Peräti kaksi Death Stranding -elokuvaa työn alla – ensimmäiset yksityiskohdat animaatioversiosta selvillä

Death Stranding -animaatioleffa tulossa.

18.06.2025

Hideo Kojiman mielentuotos Death Stranding taipuu pian animaatioleffaksi, kertoo Deadline.

Kojima on jo aiemmin rummuttanut universuminsa laajenevan moniin suuntiin pelien lisäksi. Nyt tiedossa on animaation keinoin toteutettu mutta toki aikuisille suunnattu elokuva. Käsikirjoittajana toimii Raised by Wolves -sarjasta tuttu Aaron Guzikowski, jonka on määrä kynäillä elokuvalle kokonaan uusi tarina. Animaatiorainan kerrotaan imevän vaikutteita esimerkiksi vastikään ilmestyneestä tieteiskauhu Predator: Killer of Killersistä.

Lue myös: Playstationin superodotettu miljoonahitti saa jatkoa ensi kuussa – pelisarjan faneille muitakin hienoja uutisia

Lue myös: Death Stranding -elokuva on saattanut löytää ohjaajansa, eikä se suinkaan ole Kojima itse

Lue myös: Laupias Samarialainen – arvostelussa Death Stranding

Death Strandingista on työn alla myös oikein näyttelijöin toteutettava elokuva, mutta senkään julkaisupäivää ei vielä tiedetä.

Death Stranding 2: On the Beach -peli puolestaan julkaistaan aivan pian, 26. kesäkuuta.

Lähde: Deadline