No Man’s Skyn kehittäjä: Heti aluksi kaikki pelaajat eksyvät ja hukkaavat aluksensa

No Man's Skyssa kannattaa opetella suunnistamaan.

Odotetun No Man’s Sky -avaruusseikkailun universumi tulee tunnetusti olemaan tolkuttoman laaja. Liekö siis ihme, että pelin ohjaajan Sean Murrayn mukaan valtaosa pelaajista hukkaakin ensi töikseen aluksensa.

”Jos annan jollekulle ohjaimen, heti ensimmäiseksi he kadottavat aluksensa. Jopa sellaisissa peleissä kuin Far Cry 4, Dragon Age tai The Elder Scrolls 4: Oblivion, joiden maailmat ovat valtavia, on valmiita polkuja,” Murray kertoo Games Radarin mukaan. ”Meillä ei ole sellaisia ennalta määrättyjä reittejä.”

Murray kuvailee EDGE-lehdelle antamassaan haastattelussa pelaajien ensimmäisiä hetkiä No Man’s Skyn maailmassa. Hänen mukaansa pelaajat ovat ensimmäisen puoli tuntia aivan eksyksissä. Sitten tapahtuu kuitenkin muutos.

”Yhtäkkiä he alkavat suhtautua peliin kuin oikeaan paikkaan ja käyttää maamerkkejä,” Murray selittää.

Kehittäjän mukaan pelaajat oppivat siis kantapään kautta suunnistamaan maailmassa, jossa ei ole valmiita karttamerkkejä tai reittejä. Kun sitten joskus saamme No Man’s Skyn käsiimme, kannattaa siis heti aluksi painaa mieleensä minne tulee aluksellaan laskeutuneeksi.

No Man’s Skyta kehitetään PC:lle ja PS4:lle, mutta pelin julkaisupäivä ei toistaiseksi ole tiedossa.

Lisää luettavaa