Testissä Gwent: The Witcher Card Game

17.11.2016

Puolalaisen CD Projekt RED -pelistudion Gwent-korttipeli on ollut viimeisten parin viikon ajan suljettuun betaan ilmoittautuneiden testattavana. Witcher 3:n minipelinä syntynyt Gwent saavutti valtaisan suosion ja alkoi elää jo lähes omaa elämäänsä noiturin seikkailujen rinnalla. Olikin siis lähes selviö, että puolalaiset kehittäisivät korttipelistä oman itsenäisen teoksensa. Tässä vaiheessa kysymys kuuluu oikeastaan vain, että miten pelkästään tekoälyvastustajia vastaan tahkottu ajanviete toimii muita verkkopelaajia vastaan?

gwent-pre1

Gwentin suosio perustuu siihen, että kyseessä on pohjimmiltaan varsin yksinkertainen korttipeli, jonka perusteet on helppo oppia. Pelin tarkoitus on voittaa kaksi kolmesta kierroksesta lyömällä pöytään vastustajaa isomman pistemäärän verran kortteja. Kenttä on jaettu lähi-, jousi- sekä piiritystaistelijoiden riveihin, joista jokaiselle kortille on määritelty se, mille riville sen voi vuorollaan pelata. Jokaisella kortilla on lisäksi tietty pistemäärä, jonka arvoinen se on pöydässä. Mukana on myös erikoiskortteja, jotka vaikuttavat jollain tavalla pöydällä jo oleviin kortteihin. Jokaisen ottelun alussa kummallekin pelaajalle jaetaan 11 korttia pelaajan ennakkoon rakentamasta pakasta. Matsi etenee kilpakumppaneiden lätkiessä vuorotelleen lappuja pöytään. Kierroksen voi lopettaa ollessaan tyytyväinen omaan pistemääräänsä tai luovuttaen järkevästi liian suuren ylivoiman edessä resursseja turhaan tuhlaamatta. Yksittäisen taistelun voi aina hävitä, kunhan sota lopulta voitetaan.

Pakat on jaettu Witcherin maailmasta tuttujen armeijoiden mukaan ja jokaisella porukalla on oma erikoisominaisuutensa: hirviöt jättävät kierroksen jälkeen aina yhden satunnaisen kortin pöydälle siinä missä Skelligen sitkeät viikingit vahvistuvat tasaisesti matsin edetessä. Juonikkaat Scoia’taelit puolestaan saavat määrittää kunkin ottelun alkaessa sen, kuka joutuu ensimmäisen kortin pöytään laittamaan. Jokaisella armeijalla on myös tietyt vahvuudet, joiden mukaan oma pakka ja strategia kannattaa muodostaa. Itse esimerkiksi rakensin Northern Realms -pakkani strategian armeijalle ominaisten monistuvien ja toisiaan tukevien lähitaisteluyksiköiden varaan. Tavoitteena tässä pelityylissä on lyödä pöytään lähitaistelukortti, monistaa sekä vahvistaa sitä erilaisilla tukikorteilla ja lopuksi vielä varmistaa, että toiminnan tuloksena syntynyt 2-3 kortin vahvuinen blokki vielä siirtyy seuraavan kierroksen alkuun mukana. Tällöin voitettuasi ensimmäisen kierroksen sinulla on heti seuraavan kierroksen alussa hyvä etulyöntiasema, kun taas vastustaja joutuu kuluttamaan resurssinsa lähitaistelijablokkisi lyömiseen. Seurauksena hänelle ei jää tarpeeksi paukkuja kolmannelle kierrokselle, mikä ratkaisee lopulta ottelun. Yhtä hyvin olisin voinut esimerkiksi hirviöpakalla rakentaa strategian sääelementtien ja kylmältä suojassa olevien Wild Hunt -sotureiden ympärille.

gwent-pre2

Mahdollisuudet ovat moninaiset strategian suhteen. Gwentissä onkin yksinkertaisesta perusajatuksesta huolimatta todella paljon syvyyttä. Pelaaminen opettaa ja vastustajilta voi oppia kokoajan uudenlaisia taktiikoita. Pelin toinen puoli onkin sitten korttien kerääminen ja pakan kehittäminen. Pakkaa saa täydennettyä ostamalla viiden satunnaisen kortin paketteja voitoista saadulla metallilla. Kokoelmastaan puuttuvia yksittäisiä kortteja voi myös rakentaa riittävästi resursseja keräämällä. Yksi pakka koostuu 25-40 kortista ja sen voi kasata erikoiskorttien lisäksi vain tiettyyn armeijaan kuuluvista korteista. Eri taktiikoihin sopivia korttipakkoja voi kasata valmiiksi rajattomasti, jolloin ne ovat helposti valittavissa pelisession alkaessa. Pelin rakennustyökalut ovat helppokäyttöisiä ja toimivat hyvin jo tässä vaiheessa. Onkin mielenkiintoista nähdä, saako julkaisuversiossa ostaa kortteja myös Visaa vinguttamalla.

Peli toimii erittäin hyvin ainakin Xbox Onella jo näin beta-vaiheessa: etenkin peliseuran hakeminen sujuu nopeasti. Ennakkoon hieman arveluttanut tasapaino armeijoiden välillä näyttäisi olevan kohtalaisen hyvin kohdillaan, joten voittavan pakan pystyy rakentamaan oikeastaan minkä tahansa sotajoukon ympärille. Vastustajan hakeminen näyttäisi myös asettavan vastakkain voimasuhteiltaan tasavertaisia pelaajia, sillä muutamaa verilöylyä lukuun ottamatta matsit olivat hyvin tasaisia ja ratkesivat usein aivan viimeisiin kortteihin. Ottelut sujuvat todella hyvässä hengessä, vaikka vääriin ratkaisuihin sortuneet pelaajat toisinaan keskeyttävätkin matsina. Keskeyttämiset eivät sinänsä myöskään haittaa, sillä näistä matseista saa peliin jäänyt osapuoli myös voiton itselleen. Ottelun jälkeen on myös mahdollisuus onnitella vastustajaa rehdistä pelihengestä, jolloin myös hävinnyt osapuoli saa pienen palkinnon vaivan palkaksi. Tärkeänä huomiona Gwent tukee myös eri alustojen välistä peliseuran hakua.

gwent-pre3

Gwentin ennakkoversio jätti hyvin positiiviset tuntemukset. Pelissä näyttäisi olevan riittävästi syvyyttä, jotta siitä on myös pidempiaikaiseksi ajanvietteeksi. Teos on vahvasti tekijänsä ja universuminsa näköinen, vaikka kyseessä onkin pelkkä korttipeli. Gwent on oikein tervetullut nostalgiatrippi tiensä päähän tulleen Witcher-sarjan jo taakse jätettyyn maailmaan.

Gwent julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä Windows-laitteille vuoden 2017 alkupuolella.

Lisää luettavaa