Suomalainen peliala näyttäisi elävän ja voivan hyvin myös virtuaalitodellisuuslasien läpi katseltuna. Helsingin keskustassa majaileva 3rd Eye Studios on parhaillaan viimeistelemässä Downward Spiral: Horus Station -tieteisseikkailuaan. Kesällä 2016 pystytetty pelitalo koostuu pitkän linjan tekijöistä, jotka ovat ehtineet työskennellä niin Remedyllä, Bugbearilla kuin RedLynxilläkin. Odotukset studion debyyttipeliä kohtaan olivatkin myös sen mukaiset.
Ensimmäistä kertaa peliä oli mahdollista kokeilla noin vuosi takaperin Downward Spiral: Prologuen muodossa. Lyhyt, mutta ideansa selkeästi välittänyt VR-kokeilu oli pelattavissa yksinomaan PC:llä. Pelin saama vastaanotto oli enemmän kuin positiivista, minkä ansiosta studio lähti kehittämään peliä aivan täysmittaiseksi tekeleeksi. PC-version lisäksi peliä voi odotella tätä nykyä myös PlayStation 4:lle.
Pelin testisessiossa sain läpipelattavaksi pelin ensimmäisen luvun, joka oli koluttavissa läpi niin perinteisellä ohjaimella kuin virtuaalitodellisuuden tuolla puolen. Pelaamisen aikana oppaanani toimi muun muassa Quantum Breakin parissakin työskennellyt pääsuunnittelija Greg Louden.
Heti avaruusmatkan ensiaskelilla huomioni kiinnittyi pelin varsin omalaatuiseen, painovoimattomuuden tunnetta hakevaan ohjaustapaan, jonka hallinta vaati aluksi hiukan totuttelua. Liikkuminen tapahtuu vauhtia ottamalla avaruusaseman seinistä tai esineistä. Perinteisellä ohjaimella pelatessa vasemmalla tatilla haetaan pinta, mihin halutaan tarttua, josta sitten tatin vapauttaessa hahmo suuntaa painovoimattomana kohti oikealla tatilla valittua kohdetta. Myöhemmin alkutaipaleilla saatu vaijerityökalu auttaa huomattavasti erityisesti ripeämpää liikkumista vaativissa vihollistaisteluissa. Myös ilmassa leijuvien esineiden ottaminen talteen hoituu sekin apuvälineellä nopeasti ja mutkitta.
VR-laseilla kokeiltaessa pelin ohjaustapa tuntui olevan kuin luotu nimenomaan virtuaalitodellisuus silmällä pitäen, sillä VR-tilassa liikkuminen tapahtuu luonnollisesti omia käsiä käyttämällä. PS4:llä virtuaalitodellisuuteen loikkaaminen hoituu konsolille myytävän PlayStation VR:n kera, kun taas PC-rintamalla vaihtoehtoina toimivat niin HTC Vive, Oculus Rift kuin Windows Mixed Reality -sarjan lasitkin.
Entäs sitten se itse tarina? Tarinankerronta on pyritty pitämään narratiivisuuden osalta varsin minimalistisena. Miten paljon avaruusaseman salat lopulta avartuvatkaan, riippuu lähinnä pelaajasta itsestään, sillä juonikuvioita purkaakseen on myös hyvä pysähtyä tutkimaan asemaa ja sen irtaimistoa. Pelin varsinainen ydin onkin laajaksi osoittautuvan aseman kartoittamisessa ja sen salaisuuksiin pureutumisessa. Myös musiikkiin on siihenkin haluttu panostaa huolella. Ville Valon säveltämää musiikkia on pyrkitty käyttämään hyvin harkitusti. Valtaosa peliajasta vietetäänkin pääasiassa aseman omia ärsykkeitä nautiskellen musiikin jäädessä nostattamaan tunnelmaa vain tarkoin suunniteltuina hetkinä, kuten toiminnallisissa osuuksissa. Kaikkiaan kahdeksasta luvusta rakentuva tarina on kehittäjien mukaan puskettavissa läpi noin kuudessa tunnissa, joskin pelimaailmaa ja sen kätkettyihin salaisuuksiin perehtyvät saavat kulutettua aikansa avaruusasemalla helposti kauemminkin.
Inspiraationlähteitä pelillä riittää Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailusta aina Valven Portal-pulmailuun. Monet avaruusasemalla tehdyistä löydöistä, kuten ikkunasta pilkistävä planeetta sekä vihollisina kohdattavat vihollisrobotit jättävät jälkeensä myös liudan kysymyksiä. Kaikelle pelin aikana nähdylle on kuitenkin tekijätiimin mukaan olemassa myös tarkoitus, mikä lisäsi kiinnostusta entisestään päästä kokemaan Horus Stationin kätkemä tarina vielä täydessä kokonaisuudessaan.
Yksinpelin lisäksi tarina on mahdollista kahlata läpi myös kaverin kanssa. Yhteistyötilan myötä tarinatila saa ripauksen myös tiimityöskentelyä, sillä monet vastaantulevista tehtävistä on suoritettavissa vain kahden pelaajan voimin. Esimerkiksi ovien avaaminen tapahtuu kahvojen samanaikaisella vääntämisellä. VR-tilassa ryhmätyötä sulavoitetaan mikrofonien välisellä kommunikoinnilla. Uudelleenpeluuarvoa lisää haastavampi vaikeustaso, minkä lisäksi peräti kahdeksan pelaajan väliset mittelöt luonnistuvat nekin vaikkapa yhteistyötilan läpipeluun jälkimainingeissa.
Kokeilun perusteella Downward Spiral: Horus Stationilla on ainesta toimia varteenotettavana suunnannäyttäjänä VR-rintamalla, jossa kaivattaisiin jo toden teolla vähemmän niin sanottuja tekniikkademoja ja enemmän täysverisiä pelejä. Mikäli loputkin pelin luvuista jaksavat pitää mukana avaruusaseman uumenissa, saattaa 3rd Eye Studiosin tuotos olla monella se jo tovin aikaa odoteltu syy hypätä mukaan virtuaalitodellisuuden maailmaan.