Voimamiehelle on aina kysyntää – arvostelussa Star Wars Jedi: Fallen Order

Tähtien sota palasi tarinavetoisten yksinpelien maailmaan. Saadaanko Voiman valoisan puolen raunioista rakennettua kirkas tulevaisuus, vai päättyykö jediharjoittelijan taival tavallisen rivistormarin tähtäimeen?

Kun EA ja Disney solmivat vuonna 2013 sopimuksen Star Wars -pelien yksinoikeudesta, kotisohvien jediritareilla oli aihetta uuteen toivoon. Enintään kloonipelien hyökkäystä odotelleet fanit saivat kuitenkin vuosien vieriessä havaita karun todellisuuden: pelaajien toiveet eivät kulkeneet käsi kädessä EA:n suunnitelmien kanssa. Ykkös-Battlefront osoittautui simppeliydestään huolimatta toimivaksi verkkoräiskinnäksi, mutta kakkososan pikipimeä mikromaksu-uhka sai internetin raivon partaalle. Amerikkalaisyhtiön suosio valahti PR-katastrofin sekä odotetun Star Wars 1313 -tarinapelin peruutuksen yhteydessä niin syvälle, että keisari Palpatinekin olisi voittanut vaalit suoraan ensimmäisellä kierroksella. Niinpä Star Wars Jedi: Fallen Orderin niskaan kasautuvat melkoiset paineet. Onko kyseessä EA:n viimeinen kosto, vai palaavatko jedit vielä kerran tunkion kuninkaiksi?

Respawnin kehittämä Jedi: Fallen Order vaikutti ensimaistiaisten perusteella kovasti nykyajalle tyypilliseltä tarinaseikkailulta. Tähtien sodan maailma yhdistettynä Unchartedista ammentavaan toimintaan sekä korkeiden tuotantoarvojen kehitykseen lupailivat melkoisesti. Odotukset voi kuitenkin viskoa Sarlaccin kidan kautta banthan ruuaksi. Ei, kyseessä ei ole millään muotoa huono peli. Mainosvideot vain johtavat hitusen harhaan, sillä todellisuudessa jedien paluu lainaa mekaniikkoja tyystin toiselta puolelta kaukaista galaksia.

Respawnin luomus vie pelaajat Sithin kosto -leffan jälkimaininkeihin. Jedit on nuohottu pois pimeän puolen mestareiden jaloista, ja ne harvat tuplakutoskäskystä selvinneet miekkasankarit ovat kätkeytyneet pitkin poikin galaksia. Yksi jemmautuneista on nuori Cal Kestis, joka piileksii imperiumin käskyläisiltä etäisellä kaivoksella. Salaisuudet paljastuvat kuitenkin aikanaan, joten nuoren miekkamiehen on lähdettävä muille maille. Mukaan lähtee salaperäinen kaksikko Cere Junda ja Greez Ditus. Lopulta kolmikon määränpääksi muodostuu ajatus ritarikunnan palauttamisesta uuden sukupolven jedien avulla. Leffasaagan nähneet varmaan tietävätkin missä määrin projekti onnistuu.

Vaikka ajatus potentiaalisten jedilasten nimilistasta on yksinkertaisesti tyhmä, antaa se riittävät puitteet hahmojen tarinoille. Vaikka Respawn ei ole harmillisesti liiaksi innovoinut maailmaa luodessaan, huomaa kliseisistä sankareista silti pitävänsä. Muutamat lisäkoukerot olisivat silti tehneet tarinalle poikaa. Nykyisellään käänteet arvaa jo ennakkoon ajattelemalla asioita, joita ei toivoisi näkevänsä. ”Yllätykset” onnistuvat silti pitämään otteessaan sen noin 20 tuntia, mitä tarinan kanssa kuluu.

