkin hieman proaktiivisemmin.
Planeetta Erfin metsien uumeniin on astunut se kamalin tuho: turismi. Pelaajan tehtävänä onkin pelotella nämä lomailijat tiehensä käyttäen metsän varjoja ja puskia hyväksi. Pelaajan hahmo, Shoo, on ääneltään karmiva uhka, joka voi pelottaa kovemmankin konkarin. Ulkonäöltään hän on kuitenkin pieni ja söpö, jääden nopeasti halaavan ihmisen kynsiin, jos astuu valokiilaan.
Hoomanzin keskeinen luuppi onkin tuttu: taskulamppujen välttely ja esineiden käyttö kohteiden harhautuksiin. Hiippailu itsessään on viihdyttävää ja helposti opittavaa: yksilöi kohde, pelottele heitä esineillä ja sitten karjaise heidät kiertoradalle! Graafisesti peli on myös miellyttävän värikäs pimeydestä huolimatta, ja varsinkin itse turistit ovat huvittavan karikatyyrisiä. Hoomanz! on myös pituudeltaan lyhyt, joten sen voi helposti napsia pienissä osissa tai nielaista yhdessä istunnossa, jos niin haluaa.
Pelissä on joitain ikävyyksiä, kuten turistien jokseenkin arvaamattomat liikeradat ja itse Shoon kovin rajallinen kyky paeta tullessaan nähdyksi. Tästä huolimatta peli on viihdyttävä kokemus eikä ota itseään liian vakavasti.
HOOMANZ:
JATKOON [ ✅ ]
EI JATKOON [ ]
– Martin Heath
Lue myös: Yhtä upea käyttää kuin näyttää – arvostelussa Motorola Razr 60 Ultra
SCARY 8 BITS
Poikkeusjahtipelit ovat olleet kovassa nousussa vuoden aikana. The Exit 8 jopa pääsi valkokankaalle asti samannimisen elokuvan merkeissä! Genressä on kuitenkin vielä paljon tilaa uusille tulijoille, mikä toimiikin aasinsiltana Daniels Šlosbergsin Scary 8 Bitsille.
Pelaaja herää keskiaikaisen tyrmän käytävältä ja saa kuulla olevansa jumissa mystisen maagin kellarissa, kunnes kulkee tilan läpi kahdeksan kertaa onnistuneesti. Jokaisen läpikulun aikana pelaaja päättelee, löytyykö tilasta poikkeus vai onko se normaali. Kuten genrelle on tyypillistä, itse tila on yllin kyllin täynnä tilpehööriä ja muuta muistettavaa, minkä takia poikkeuksien bongaaminen ei olekaan lasten leikkiä.
Vaikka peli ei oikeasti ole 8-bittinen kokemus, se mukailee retrotyyliä käyttäen voxeleita hyväkseen. Tarkastuksen alaisena oleva tila on kohtuullisen pieni, mutta tasapainottaa hyvin muistettavien piirteiden ja sotkun määrän. Jotenkin peli onnistui poistamaan kokonaisen kirjahyllyn yhden kierroksen aikana, ilman että se oli täysin ilmiselvää. Pelin pituus on lyhyemmän puoleinen, tosin tämä mainitaan jo selosteessa.
Matalan hinnan huomioiden Scary 8 Bits on hauska pieni naposteltava, jos tekee mieli jahtailla poikkeuksia ilman sen suurempaa sitoutumista!
SCARY 8 BITS:
JATKOON [ ✅ ]
EI JATKOON [ ]
– Martin Heath
Lue myös: Monikanavaääntä ilman johtoviidakkoa – arvostelussa Harman Kardon Enchant 1100
ZAKO NO AHIRU
Oliko Getting Over It With Bennett Foddy mielestäsi liian helppo? Hätä ei ole tämän näköinen, sillä FUファイターズ-studion ZAKO NO AHIRU pyrkii tarjoamaan vähintäänkin yhtä turhauttavan kokemuksen! Tätä kumiankkasimulaattoria raivostuttavampaa teosta ei ihan heti markkinoilta löydäkään.
Pelaaja saa lahjaksi chibi-tyyliseltä tylleröltä kumiankan. Tätä kumiankkaa olisi sitten tarkoitus ohjastaa maaliin tämän suusta vettä ulos puhaltamalla. Sivustapäin kuvatun pelin mekaniikat ovat hyvin yksinkertaiset. Ankkaa kallistetaan joko vasemmalle tai oikealle, ja nappia painamalla tämä sylkee suustaan vettä. Vesisuihku sinkoaa ankan ohjattuun suuntaan, ja kumisen luonteensa ansiosta se sitten kimpoilee pitkin maita ja mantuja.
Kentät vaativat millintarkkoja loikkia, ja usein ankkaa olisi tarkoitus myös hyppyyttää uudestaan jo ilmalennon aikana. Kiikkerän ohjauksen takia uuden loikan tekeminen lennossa on kuitenkin äärimmäisen haastavaa. Pahimmassa tapauksessa epäonnistuneen loikan johdosta joutuu kahlaamaan jo läpäistyjä kohtia aina uudestaan ja uudestaan. Kaiken tämän aikana pelin infernaalinen maskottihahmo kiljuu ruudulla japanin kielellä sen verran karuja loukkauksia, että paksummallakin nahalla varustettu pelaaja päätyy itkun partaalle.
ZAKO NO AHIRU ei missään tapauksessa ole huono peli. Se on audiovisuaaliselta toteutukseltaan upeasti toteutettu, ja sen molekyylintarkka ohjaus toimii juuri niin kuin sen tekijät ovat halunneet. Valitettavasti tämän kaltainen “rage bait” -materiaali ei vain yksinkertaisesti ole alkuunkaan allekirjoittaneen mieleen. Mieluummin rentoudun pelin parissa kuin hankin häätöpaperit jatkuvasta pään seinään hakkaamisesta aiheutuvasta metelistä. Omalta osaltani tuomio on negatiivinen, mutta genren fanien tämä kannattaa kuitenkin vilkaista läpi.
ZAKO NO AHIRU:
JATKOON [ ✅ ]
EI JATKOON [ ❌ ]
– Ville Thurman
Lue myös: Lisää bassoa! Arvostelussa Logitech Astro A20 X
Lue myös: Pelaajille ja ulkoilijoille suunnatut napit – arvostelussa Motorola Moto Buds Loop
Lue myös: Retrospesiaali: Housemarque, osa 2
Lue myös: Vain muutaman monin tähden – arvostelussa Ghost of Yōtei (toinen arvio)