Autopeligenren merkittävimpiin sarjoihin lukeutuva Burnout teki 2000-luvun alkupuolella todellista tuhoa. Isoihin kolareihin sekä vaarallisiin tilanteisiin pohjautuneet teokset herättävät yhä monien muistoissa kaihoisia tuntemuksia, kun mieleen palaavat kilpailulliset tuho‑orgiat, joissa pelti oli halpaa ja kaverin itsetunto romurautaa. Sarjaa rohkeasti uudistanut Burnout Paradise jäi kuitenkin sarjan eräänlaiseksi päätöspisteeksi, sillä vuonna 2011 julkaistu Burnout Crash ajoi pöpelikköön niin arvostelu‑ kuin myyntimenestyksellisesti. Nyt alkuperäisten teosten kehittäjät ovat jälleen rymistelemässä, kun henkiseksi jatko‑osaksi laskettava Wreckreation törttöilee konsoli‑ ja PC-pelaajien horisontissa.
Tekijätiimi Three Fields Studiosia ei voi syyttää yrittämisen puutteesta. Criterion Gamesilla mainetekoja niittäneet kehittäjät ovat selvästi tavoitelleet Burnout-mestariteosten konseptia, mutta resurssit sekä budjetti lienevät tulleet aivan liian nopeasti vastaan. Kyseessä ei ole millään mittapuulla erityisen huono peli, mutta sen lunastamaton potentiaali jättää suuhun karvaan maun. Kenties isomman julkaisijan autotallissa olisi ollut mahdollista tarjota enemmän laatua.
Jos olet kolaroinut aikanaan Burnouttien parissa, ei Wreckreation tuo mukanaan yllätyksiä. Tarjolla on kertakaikkisen valtaisa avoin maailma, joka suorastaan pursuaa erilaisia kilpailuja sekä kerättäviä elementtejä. Valtateiden sivustat pursuavat hyppyreitä, joiden avulla saa lennettyä erilaisten mainosplakaattien lävitse. Kylttien sekä rikottavien aitausten määrä on niin posketon, että mielenkiinto katoaa nopeasti. Kokonaisuus toimisi merkittävästi paremmin puolet pienemmässä pelimaailmassa, jossa jokaisella alueella olisi oma pointtinsa. Nykyisellään jopa 400 neliömetrin kokoiseksi lääniksi väitettyä kaahailutannerta latistaa tyhjyyden tunne. Baanat muistuttavat liiaksi toisiaan, eivätkä näiden väleillä olevat pelto- ja metsämaisemat tee menosta yhtään sen hauskempaa.
Kilvanajo on parhaimmillaan ihan hauskaa. Tarjolla on jos jonkinlaisia haasteita, joissa mitataan nopeutta sekä liikenteen vaarantamista. Tekoälyn taso ei huimaa, joten valtaosassa kisoja voi vain kaahata horisonttiin ilman isompaa pelkoa työtapaturmasta. Kolareilla mässäilyyn keskittyvät skabailut taasen vaativat aikarajan puitteissa mahdollisimman suuren tuhon aiheuttamista. Kun kaverit saa tuutattua lunastuskuntoon, kilahtaa kelloon hieman lisäaikaa lisäkolarien aiheuttamiseen. Meno tuntuu kuitenkin kuminauhatekoälyn vuoksi vähän hullunkuriselta. Kun vierellä kurvaavat suharit on saanut tutustettua ilmatyynyyn, joutuu monesti painamaan hetken aikaa jarrua uusien mälläysseuralaisten saamiseksi. Näissä tehtävissä aikaraja tuntuu myös jopa turhan tiukalta – ainakin jos kultapytty kiinnostaa.
Kun ajettavaa ja tehtävää on kymmeniksi tunneiksi, soisi ajotuntuman olevan kohdillaan. Valitettavasti Wreckreationin tarjoamat menopelit ovat ohjattavuudeltaan todellisia tuittupäitä. Välillä auto luisuu mutkaan kylkimyyryssä kuin unelma, seuraavassa mutkassa sama jarrutus saattaa aiheuttaa täyden äkkipysähdyksen. Edes tuntikausien sessioiden aikana en saanut selkärankaan sellaista tatsia, että käsijarrun käyttöön olisi uskaltanut luottaa kilpailuolosuhteissa.