Jedi: Fallen Orderin kesto on kuitenkin varsin suhteellinen käsite, sillä siihen vaikuttaa vaikeusastevalinta runsain mitoin. Tarinatilan valinnalla taistelut ohittaa sujuvasti ilman mitään ongelmaa alta kymmeneen tuntiin, kun taas kaakkoon viritetty tappi tekee jokaisesta stormtrooperistakin vaarallisen uhan. Lisäksi kaiken keräämällä pakettiin saa kulumaan vielä mokoman kymppituntisen.

Vaikeusastevalinta on merkittävä pelin syvyyden vuoksi, sillä Respawn on ottanut paljolti mallia erityisesti Dark Soulsin maailmasta. Vihollistaistot ovat vaarallisia ja taktiikkaa vaativia, eikä pelkkää miekkaansa sokeasti huitova jedi elä nähdäkseen Skywalkerin saati ritarikuntansa nousua. FromSoftwaren luomusta kosiskellaan myös huilihetkillä. Terveyspisteet ja välinevarastot saa halutessaan täysiin, mutta tämä tarkoittaa samalla vihollisten palaamista. En ole Dark Soulseja pahemmin – ja osittain juuri tästä syystä – pelannut, sillä ratkaisu tuntuu omaan makuun yksinkertaisesti laiskalta. Makuasioista on silti turha kiistellä, kuten itseään pessyt ewokki tuumasi.

Fallen Order ottaa myös hahmonkehityksessä selvää pesäeroa esimerkiksi samoihin aikoihin sijoittuneisiin Force Unleashed -peleihin. Siinä missä voiman ylivertaisen vallattomaan tehokkuuteen keskittynyt kaksikko teki Starkiller-sankarista hetkessä universumin kovimman jediritarin, Cal ei lyhyen seikkailun aikana kasva kummoisesti. Traumojaan käsittelevä soturi saa toki muutamia lisäkykyjä sekä -sapeleita taipaleensa varrella, mutta kaikkinensa Cal vaikuttaa alusta loppuun vaatimattomalta taistelijalta. Toki jedisiivouksen jäljiltä parempiakaan ei taida olla tarjolla.

Rajattu taitovalikoima ei onneksi haittaa, sillä harvat kyvyt ovat hauskoja käytettäviä. Calilla riittää vetovoimaa myös muualla kuin ulkonäössään, minkä lisäksi vihulaisia voi työntää rotkoon tai hidastaa etanavauhtisiksi. Perinteinen valosapeli saa matkan varrella lisäteriä ja -ominaisuuksia, joten esimerkiksi kaksipäistä miekkaa halajavat pääsevät huiskimaan tuplatehokkuudella. Lisäterä tekee sapelista hauskasti hitusen tehottomamman, vaikkakin esimerkiksi kiväärien kaukolaukaukset kilahtavat terään automaattisesti. Yksinäinen miekka on tehokas, mutta toisaalta silloin torjunta vaatii entistä tarkempaa ajoitusta.

Erilaiset taidot ja taistelutekniikat tulevat tarpeeseen eri planeetoilla tallustaessa. Ritarikunnan paluuta sumplitaan käytännössä viidellä eri planeetalla, joista jokainen on hyvin erilainen. Kashyyyk on karvaisine wookieineen tuttu paikka leffoistakin, minkä päälle tarjolla on karua Dathomiriä, jäistä Ilumia sekä muutamaa muuta miljöötä. Maisemat vaihtelevat runsaasti ja riittävästi, mikä tekee paikkojen kaluamisesta jatkuvasti viihdyttävää.

Toisin kuin ennakkofiiliksissä vertailukohdaksi muodostuneessa Uncharted-sarjassa, Fallen Orderissa alueet eivät ole pelkästään lineaarisia. Toki polut ovat kapeita käytäviä eikä vapaata nuohoamista oikeastaan ole, mutta paikkoja ravataan useaan otteeseen ees taas. Onneksi laajoja putkia ei tarvitse kulkea aina samoja reittejä pitkin. Uudet alueet tapaavat yhdistyä vanhoihin oikoreittejä aukaisemalla, jolloin kauimpaankin kohteeseen pääsee sangen nopeasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö alueet olisi valtavia. Esimerkiksi Kashyyykin kiertäminen ääripäähän ja takaisin vie oikoreittejä hyödyntämälläkin helposti 20 minuuttia.

