Pieniä painajaisia tasokkaan kauhun ystäville – arvostelussa Little Nightmares

Lapsuuden painajaisunet mieleen tuova miljöö synnyttää onnistuneen alustan kauhugenren odotetulle uutuudelle. Efektit ja piirrostyyli täydentävät tunnelman Tarsier Studion paikoitellen varsin karmaisevassa tasohyppelyssä.

09.06.2017

Vuonna 2014 Tarsier Studios julkaisi trailerin tasohyppely-kauhuprojektista, joka kulki tuolloin työnimellä Hunger. Nyt nälkäisten odotus on palkittu, kun Little Nightmaresiksi uudelleennimetty paketti on viimein julkaistu. Studio on aikaisemmin tunnettu muun muassa osallistumisestaan LittleBigPlanet-sarjan tuotantoon, joten odotukset pienten painajaisten suhteen olivat ehdottomasti korkealla.

Kirkkaankeltaiseen sadetakkiin pukeutuneen Six-tytön painajainen alkaa, kun hän herää yksin synkän aluksen sisällä. Maailma on harmaa, kylmä ja pimeä. Karun herätyksen ja pikaisen ympäristön tarkkailun jälkeen käy selväksi, että kyseessä ei ole vieraanvarainen ympäristö. Ainoa järkevä ratkaisu onkin löytää tie ulos. Kyseessä on kaikessa yksinkertaisuudessaan pakoretki, joka vaatii niin hiiviskelyä, hyppelyä, oveluutta ja piileskelyä kuin satunnaista pää kolmantena jalkana juoksemistakin. Pakenemisen lisäksi tarinaan on kuitenkin onnistuttu upottamaan myös syvempää pohdiskelua. Sekä päähenkilö että tilanne ovat monimutkaisemmat kuin miltä päällisin puolin näyttää. Juonta ei kuitenkaan voi kovin paljoa avata ilman paljastuksia – se täytyy kokea itse.

Visuaalisesti pienten painajaisten ympäristö on kuin suoraan lapsuuden pelottavista unista. Rautaisen laivan syövereissä on toinen toistaan pimeämpiä käytäviä, ruosteen värittämiä kolhoja huoneita sekä pimeitä kellareita. Pieneen tyttöön verrattuna maailma on yliluonnollisen suuri: normaalitkin esineet osoittautuvat kahvipannun kokoiselle tytölle helposti miltei ylitsepääsemättömiksi esteiksi.

Kuten kauhugenreen kuuluu, on ympäristön pelottavuuteen panostettu huolella. Karmivan tunnelman luomiseen käytetään positiivisena yllätyksenä tehokeinoja, jotka eivät vaadi verta tai kohtuutonta väkivaltaa. Sen sijaan tuntemattoman uhkaa luodaan pimeydellä, hiljaisuudella ja yleisellä ympäristön puistattavuudella. Pienetkin yksityiskohdat on tehty viimeisen päälle pelin kolhoon tyyliin sopiviksi, ja vaikka piirtotyyli ei ole mitenkään äärimmäisen realistinen, on grafiikkaan selkeästi panostettu. The Maw -aluksella ja sen asukkailla on hienovaraisen groteski ulkoasu. Kokonaisuus on hieman karmiva ja omalla tavallaan jopa etova ilman liioittelun tuntua.

Myös äänimaailma on tehty tarkoituksellisen alleviivaavaksi. Sixin hiiviskelyä huoneesta toiseen seuraa niin kolinaa, riipivää metallista raahausääntä, epämääräistä raapimista, korkeaa narskunaa kuin pahaenteistä huminaakin. Taustaäänien valikoima tuntuu olevan valittu epämiellyttävien äänien Top 100 -listalta. Musiikki on niin ikään The Maw:n kalseaa tunnelmaa osuvasti korostavaa: mikään ei ole niin tehokasta nostamaan niskavilloja pystyyn kuin lapsikuoron hyräily pahaenteisen soittorasiapimputuksen ja hieman epävireisen jyrinän tahtiin.

Ohjattavuudesta täytyy mainita, että selkeästi konsoliohjaimelle suunniteltu Little Nightmares ei käänny pc:lle kovin hyvin. Hahmon liikkuminen näppäin-hiiriyhdistelmällä on paikoittain kömpelöä. Asiaa pahentaa se, että kiireessä väärään suuntaan kääntyminen on usein kohtalokasta. Ontuva pc-ohjaus on surullista, sillä kiipeily, hiiviskely ja erityisesti reaktionopeus ovat olennainen osa selviytymistä The Maw:n sokkeloissa. Erityisesti kameran liikuttelu hiiren sijasta nuolinäppäimillä herättää sekä kummastusta että ärtymistä. Ympäristön katselemisen ei pitäisi vaatia sitä, että keskeyttää kaiken muun toiminnan. Pienet plussapisteet täytyy kuitenkin antaa siitä, että näppäimet ovat uudelleenkonfiguroitavissa, jolloin pienellä säätämisellä ohjauksesta saa pelattavan myös hiirellä ja näppäimistöllä. Parasta kokemusta varten kannattaa kuitenkin ehdottomasti käyttää ohjainta.

Kaiken kaikkiaan onnistuneinta Little Nightmaresissa on tunnelma. Piirtotyylin, taustamusiikin ja äänitehosteiden yhdistelmän tuoma karmivuus yksinkertaisesti toimii. Vaikka kunnon säikäytyksiäkin on mukana jonkin verran, pelin viehätys on sen jatkuvassa pahaenteisyydessä ja varovaisesti jäytävässä pelossa nurkan takana vaanivasta. Ainoa selkeästi huono puoli on siinä, että seikkailu loppuu aivan liian nopeasti. Hitaallakin etenemisellä koko tarinan läpäisyyn tarvitsee vain kuutisen tuntia, mikä nykypäivän massiivisiin satojen tuntien kokonaisuuksiin verrattuna tuntuu säälittävän vähäiseltä. Kokonaisuudessaan Sixin seikkailu painajaisesta toiseen on kuitenkin oikein toimiva pieni paketti, jota voi lämpimästi suositella kenelle tahansa kauhun tai tasohyppelyiden ystäville.

Saatavilla: PC (testattu), Playstation 4, Xbox One
Ikäraja: 16 (PEGI)

Lisää luettavaa