Natsitappaja William Blazkowicz on täällä taas. Wolfenstein II: The New Colossus jatkaa siitä, mihin sarjan pari viimeisintä osaa ovat jääneet. Kieli on poskessa, saksalaissotilaita kaatuu kuin kulutustavaraa konsanaan ja räiskintä muistuttaa vanhoista hyvistä ajoista. Bethesda esitteli Gamescomissa teostaan Tiltille kahden kentän verran.
Pelattavaksi annetut kentät Reunion ja Roswell tarjoavat trailereista tuttua toimintaa. Pelin alkupuoliskolle sijoittuva Reunion esittelee ramman Blazkowiczin, joka on ollut koomassa hyvän aikaa. Kun natsien tuhoutuminen ei etene sänkypotilaana eikä kroppa salli sotimista, on jäljellä vain yksi vaihtoehto: lähteä natsijahtiin pyörätuolissa.
Avauskenttä onkin oiva osoitus Wolfensteinin häpeilemättömän härskistä huumorista, jossa mikään ei ole pyhää. Pyörätuolipotilaana sotiminen on niin monella tapaa väärin, että eihän tilanteelle voi kuin nauraa. Sama meininki jatkuu välivideossa, jossa hullu tohtori on virittänyt ansan vihollistaistelijoille. Samalla kun päähenkilöä valistetaan tilanteen nykyjamasta, saksalaispartio toisensa perään marssii sähköistettyyn kuolemaansa. Omituisen absurdi ja makaaberi huumori saa virneen väkisinkin huulille.
Pelin myöhemmässä vaiheessa vastaan tuleva Roswell jatkaa samalla linjalla. Mukana on ylipainoista natsijohtajan tytärtä, saksalaisten kunniaksi pidettävää paraatia, mansikkapirtelöllä herkuttelevaa upseeria, repussa kannettavaa ydinpommia ja niin edelleen. Sentään pyörätuolista on tässä vaiheessa jo luovuttu, joten Blazkowicz voi edetä omaan tahtiin ilman liikuntarajoitetta. Samalla toinen käsi on vapautunut pyörän liikuttamisesta ampumiskäyttöön, joten vihulaisia vöi rökittää kahden aseen yhtäaikaisella käytöllä.
Wolfensteinin juuret yltävät pitkälle menneisyyteen, eikä pelisarja ole sieltä halunnut poiskaan. Toisin kuin nykyajan räiskintähitit, The New Colossus ei suostu edeltäjiensä tavoin kykkimään suojassa. Homman nimi on selvä: terveys, ammukset ja viholliset ovat kulutustavaraa, joten eteenpäin marssitaan tykit laulaen. Toki kenttäsuunnittelu edesauttaa tätä suuresti. Esimerkiksi junassa on helppo porskuttaa kohti kärkiveturia, sillä vihollisia ei suuremmin tule kuin yhdestä ilmansuunnasta. Avoimissa tiloissa saakin olla hitusen tarkempi, sillä ristituleen joutuminen tarkoittaa ennenaikaista hautaa. Vaikeusastetta voisi kuvailla melko kiperäksi, mutta pelaaminen tuntuu kaikesta huolimatta reilulta.
Kuten sarjan fanit hyvin tietävät, Wolfenstein ei ole halunnut jämähtää historian tositapahtumiin. Tälläkin kertaa mukana on jos jonkinlaista erikoisuutta aina führerittärestä robottitaistelijoihin. Vaikka aseet ovat suurimmalti osin rynkkyjen ja haulikkojen kaltaisia perinteisiä tuliluikkuja, mukana on myös eräänlainen Ghostbusters-henkeä huokuva energiapyssy. Maailma tuntuu erilaisista vivahteista huolimatta sopivan koherentilta, hyvällä tavalla vinksahtaneelta sekä kokonaisvaltaiselta.
Ulkoasu ei tunnu ottaneen kummoisia kehitysaskeleita edellisistä osista. Hitusen vanhentunut visuaalisuus ei kuitenkaan haittaa, sillä pelissä on oma vahva tunnelmansa. Ääninäyttely saa myös ison peukun. Vahvasti humoristisen kuivaan läpänheittoon pohjautuva höpöttely on viihdyttävää kuultavaa, minkä lisäksi pelin absurdius kattaa juttutuokiotkin.
Lokakuun lopussa ilmestyvä Wolfenstein II: The New Colossus vaikuttaa lupaavalta joskin tutunlaiselta jatkolta parille aiemmalle osalle. Peli ei ehkä yllätä, mutta sen vinksahtanut tunnelma kantaa mukavan räiskinnän kanssa helposti maaliin asti. Jos tekijöiden kieli on pysynyt poskessa myös muiden tehtävien yhteydessä, luvassa on melkoisen varmasti loppuvuoden hauskin räiskintä. Eihän natsien tappamiseen kyllästyä toki voikaan.
Tulossa 27.10.2017: PC, PlayStation 4, Xbox One