Harmillisesti taaperrus ja valtavat alueet eivät valitettavasti tule ongelmitta. Ensinnäkin tekijät ovat jostain syystä intoutuneet muuttamaan ison osan siirtymistä erilaisiksi laskettelukohtauksiksi, joissa Cal rullailee jäistä tai kuraista mäkeä alaspäin. Ensimmäiset pari kohtaa menivät vielä hauskoina elementteinä, mutta jatkuva liukuminen kyllästyttää jo kauan ennen lopputekstejä. Erityisesti tämä ärsyttää paluureittiä miettiessä, kun kotimatkaa joutuu hakemaan täysin toiselta suunnalta.

Toinen iso murheenkryyni on pelin kartta, joka on kenttien monipuolisuuden vuoksi lähes käyttökelvoton. Epämääräiset merkinnät, päällekkäin olevat tasot sekä pintojen epäselvyys tekevät reittien suunnittelemisesta tuskaista. Jonkinlainen kompassi saati omien maamerkkien laittaminen olisi myös parantanut kokemusta kummasti, jotta jokaisen mutkan jälkeen ei tarvitsisi epäillä suuntavaistoaan.

Valitettavasti tekniikkapuolen Voima on kaikkea paitsi vahva. Suurilta osin komeat maisemat eivät kestä tarkastelua ihan kaikkialla, minkä lisäksi ruudunpäivitys yskii hetkittäin pahasti. Vaikka maailma on suunniteltu saumattomaksi, lopputulos on kaikkea muuta. Peli pysähtyy erityisesti PlayStation 4:n karvalakkimallilla pelatessa useasti lataamaan seuraavan nurkan takana odottavaa sisältöä. Olisivatpa odotustuokiot edes lyhyitä, mutta useammassa kohdassa ehtisi jedimeditoida elämänsä parempiin uomiin ennen kuin Fallen Order on valmis jatkamaan. Ehkä konsolien paremmilla versioilla tilanne on toisin, mutta tätä ei ollut mahdollista kokeilla.

Jedi: Fallen Order on kaikkinensa paljolti sitä, mitä EA:lta on yli kuuden vuoden ajan odotettu. Väkevä tarinavetoinen toimintapeli, jossa Voima on pelaajan kanssa. Harmillisesti muutamat kauneusvirheet kuitenkin kummittelevat. Respawnin käsikirjoittajat ovat monissa kohdin menneet varsin matalasta kohdasta, eivätkä sinänsä nokkelat ja faneille suunnitellut oneliner-kommentit tätä muuta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö monet vitsit osuisi jämäkästi maaliin. Juonikuvion sisään jemmattu toiminta viihdyttää ja haastaa, eikä peli päästä missään vaiheessa eteenpäin helpolla. Ravaaminen tosin ärsyttää monissa paikoin, kun syy eksymiseen on pelaajan sijasta teoksen kartassa.

Pienistä moitteista huolimatta kokemus on voiton puolella ja paras Star Wars -pelikokemus pitkään aikaan. Tämä tosin kertoo enemmän EA:n passiivisuudesta lisenssinsä suhteen kuin niinkään teoksen korkeasta laadusta. Toivottavasti myyntilukemat ja tuotot osoittautuvat jenkkiyhtiöllä sellaisiksi, että tarinavetoiselle Tähtien sodalle nähdään tulevaisuutta.

Muutoin keisari Mikromaksu on jo voittanut.

Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu), PlayStation 4 Pro, Xbox One, Xbox One X
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta)

Kun The Rise of Skywalkerin liput tulivat myyntiin, jonon ohi mentiin tavalla taikka toisella.