Pulahdus ihmismielen hämäryyteen – arvostelussa Transference

Elokuvaa ja peliä sekoittavan tuotoksen on tarkoitus tuoda kauhufaneille molempien maailmojen parhaat puolet.

SpectreVisionin ja Ubisoft Montrealin kehittämä Transference on VR:lle suunniteltu kauhutrilleri.

Toiminta lähtee käyntiin lyhyellä introvideolla, jossa hieman epävakaan oloinen tiedemies Raymond kertoo kehittämästään uudesta teknologiasta, jolla ihmisen koko tietoisuus voidaan ladata tietokoneelle virtuaalitodellisuudeksi. Suurempaa selitystä tai ohjeistusta ei anneta, vaan pelaaja pudotetaan suoraan maailmaan, jonka nopeasti ymmärtää olevan jonkun toisen tietoisuudesta ja muistoista rakennettu kokonaisuus.

Niin asetelma kuin tavoitteetkin ovat aluksi hieman epäselvät, mutta pienen tutkiskelun jälkeen huomaa, että tietoisuudet, jotka tässä todellisuudessa asuvat, kuuluvat Raymondille sekä hänen vaimolleen ja nuorelle pojalleen. Ikuista onnea yhdessä viettävän perheen sijaan vastassa on kuitenkin vääristynyt ja synkkä koti, jonka autioutuneilla käytävillä on vastassa jotain paljon kamalampaa. Välittömästi käy ilmi, että simulaatiossa on asiat todella pahasti pielessä: ympäröivä maailma on epävakaa, fysiikan lakeja rikotaan ja tunnelma on kaiken kaikkiaan ahdistava.

Tehtäväksi jää selvittää syy muistojen ja aivodatan pohjilta rakennetun virtuaalimaailman rikkoutumiselle – sekä tietysti yrittää korjata se. Samalla pelaaja pikkuhiljaa avaa tarinaa teknologian kehittäneestä Raymondista, hänen perheensä historiasta sekä tapahtumista, jotka johtivat tämän uuden teknologian luomiseen.

Koska kyseessä on kauhupeli, on sanomattakin selvää, että tarina ei ole onnellinen. Onnistumiseen vaaditut uhraukset tulevat kerros kerrokselta esiin ja paljastavat todellisuuden siitä, miten tämä huikea tieteen läpimurto on saavutettu.

Visuaalisesti Transference on omassa kauhugenressään täydellinen. Ihmisen tietoisuuden tyyliin myös sen perusteella rakennettu virtuaalitodellisuus on juuri sopivalla tavalla epävakaa ja omituinen. Tapahtumispaikka on Raymondin perheen koti, mutta eri perheenjäsenten tietoisuuden muovautuessa yhteen se hajoaa ja muuttaa muotoaan. Tavarat leijuvat ilmassa, valot välkkyvät ja ovet paukkuvat – kaikin puolin tuntuu kuin olisi kävellyt suoraan perinteisen kauhuleffan sisään. Lisäksi se, että kyseessä on virtuaalitodellisuus, on tuotu vahvasti esiin: virheet maailmassa sekä tiedostojen puuttuminen luovat mustia, säriseviä tyhjiöitä ympäristön reunoille. Koko ajan tapahtumien yllä leijuu ahdistava ja pelottava tunnelma sekä vahva tietoisuus siitä, että asiat eivät ole hyvin.

Kauhutrillerin fiilis on mukana myös äänimaailmassa. Ympäristön epävakauden ja jatkuvan muuttumisen lisäksi myös audioympäristö on hyvin luotaantyöntävä. Selkäkarvat pystyyn nostattava taustamusiikki on höystetty toistuvilla äänipätkillä perheen historiasta, jotka sekä välittävät tarinaa että toimivat omina kauhuefekteinään.

Toiminnallisuudeltaan Transference on vahvasti seikkailupelin tyylinen. Pelaajan täytyy tutkia maailmaa ja ratkaista palapelejä päästäkseen eteenpäin. Valokatkaisijoiden avulla voi siirtyä tietoisuudesta toiseen, joten luonnollisesti monen ongelman ratkaisu paljastuu kun katsoo samaa huonetta eri tietoisuuden silmin. Melkein kaikki ympäristön esineet ovat poimittavissa ja tutkittavissa, jolloin niiden kautta paljastuu ääninäytteiden sekä videoiden avulla yhä enemmän ja enemmän taustatarinaa. Osa palapeleistä on kuitenkin ratkaistavissa myös loogisella päättelyllä, minkä takia on myös mahdollista missata iso osa juonen yksityiskohdista. Nurkkien nuuskiminen todella kannattaa kokemuksen syventämiseksi.

VR:n suhteen Transference toi pienoisen pettymyksen, sillä se aiheutti testatessa huomattavaa matkapahoinvointia. Erityisesti tottumattoman VR-pelaajan kannattaakin olla varovainen ja pitää tahti rauhallisena edetessä. Onnekseen Transference on kuitenkin pelattavissa myös ilman VR:ää, sillä vaikka maailman yksityiskohtien tutkiminen onkin mukaansatempaavampaa virtuaalitodellisuudessa, toimii se myös ilman.

Liikkuminen ja kontrollit kärsivät VR-pohjasta, sillä maailman kanssa kanssakäyminen on ajoittain äärimmäisen kömpelöä. Palapelien ratkaisemin vaatii tiettyjen objektien siirtelyä, ja välillä on täysin mahdotonta osua oikeaan tarttumiskohtaan. Liikkuminen on myös muihin peleihin verrattuna tehty tahallisen hitaaksi, mikä on sekä hyvä että huono asia. Toisaalta hidas liikkuminen helpottaa VR:n mahdollisesti aiheuttamaa pahoinvointia, mutta samalla se tekee tutkimisesta tuskastuttavaa, kun välillä koko alueen joutuu kiertämään useaan kertaan ympäri löytääkseen juuri sen ratkaisevan vihjeen.

Kaiken kaikkiaan Transference on ristiriitainen tapaus. Sen maailma ja idea on hyvin rakennettu ja juoni on juuri sopivan makaaberi, minkä lisäksi ympäristö äänimaailmoineen on täydellistä kauhufanin karkkia. Toisaalta peli kärsii paljon ohjauksen kömpelyydestä ja hitaudesta sekä siitä, että tekeminen loppuu kesken. Aikaa koko setin läpäisemiseen tarvittiin vain reilut kolme tuntia, minkä jälkeen lopputekstit rullaavat ruutuun miltei yhtä pitkäksi aikaa. Vaikka tarina on mielenkiintoinen, ei se saa houkuteltua enää uudelle kierrokselle.

Loppujen lopuksi odotukset olivat paljon korkeammalla kuin lopullinen tuote, joka ei kokonaisuutena ole kovinkaan tyydyttävä. Mikäli kauhuleffat eivät ole fanitustasolle asti sydämen asia, Transference kannattaa jättää hyllyyn.

Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu), PlayStation VR (testattu), Xbox One
Ikäraja: 16 (PEGI)