Punamustaa lahjapakettiin – arvostelussa HyperX Cloud Buds Wireless

Kingston Technologyn tuotemerkki HyperX julkaisi pari vuotta sitten muun muassa Nintendo Switchille kohdennetut langalliset HyperX Cloud Earbuds -pelinappikuulokkeet. Nyt kuulokkeet saavat jatkoa langattomana versiona. Bluetoothilla varustetut punamustat nappikuulokkeet on tarkoitettu ennen kaikkea mobiilipelaamiseen mutta lisäksi kaikkeen muuhunkin langattomaan käyttöön. Onnistuuko HyperX Cloud Buds Wireless tehtävässään monikäyttöisinä nappikuulokkeina?

24.11.2020

HyperX lupailee langattomille kuulokkeilleen 10 tunnin akkukestoa, joka tuntuu pitävän paikkansa – ainakin jos muistaa laittaa kuulokkeet pois päältä käytön päätteeksi. Nappeihin on sijoitettu 14mm elementit, joiden päälle on aseteltavissa korvatyynyt. Nappikuulokkeiden kaapeliin on integroitu mikrofoni.

Kuulokkeiden keskiosa asetellaan niskan taakse lepäämään, jolloin luurit kulkevat kätevästi mukana. Nappien sopivuus korvaan on yksilöllistä, mutta onneksi mukaan on pakattu kolmen kokoiset korvatyynyt. Vaikka omassa käytössä olisi ollut tarvetta ehkä vieläkin pienemmille korvatyynyille, ovat HyperX:n tyynyt laadukkaat, eivätkä ne tee ikävää paineen tunnetta korvan sisälle.

HyperX Cloud Buds Wireless -kuulokkeet ladataan USB-A-USB-C -kaapelilla. Mukana tuleva kaapeli on melkoisen lyhyt, mutta tähän käyttöön soveltuvat muutkin vastaavat kaapelit. Lataamisportin vieressä sijaitsee virtanappi, jota pitkään painamalla kuulokkeet saadaan pariliitostilaan. Äänenvoimakkuuden säädön painikkeet sijaitsevat kuulokkeiden eri kohdassa ja niiden välissä sijaitsee myös monitoiminappi, jota voi käyttää mikrofonin päälle ja pois kytkemiseen. Se soveltuu myös mobiililaitteelta tai tietokoneelta katsottavan elokuvan pysäytys- ja toistotoiminnoksi.

HyperX Cloud Buds Wireless -kuulokkeiden äänenlaatu on mukavan tasapainoinen, minkä ansiosta ne sopivat moneen eri käyttöön. Kuulokkeita on markkinoitu erityisesti mobiilipelaamiseen. Sellaiseen ne passaavat hyvätasoisen äänen ja kohtuullisen tasoisen integroidun mikrofonin ansiosta. Kevyempien kännykkäpelien ohella kuulokkeita testattiin muun muassa Cover Fire– ja Sniper 3D -mobiilipeleillä sekä kotimaisella Critical Opsilla.

Musiikkia kuunnellessa kuulokkeiden äänenlaadussa ei korostu mikään taajuus häiritsevästi, vaan kuulokkeet sopivat niin raskaamman rockin kuin kevyemmän popin kuunteluun vallan mainiosti. Äänikirjoja kuunnellessa puhe erottuu selkeästi pienemmälläkin äänenvoimakkuudella.

Näinä aikoina on myös mukava huomata HyperX Cloud Buds Wireless -kuulokkeiden toimivan jotakuinkin moitteettomasti esimerkiksi Teams-etäpalavereissa. Ainoa ongelma esiintyi Windows 10 Pro -käyttöjärjestelmässä, sillä muutaman kerran kuulokkeita yhdistettäessä koko käyttöjärjestelmä kaatui Blue Screen of Deathin säestämänä. Tämä johtui kuitenkin ilmeisesti Windowsin Bluetooth-ajureista.

Noin 60 euron hintaiset HyperX Cloud Buds Wireless -kuulokkeet haukkuvat monikäyttöisyytensä ansiosta hintansa äkkiä. Kestävyydestä on tosin vaikea sanoa viikon kokeilun perusteella juuta tai jaata, mutta kahden vuoden takuu kertonee kuitenkin jotain niiden laadusta.

Ei. Kyseessä ei ole uudet Crocsit.

Lisää luettavaa