Konamin legendaarisen Castlevania-sarjan luotsina kahden osan verran toimineen MercurySteamin juuri julkaistu Blades of Fire sekoittaa yhteen soulslike-genren metkuja tavanomaisempaan hahmopohjaiseen seikkailueepokseen. Teemoiltaan synkkä mutta visuaalisesti värikäs teos päästää pelaajan myös kokeilemaan taitojaan aseseppänä.
Valtaistuimelle väkivalloin noussut kuningatar Nerea on langettanut maan ylle kirouksen, joka muuttaa kaikkien tämän vastustajien teräaseet kiveksi. Kivisäilällä ei luonnollisesti juuri taisteluita voiteta, joten kansan ei auta kuin alistua sortajan ikeen alle. Vanha mystikko ja tämän nuori apuri lähtevät pyytämään apua legendaariselta soturilta Aranilta. Kaksikon kokeneempi puolisko menettää henkensä kuningattaren sotilaiden hyökätessä näiden kimppuun Aranin kotiovella. Viimeisillä voimillaan vanhus ojentaa Aranille muinaisen taikavasaran, jonka avulla taistelukentät jo taakseen jättänyt sankari voi takoa itselleen teräaseita. Samalla mestarinsa menettänyt nuori Adso lyöttäytyy tämän seuraan eräänlaiseksi neuvonantajaksi.
Tarina on lähtökohdiltaan suorastaan herkullinen ja teoksen maailmaa on selvästi suunniteltu ajatuksella. Kerrontaa avataan hissukseen seikkailun aikana ja pelaajan avustajana toimiva Adso kirjailee kokoajan kaikkea näkemäänsä muistiinpanoiksi. Pojan vihkosta asioita voi näppärästi tarkistaa matkan varrella mikäli nimet tai paikat ovat jo reissun aikana päässeet unohtumaan. Varsinaisia välivideota tai suurempia juonta kuljettavia osioita ei aloituksen jälkeen osu kohdalle kuin harvoin. Tarinaa edistetään pääasiassa parivaljakon yhteisen sanailun tai ympäristön yksityiskohtien kautta. Ratkaisu on onnistunut, sillä paketin suurin paino on sen pelimekaanisissa järjestelmissä.
Blades of Fire ammentaa From Softwaren suosituksi tekemästä soulslike-genrestä joitain elementtejä, mutta pääosin se on lähempänä männävuosien hahmopohjaisia toimintapelejä. Toisin kuin mestari Miyazakin teoksissa, kuolemasta ei rangaista kovinkaan rankalla kädellä. Pelihahmo ei myöskään kerää seikkailun aikana kokemuspisteitä lainkaan. Kykyjä, elinvoimaa ja staminaa saadaan lisää yksinkertaisesti löytämällä maastosta tiettyjä esineitä. Paketin omaperäisimmät jipot piilevät kuitenkin sen taistelujärjestelmässä ja aseistuksessa.
Taottavat aseet ovat kaiken keskiössä. Aran voi millä tahansa tallennuspisteellä hypätä sepän maagiselle työpisteelle, jossa terästä voi mätkiä haluamaansa muotoon resurssien niin salliessa. Erityyppisiä aselajeja on melkoinen määrä ja niillä on myös useita alatyyppejä. Keklujen valmistamiseen tarvitaan metallia, puuta ja taitoa. Valmistusprosessiin kuuluu sopivien osien valinta ja varsinainen taontaprosessi. Metallin työstämistä mallintava minipelijärjestelmä on samanaikaisesti syvällinen sekä aidosti haastava. Todellisen mahtisäilän valmistaessaan onkin helppo hymyillä.
