Vanhan liiton ralliautoilua – arvostelussa WRC 6

Kaasu pohjaan ja menoksi! Tässä ei paljoa varikolla ihmetellä.

04.11.2016

Siinä missä nykypäivän autopelien trendinä toimii lähinnä vapaa kaasuttelu suurkaupungin sykkeessä tai vaihtoehtoisesti realismiin ja upeiden maisemien täyttämiin rata-ajeluihin, on varsinaisten rallipelien loisto hiipunut lähinnä DiRT- ja WRC-sarjojen harteille. Näistä kahdesta DiRT porskuttaa ehdottomasti genren kiistattomana kuninkaana. WRC puolestaan tarjoaa omat hyvät puolensa, mutta sarjan fani saa taatusti enemmän irti kuin perinteinen sunnuntaikuski. WRC 6 on siitä huolimatta helposti lähestyttävissä.

Peli aloitetaan suhteellisen näppärällä esittelyajolla, jossa parin kilpailun aikana tutustutaan kontrolleihin ja ominaisuuksiin pienten tutoriaali-ikkunoiden sekä juontajan avustuksella. Nämä eivät kuitenkaan häiritse itse ajamisen opettelua. Tiellä pysyminen tuntuu aluksi hieman hankalalta, mutta pidemmän kaasuttelun jälkeen homma alkaa olla hanskassa. Ajotuntuma on hyvin erilaista esimerkiksi tänä vuonna ilmestyneeseen Forza Horizon 3:een verrattuna; WRC on huomattavasti armottomampi ja tarkempi liikkeistä. Esittelyn sekä sen jälkeen ehdotetun koeajon jälkeen peli ehdottaa vaikeusasteen ja ajoasetukset ajosuorituksen veroisesti, mutta niitä pystyy muokkaamaan halutessaan erilaisiksi.

wrc6-rev1

Pintapuolin WRC 6 kuulostaa todella hyvältä rallipeliltä, mutta ajon aikana ei voi olla kiinnittämättä huomiota tyhjään sekä osittain jopa raakaan grafiikkaan. Piirtoetäisyys takkuilee erityisesti kovissa nopeuksissa, minkä lisäksi varjojen ja muutamien objektien reunat ovat rosoisia. Myös yleisön ja ratahenkilökunnan jäykähköt animoinnit aiheuttavat kevyttä hilpeyttä.

Ruudunpäivitys on konsoliversioissa lukittu 30 FPS:n paikkeille, mutta valitettavasti pientä nykimistä on siitä huolimatta havaittavissa. Erityisesti takkuilua on havaittavissa kovissa nopeuksissa sekä tiheissä metsä- ja pelto-osioissa. Arvostelua kirjoittaessa oli aivan pakko varmistaa verkosta pelin ulkoasusta lisää, että onko peli kokonaisuudessaan heikon näköinen tekele, vai mistä ihmeestä on kyse.

Verkkoa tutkiessa selvisi, että pelistä on otettu kaikki mehut irti nimenomaan PC:n puolella. Tietokoneversiossa pelaajalle tarjoillaan täyttä 4K-tukea, 60 FPS:n sulavaa silmäkarkkista ajoa ja huomattavasti tarkempia yksityiskohtia. Versiot eivät pelattavuudeltaan toki eroa toisistaan, mutta graafinen ero on silti järisyttävän suuri.

WRC 6:ssa ei paljoa valikoissa pyöritä. Peli on todellakin vanhan liiton ralliautoilua ilman sen kummempaa säätämistä ja miettimistä. Yksinäiselle pelaajalle tarjotaan pikapeliä, uramoodia ja muokattua mestaruusajoa, joiden lisäksi myös aikaisemmin mainitun pelin aloittavan esittelyajon voi revitellä uudestaan.

Uramoodi tarjoaa perinteisen ”pikkutekijästä mestariksi kilpailu kerrallaan” -tyyppisesti etenevän rallittelun. Homma aloitetaan juniorisarjasta, josta kivutaan pikkuhiljaa tilastoja pitkin isompien tekijöiden saappaisiin. Sarjoja kohotessa myös pelin taso nousee, kun junnuliigan etuvetoiset Citroënit vaihtuvat nelivetoisiksi legendoiksi.

Moninpelaamisen puolesta peli tarjoaa jo pikkuhiljaa unholaan jäänyttä lokaalia sohvarallittelua kaverin kesken jaetulla ruudulla. Tämä on erittäin tervetullutta niille, jotka eivät välitä verkossa suhimisesta. Verkkopeliominaisuuksia tarjoillaan perinteisen versus-tilan lisäksi myös viikoittain vaihtuvia haasteajoja, joissa jokainen pyrkii saamaan nopeimman ajan kisasta.

wrc6-rev2

WRC 6:ssa ajetaan niin soralla, asfaltilla kuin lumellakin. Ajotuntuma tempaisee pienen lämmittelyn jälkeen mukaansa ja antaa onnistumisen tunteita, kun ensimmäisen kerran et lennäkkään puskuri edelle puuhun mutkasta. Aikaisempia WRC-pelejä pelanneet revittelevät kentät helposti alusta asti, mutta itselläni ensimmäiset ajot menivät täysin puihin – kirjaimellisesti. Ajamisesta on pyritty tekemään simuloitua, eikä pelin tarjoamat kapeat ja kuoppaiset tiet helpota noviiseja tykittämään ratoja kerralla puhtaasti. Harjoittelu sekä jarrunkäyttö ovatkin alusta asti paikallaan.

Ajoluokkia on tarjolla kolme kappaletta, joista vain yksi tarjoaa selkeästi erilaisen ajotuntuman. WRC:n ja WRC2:n autot ovat perinteisiä nelivetotykkejä, kun taas Junior-sarjassa ajetaan etuvetoisilla Citroëneilla. Pelin autovalikoima on valitettavan suppea, mutta lisenssipeli on aina lisenssipeli.

WRC 6 on juuri sitä, mitä nimi lupailee: virallisen lisenssin kanssa rullaava toimiva ja helposti lähestyttävä ralliautoilu. Ei monimutkaisia auton säätelyjä, ei turhia löpinöitä tai ylimääräisiä tutoriaaleja. Lempiauto alle ja kovaa ajoa, oli se sitten yksin tai kaverin kanssa. Pienistä grafiikkaongelmista ja alun haastavuudesta huolimatta tarjoaa se miellyttävän pelikokemuksen niin sarjan fanille kuin tavalliselle sunnuntaikaaharillekin.

Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One (testattu)
Ikäraja: PEGI 3

Lisää luettavaa