Wreckreationin sanaleikkiin pohjautuva nimi vihjaakin teoksen mielenkiintoisimmasta sisällöstä. Teos tarjoaa varsin kattavat työkalut omien kisojen ja haasteiden suorittamiseen. Pelimaailmaa voi laajentaa erilaisin hyppyrein sekä baanoin, jotka mahdollistavat mielikuvituksen päästämisen valloilleen. Nämä jäävät kuitenkin pahasti puolitiehen rajallisen pelaajamassan vuoksi. Wreckreation ei ole singahtanut kaupoista matkaan Porsche 911:n veroisella vauhdilla, mikä näkyy harmillisella tavalla palvelinpuolella. Täysin yksikseen ei tarvinnut sentään kurvata kuin harvakseltaan, mutta suuremmista vauhtihurjasteluista ei kannata haaveilla. Tämä on sääli, sillä helppokäyttöiset työkalut mahdollistaisivat monenlaiset villit kokeilut.
Lue myös: Sotahistoriaa Zeldan kanssa – arvostelussa Hyrule Warriors: Age of Imprisonment
Moninpeli on toimiessaan tuttua kauraa Burnout Paradisea pelanneille. Meno pohjautuu pienempiin haasteisiin, joissa mitataan esimerkiksi mainosplakaatin tuhoamisnopeutta. Kartalle ilmestyvä taulu vaatii ensin paikalle hurauttamista, minkä jälkeen on vielä keksittävä keino sen tuhoamiseen. Myönnän kokeneeni hetkellisen kismityksen, kun vaivalla luomani hyppyri päätyikin ensin kanssapelurin hyötykäyttöön. Onneksi sain revanssin toisella yrittämällä. Fiilis ei tuntemattomien kanssa pelatessa nouse silti edes toiseen potenssiin, mutta hyvällä kaveriseuralla tilanne voi olla toisin.
Audiovisuaalinen toteutus jättää toivottavaa. Meno on sinänsä ihan tyylikästä ja näyttävää, mutta graafiset bugit sekä tekninen toimimattomuus iskevät ajoittain pahasti päin pläsiä. Toisinaan pieni kivikon kolhaisu ei aiheuta kuin hikikarpalon otsalle, välillä auto heittää kuperkeikkaa, vaikkei osuma olisi ollut lähelläkään. Lisäksi jonkinlaisen viinipellon läpi kaahaaminen aiheutti sellaisen vilkkuvaloefektin, että ruudulle katsominen alkoi tehdä fyysisesti pahaa. Mainittakoon myös ruudulle konkreettiseksi esteeksi muodostuvat välietappimerkinnät. Kun tekstimuurin takaa paljastui muutamaan otteeseen vastaantulija tai muu este, litistyneiden penkin ja tuulilasin välissä saattoi tuta ärräpäiksi muodostuneen rattiraivon.
Wreckreation vertaaminen Burnoutiin on kuin rinnastaisi sportti‑Ferrarin perhe‑Pösöön. Kyllä, molemmat ovat autoja ja tarjoavat keinon matkaamiseen. Tästä huolimatta niitä ei kannata asettaa samalle lähtöviivalle, sillä eroavaisuudet vauhdissa tekevät taistosta mielettömän. Wreckreation yrittää ankarasti eikä sitä haluaisi lytätä, mutta tekijöille on iskenyt yksiselitteinen vauhtisokeus. Vähemmän olisi tässä tapauksessa rutkasti enemmän. Teoksen parissa viihtyisi selvästi mieluummin, jos pelimaailma tarjoaisi tiiviimmässä paketissa puuhasteltavaa ja ajotuntuma tuntuisi ennakoitavalta. Nykyisellään huomasin viihtyväni pelin parissa pienten hetkien ajan, mutta kellon tikittäessä ajatus alkoi harhailla. Silloin on vaaraksi liikenteelle eikä ajamista voi enää suositella ilman sopivaa hengähdystaukoa.
Saatavilla: PC, PS5, PS5 Pro (testattu), Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 12 (väkivalta, seksi)
YHTEENVETO:
⭐⭐(⭐)
Wreckreation pyrkii Burnout-klassikoiden peesiin, mutta lopputulos jättää liiaksi toivottavaa sisällön sekä ajotuntuman osalta. Mahdollisuus omien haasteiden rakentamiseen ja suunnitteluun voi tarjota mielikuvituksensa vapauttaville kuitenkin mielenkiintoisia mahdollisuuksia.
Lue myös: Mario Kartin ykköshaastaja – arvostelussa Kirby Air Riders
Lue myös: Vaaroilla on saari – katsauksessa Assassin’s Creed Shadows: Claws of Awaji
Lue myös: Pelaajille ja ulkoilijoille suunnatut napit – arvostelussa Motorola Moto Buds Loop
Lue myös: Vain muutaman monin tähden – arvostelussa Ghost of Yōtei (toinen arvio)