Lue myös: Maailmanloppu tuli sittenkin – arvostelussa Death Stranding 2: On The Beach
Aseet eivät ole myöskään pelkkiä satunnaisnumerogeneraattorin suoltamia merkkipötköjä, vaan eri vihollisia vastaan toimivat täysin erilaiset työkalut. Panssaroimatonta sotilasta on helppo tökkiä pienen etäisyyden päästä keihäällä, mutta kivipeikkoa keihään kanssa lähestyessä tulee nopeasti itku silmään. Monilla aseista on myös useita eri taisteluasentoja, jotka muuttavat hyökkäysten liikeratoja. Esimerkiksi miekkaa voi siis käyttää niin pistämiseen kuin sivaltamiseenkin. Varusteet myös kuluvat käytön aikana sen mukaan miten niitä käyttää. Sapelin kärki saattaa kulua helposti käyttökelvottomaksi luurankoja puukottamalla, mutta sen leikkausterä säilyy tappavana pidempään. Aranin sepäntaidot puolestaan määrittävät väkivallan välineiden laadun. Laatutaso taas puolestaan määrittää sen, kuinka monta kertaa säilän voi korjata, ennen kuin se hajoaa lopullisesti.
Taistelujärjestelmä tukee näpertelyä painottavaa taontajärjestelmää hienosti. Vihollisia voi yrittää kurittaa lukuisin tavoin ja kovimpien vastusten taltuttamiseen vaaditaan aidosti pelisilmää. Heikkoon kohtaan tulee iskeä oikeaan aikaan, sopivalla aseella ja juuri oikealla tavalla. Väärin käytetyt työkalut tylsyvät helposti, eikä tylsällä terällä saa juurikaan tulosta aikaiseksi. Systeemit tukevat toisiaan kauniisti eikä missään vaiheessa haasteen taso tunnu ylitsepääsemättömältä. Aina voi yrittää takoa paremman aseen ja iskeä sillä vähän taitavammin.
Piristävästi Blades of Fire ei myöskään sijoitu avoimeen maailmaan. Hiekkalaatikon sijaan tarjolla on labyrinttimainen putkien sarja, jonka sisällä voi liikkua vapaasti jo avatuilta tallennuspisteiltä toisille loikkien. Isompien alueiden sisällä avautuu pelatessa useita oikoreittejä ja salapolkuja, joita käyttämällä eteneminen tilojen sisällä sulavoituu merkittävästi. Valitettavasti labyrinttimaisen rakenteen mukana tulee myös varjopuolia. Kenttiin on valitettavasti helppo eksyä, joten vähänkään heikommilla suunnistustaidoilla varustettu pelaaja saattaa ajautua pyörimään ympyrää.
Ajoittain seikkailun punainen lanka tuppaa hukkumaan ja oikean etenemissuunnan löytäminen voi olla työn takana. Mukana kulkevalta kisälliltä voi kysyä neuvoa, mutta vastaukset ovat usein sen verran ympäripyöreitä, että saatujen ohjeiden hyödyllisyys on usein lähellä nollaa. Samojen alueiden ympäriinsä kaluaminen korostuu entisestään, kun pitäisi löytää juonelle olennaisia esineitä. Meno muistuttaa huonolla tavalla männävuosien kliksuttelupelien pikselijahteja, joissa hahmon pitää olla juuri oikeassa asennossa ja kohdassa, jotta esineen poimimisen mahdollistava prompti ilmestyy ruudulle. Sekavat kentät ja pikselijahdit ovat selvästi koko paketin heikoimmat puolet.
Audiovisuaaliselta toteutukseltaan kyseessä on ajoittain varsin näyttävä kokonaisuus. Budjetin rajallisuus paistaa kuitenkin sieltä täältä läpi eivätkä aivan kaikki osa-alueet ole yhtä hiottuja. Osa hahmomalleista on hieman karkean näköisiä eivätkä tekstuurit aivan kaikkialla yllä nykystandardeihin. Missään tapauksessa kyseessä ei ole ruma peli, mutta minään grafiikan benchmark-työkaluna sitä ei tulla kuitenkaan käyttämään. Yleiseltä ilmeeltään tarjolla on varsinkin tarinan synkkyyden huomioon ottaen ihastuttavan värikäs kokonaisuus. Äänisuunnittelu on saanut osakseen merkittävää huomiota. Ääniefektit ja ääninäyttely ovat molemmat aivan huipputasoa. Aranin roolissa kähisevä Ben Cura ja Adsonin äänenä toimiva Christian Reid kannattelevat harteillaan lähes koko seikkailun narratiivin selostamisen ja tästä miehet ansaitsevatkin erityismaininnan.
