Taru sormusten herrasta -trilogia on tehnyt syvän vaikutuksen ihmisiin niin valkokankaalla kuin kirjanakin, mutta pelipuolella on ollut hiljaisempaa. Vaikka yrityksiä on vuosien saatossa ollut tukuittain, onnistumisprosentti ei ansaitse suurempia kehuja. Vaan muutaman vuoden takainen Middle-earth: Shadow of Mordor laittoikin lisenssipeleistä pahaa puhuville jauhot suuhun. Täynnä toimintaa, hiippailua ja väkivaltaa ollut toimintateos nappasi rusinat Keski-Maa-lisenssin pullasta, joten lopputulos keräsi kiitosta kauttaaltaan. Loppuvuodesta on edessä jatko-osa Middle-earth: Shadow of War. Tilt veti miekan tupesta ja lähti örkkijahtiin osana Gamescom-messuja.
Vaikka avausosa olikin mammuttimenestys, tekijöille jäi asioita hampaankoloon. Resurssiongelmat eivät tällä kertaa ole murheena, vaan kehittäjätiimi on päässyt kasvattamaan pelin skaalaa merkittävästi. Sotaisassa Keski-maassa riittää tätä nykyä elintilaa enemmän kuin aiemmin. Vaikka ykkösosaa ei pahemmin aiheesta kritisoitu, tuntuu valtavaksi paisunut pelialue enemmän kuin mukavalta. Tehtävää, näkemistä ja sodittavaa riittää jokaisessa sopukassa.
Mittasuhteiden kasvatus tarkoittaa samalla välimatkojen pitenemistä. Onneksi pelin sankari Talionilla on käytössään ratsu, jonka avulla kulkeminen on vaivatonta joskin hitusen kömpelöä. Jalkaisin etenemisessä on puolensa, sillä pelaaja voi kiivetä käytännössä jokaista pintaa pitkin. Muurit, seinät ja kalliot ovat hidasteita, eivät esteitä. Liikkuminen on sulavaa ja helppoa.
Toisin kuin maantieteelliset ja rakennetut hidasteet, vastaan asettuvat örkkilaumat muodostavat hetkittäin esteen. Talion on kuitenkin melkoinen sotajörmy, joka vastaa hiippaillessaan ja kykyjä käyttäessään noin tuhatta vihollistaistelijaa. Selustaan hiipiminen, jousipyssyn käyttö sekä erikoiskyvyt tyhjentävät vihulaispataljoonan kerrallaan. Miekkataistot eivät nekään ole liian kummoinen este, mutta tuolloin täytyy olla tarkkaavaisempi. Tekijät ovat saaneet luotua taistoihin mainion tunteen alakynteen jäämisestä.
Tappeluissa on mukana luonnollisesti ykkösosasta tuttu Nemesis-systeemi. Vastaan tulevia vihollispomoja voi ”valloittaa”, jolloin pelaaja saa päättää mikäli haluaa laskea tämän tasoa, taistella loppuun asti tai napata soltun omalle puolelle. Apureiksi vallattuja köriläitä voi ottaa mukaan linnakkeita valtaamaan, jolloin operaatio helpottuu huomattavasti. Erilaisten linnakkeiden valtaaminen ja välipomojen käännyttäminen muodostaa merkittävän osan seikkailusta.
Siinä missä rivisotilaiden teurastus on lähinnä harrastus verenjanoiselle sankarille, isompien körmyjen kanssa saa olla tarkkana. Tekijät halusivat erikseen korostaa vihollisiin panostamista, mikä näkyy melkoisena konnarosterina. Mukana on Sauronin ja Nazgulin kaltaisia mahteja, joiden kanssa ei parane liiaksi vitsailla.
Esittelytilaisuudessa näytetty taisto Tar Gorothia vastaan on vaikuttava osoitus pomotaisteluiden skaalasta. Useaan erään jaettu mittelö vaatii apuvoimia, mutta kädenvääntö on kaikesta huolimatta eeppistä. Välillä ammutaan nuolia, toisinaan kiivetään jättiläisolennon selässä ja kaikki kruunataan tulipommien väistelyllä. Vaikka taistossa ei sinänsä ole mitään erityisen uutta ja ihmeellistä, toteutus saa haukkomaan henkeä.
Niin pomotaistoissa kuin rivivihulaisten teurastuksessakin käy ilmi pelin brutaalius, joka on melkoisen karua nähtävää. Tekijät eivät pidä kynttilää vakan alla, sillä väkivallalla maiskutellaan surutta. Vaikka esimerkiksi välivideolla kaulaansa viillon saava örkki onkin epäihminen, heikkovatsaisempien kannattaa olla teoksen kanssa varuillaan. Myös hiljaisia tappoja seuraavat animaatiot ovat varsin julmaa aineistoa, joten ikäraja kannattaa ottaa tosissaan.
Brutaaliuden ohella on muistutettava tekijöiden ilmoituksesta, jonka mukaan peliin ympätään mahdollisuus oikealla rahalla etenemiseen. Kokeilujaksolla tarvetta ei toki tullut, mutta pelaajakansan vihamielisyys asian tiimoilta on ollut varsin suoraa. Studio on joka tapauksessa painottanut pelissä pärjäämistä ilman Visan vinguttamistakin.
Pelin ulkoasu on ainakin vielä kehitysvaiheen tässä vaiheessa vähän kaksipiippuista. Pelimaailma on itsessään todella komea, sulava ja valtava, mutta etenkin välianimaatioissa riittää vielä hiomista. Vaikka Saksassa ei lakisääteisistä syistä johtuen voi verellä liiaksi mässäilläkään, odottaisi kuvastosta vähän tarkempaa. Kun örkille lisätään veitsellä ylimääräinen hengitysreikä kurkkuun, soisi animaation päättyvän muuhunkin kuin epämääräiseen pikselimössöön. Tekijöillä on aikaa onneksi vielä tovi, joten usko parempaan julkaisuun on suuri.
Middle-earth: Shadow of War on hyvin perinteisellä sapluunalla tehty jatko-osa: kaikki on isompaa, rajumpaa ja monimuotoisempaa kuin ykkösessä. Tekemisen paljous yllättää, taistelu on hauskaa ja Nemesis-systeemi vaikuttaisi toimivan vähintään yhtä hyvin kuin aiemminkin. Jos Tolkien ja toiminta ovat lähellä sydäntä, ei Shadow of Warin passaamiselle vaikuttaisi olevan kummoisia perusteita. Julkaisun kynnyksellä saataneen vielä viimeinen varmistus mikromaksujen onnistumisesta. Niistä on syytäkin olla huolissaan, sillä pahimmillaan ratkaisu voi rampauttaa koko pelin. Gamescomissa pelattu tunti valaa kuitenkin uskoa tekijöiden osaamiseen. Shadow of War vaikuttaa hemmetin hyvältä.
Tulossa 10.10.2017: PC, PlayStation 4, Xbox One