Viime päivinä mediassa on liikkunut jälleen paljon artikkeleita peliriippuvuudesta. Viimeksi tänä aamuna Iltalehden artikkelin otsikko ”Peliriippuvaisia lapsia hoidetaan jo osastoilla” suurenteli peliriippuvuuden laajuutta. Jo saman uutisen ingressissä todetaan nimittäin, että peliriippuvuus on toistaiseksi ollut vain osasyynä lasten joutumisessa sairaalahoitoon.
Nyt leviävää keskustelua vaikuttaa pyörittävän lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen. Hän kirjoitti lasten peliriippuvuudesta kolumnin Duodecim-lehdessä, häntä siteerataan Iltalehden artikkelissa ja häntä haastateltiin myös Ylen eilisessä artikkelissa.
Jotta keskustelu ei jäisi yhden puhujan saarnaksi, suosittelemme näiden artikkeleiden sijaan jakamaan tätä Mikko Meriläisen artikkelia, jonka voi nähdä vastineena Sinkkosen edustamalle kannalle, vaikka artikkeli onkin julkaistu jo alkuvuodesta. Meriläinen on pelikasvatusseuran perustajajäsen ja yksi Pelikasvattajan käsikirjan toimittajista. Hän valmistelee myös väitöskirjaa pelikasvatuksesta.
Meriläisen mukaan huoli pelien vaikutuksesta saa mediassa suhteettomasti painoarvoa.
”Pelien sisällöistä ja niiden vaikutuksesta pelaajiin, erityisesti lapsiin ja nuoriin, on käyty huolen sävyttämää keskustelua lähes niin kauan kuin digitaalisia pelejä on ollut olemassa,” Meriläinen kirjoittaa. ”Media lietsoo tätä osittain muistamalla mainita mahdollisen peliharrastuksen esimerkiksi kouluampujista uutisoidessaan. Kestävää tutkimusnäyttöä siitä, että väkivaltaiset pelit lisäisivät väkivaltaista käyttäytymistä tosielämässä, ei edelleenkään ole.”
Meriläisen mukaan huolipuhe kertoo siitä, että pelaamista arvotetaan eri tavoin kuin muita harrastuksia. Digitaalisen pelikulttuurin rikkautta ja siihen liittyvää sosiaalista vuorovaikutusta ymmärretään harvoin. Ylen haastattelussakin Sinkkonen toteaa: ”Jos lapsi harrastaisi saman ajan jotain muuta, leikkisi pihalla tai lukisi, kuinka paljon vivahteikkaampaa elämä olisi.”
Meriläinen kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että esimerkiksi lukemiseen voi liittyä samoja terveyshaittoja kuin pelaamiseenkin.
”Vaikka liiallisen istumisen terveyshaitoista on paljon tutkimusnäyttöä, huolestunut keskustelu pyörii lähinnä pelaamisen, ei muita istumista vaativien harrastusten tai ylipäänsä istumisen ympärillä. Kolme tuntia kirjan ääressä istuva lapsi on ”lukutoukka”, kolme tuntia piirtämässä istuva lapsi ”pieni taiteilija”, mutta kolme tuntia konsolilla pelaava lapsi ”riippuvainen”. Kyse ei siis ole ainoastaan istumisesta, vaan pelaamisen arvottamisesta epäkelvoksi kulttuuriksi.”
Meriläisen koko artikkelin voit lukea Uutistamon sivuilta.
Päivitetty 21.10.2015: Vanhentunut linkki poistettu.