Teknisiltä osa-alueiltaan kyseessä on selvästi konsolit mielessä pitäen optimoitu kokonaisuus. Valikkoja ei voi jostain täysin käsittämättömästä syystä ohjata ollenkaan hiirellä ja muutenkaan pelaamista ilman ohjainta ei voi varsinaisesti suositella. Peli pyörii varsin vaivattomasti vähän vaatimattomammallakin kokoonpanolla ja esimerkiksi kannettavalla Rog Ally X:llä homman saa todella sujuvaksi, grafiikan yksityiskohtia kuitenkaan liikaa karsimatta. Tehokoneella ruudunpäivitysvauhdeissa ylletään jo useisiin satoihin kuviin sekunnissa, joten korkeilla hertsimäärillä varustetuista näytöistä saa halutessaan koko kaistan irti. Harmillisesti mukana ei ole ollenkaan tukea 32:9-kuvasuhteelle. 21:9-tuki sentään on, joten aivan vaille ultraleveitä visioita ei tarvitse sentään jäädä. Minkäänlaista kaatuilua tai isompia bugejakaan ei oman matkani varrelle osunut, joten kokonaisuutta voi kutsua hiotuksi. Blades of Fire on toistaiseksi saatavilla ainoastaan Epicin omalta kauppapaikalta, joten Steam Deckillä testejä ei suoritettu.
Kaiken kaikkiaan kyseessä on ihan passeli välipala vuoden isompien julkaisujen välissä. Tarjolla on kattaus todella nautittavaa taistelua mukavissa puitteissa. Mikäli labyrintissä ajoittainen eksyminen ja ohjaimen käyttäminen jopa valikoissa ei häiritse, kannattaa teos ehdottomasti katsastaa. Blades of Fire ei kuvia kumartele ja se tarjoaa monimutkaisten järjestelmiensä ansiosta todella syvällisen kokemuksen, kunhan terästä vain jaksaa ensin takoa tarpeeksi.
Saatavilla: PC (testattu), PS5, PS5 Pro, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 18 (kielenkäyttö, väkivalta)
YHTEENVETO:
⭐⭐⭐⭐
Erinomainen pelityylien sekakimara, joka palkitsee pitkäjänteisen pelaajan todella tyydyttävillä taistelumekaniikoilla. Täysin poikkeuksellinen aseiden rakenteluun keskittyvä järjestelmä kruunaa muutenkin passelin kokonaisuuden. Sekavahko kenttäsuunnittelu ja PC-version omituisuudet verottavat pisteitä kuitenkin hienoisesti.
Tehokone “Beast”
Prosessori: AMD Ryzen 7 9800X3D
Keskusmuisti: 64 Gt 6 000 MHz DDR5
Näytönohjain: Nvidia RTX 5090 32 Gt
Tehokone 2 “Valkoinen Valas”
Prosessori: AMD Ryzen 7 7700X
Keskusmuisti: 32 Gt 6 000 MHz DDR5
Näytönohjain: Nvidia RTX 5070 Ti
Yhdistelmäkone “Khimaira”
Prosessori: Intel Core Ultra i5 265K
Keskusmuisti: 48 Gt 8 400 MHz DDR5
Näytönohjain: AMD Radeon 9070XT
Budjettikone “Little Princess”
Prosessori: AMD Ryzen 8700G
Keskusmuisti: 16 Gt 6 000 MHz DDR5
Näytönohjain: AMD Radeon 780M (integroitu)
Rog Ally X
Steam Deck
Lue myös: Puuttuva palanen – ennakossa Tony Hawk’s Pro Skater 3 + 4
Lue myös: Auttavan käden kirjaimellisesti tarjoava robotti-imuri – ennakkotestissä Roborock Saros Z70