Keskiaikaista moninpelimättöä – arvostelussa For Honor

Tämä jos jokin on moninpelivetoinen teos.

Kuka voittaisi viikingin, samurain ja ritarin välisessä tappelussa? Ubisoft Montreal pyrkii tarjoamaan vastauksen tähän ihmiskunnan mieliä pitkään vaivanneeseen kysymykseen uudessa For Honor -taistelupelissään. Kunnian kentillä taistellaan lähinnä muita pelaajia vastaan verkkomoninpelissä, mutta mukaan on laitettu myös muutaman tunnin kampanjamoodi. Sota on raivonnut For Honorin mailla ja mannuilla jo vuosikymmeniä, mutta riittääkö teoksessa sisältöä pitämään pelaajien mielenkiintoa yllä pikku kahakointia pidempään?

For Honorin tarina sijoittuu fantasiamaailmaan, jota hajoita ja hallitse -strategiaa toteuttava sotalordi Apollonya pitää Black Legion -armeijansa kanssa rautaisessa otteessaan. Keskenään nahistelevat viikinki-, samurai- ja ritariarmeijat ovat helposti hallittavissa, joten vallanhimoinen kuningatar kylvää riidan siemeniä kansojen keskuuteen häikäilemättömään tyyliin. Hallitsijan syrjäyttäminen onnistuu vain voimat yhdistämällä, mutta löytyykö kansan syvistä riveistä tähän kykenevä haastaja? For Honorin kampanja on rakennettu tämän löyhän asetelman varaan ja tarkastelee tilannetta vaihdellen näkökulmaa konfliktin eri puolilla toimivien sankareiden välillä. Juuri tämän syvällisempää aiheesta ei revitäkään irti, vaan tarinatilan tarkoitus on ainoastaan toimia pidempänä tutoriaalina, joka esittelee pelaajalle eri armeijat, hahmoluokat ja kartat. Kun myös kaverin kanssa pelattavissa olevalle kampanjalle tulee kestoa noin 5-6 tunnin verran, on teoksen pääpaino vahvasti verkkomoninpelin puolella.

For Honorin teräspanssarin alla sykkivä sydän on sen taistelusysteemi, joka on todella intuitiivinen ja tekee sotureiden välisistä kohtaamisista kuumottavan brutaaleja yhteenottoja. Periaatteessa kontrollit ovat varsin yksinkertaiset, sillä jokainen soturi pystyy iskemään joko vasemmalta, oikealta tai ylhäältä. Iskut vältetään kääntämällä torjunta oikeaan suuntaan tai väistämällä pois lyönnin tieltä. Vastustajan puolustuksen voi murtaa oikein ajoitetulla tönäisyllä, minkä lisäksi varomattoman vastustajan voi esimerkiksi puskea linnan muurilta alas. Jokaisella hahmolla on näiden ohella omat erityiset iskukombinaatiot ja erikoiskyvyt taitavien pelaajien hyödynnettäväksi. Kun vastustajan on hakannut hengiltä, voi taistelun vielä sinetöidä brutaalilla teloitusliikkeellä, jolloin vastustaja ei ole tovereidensa parannettavissa. Teloituksen uhri joutuu vielä rangaistuksena odottamaan muutaman sekunnin pidempään sotatantereelle palaamista. Taistelun kontrollit on jaettu ohjaimella hyvin selkeästi: puolustusliikkeet ovat padin vasemmalla ja hyökkäykset oikealla puolella.

Vastustajista pääsee ottamaan mittaa verkkomoninpelin puolella neljässä eri pelimuodossa. Näistä tosin kolme on variaatioita samanlaisesta tappomatsista, joiden erona on joukkueessa olevien soturien määrä. Tappomatsissa jokaisella pelaajalla on vain yksi elämä ja voittajaksi selviää se joukkue, jolla on vähintään yksi soturi taistelun lopussa hengissä. Ero näiden pelimuotojen välillä tulee siinä, että perinteiseen kaksintaisteluun verrattuna neljän pelaajan joukkueilla taisteltava eliminointi tarjoaa taktisia mahdollisuuksia esimerkiksi yksittäisen vastustajan pudottamiseen ryhmällä. Puhdas kaksintaistelu on varmasti paras tapa hahmojen perusliikkeiden opetteluun, mutta se on myös tärkein syy siihen, minkä takia pelin pariin tuli palattua uudestaan ja uudestaan. For Honorin taistelujärjestelmä loistaa parhaimmillaan juuri kaksintaisteluissa: mittelöt ovat intensiivisiä koitoksia, joissa kumpikin osapuoli kyttää pieniä aukkoja vastustajan puolustuksessa. Muissa pelimuodoissa kaksintaistelu tuppaa hyvin usein päättymään kolmannen osapuolen iskemään väliintuloon.

Tappomatsien lisäksi verkkokahinoita käydään myös Dominion-pelimuodossa, jossa pyritään pitämään kolme taistelukentällä olevaa voittosektoria mahdollisimman hyvin oman joukkueen hallussa. Ihmispelaajien määrä on tässäkin pelimuodossa rajoitettu neljään joukkuetta kohden, mutta suuren taistelun tuntua luodaan kansoittamalla taistelukenttä tekoälyn ohjaamilla sotilasmassoilla. Rivimiehet ratkaisevat ainoastaan keskimmäisen voittosektorin valta-aseman, mutta muuten ne toimivat lähinnä helppona tykinruokana ihmispelaajille. Pieni pelaajamäärä tekee ainakin sen, että hyvin organisoidut ja keskenään kommunikoivat porukat dominoivat lähes takuuvarmasti ottelusta toiseen. Hyvänkin pelaajan kaataminen miesylivoimalla onnistuu varsin helposti, joten individualisteista koostuvat tiimit hakataan maan rakoon rumin lukemin. Verkkomähinöiden taustalla toimii myös eräänlainen meta-peli, jossa pelaajat vannovat uskollisuutta yhdelle kolmesta sodan osapuolesta, jonka jälkeen kaikki sankareiden toimet vaikuttavat kansojen välisen sodan etenemiseen. Mähinän aiheuttamat aluevaltaukset ja muutokset muokkaavat moninpelin karttoja jonkin verran. Lisäksi kausi kerrallaan etenevän sodan ratkaisuhetkillä maastoon saadaan pelattavaksi erilaisia erikoistehtäviä ja tapahtumia.

Pelaajilla on For Honorissa käytössään yhteensä kaksitoista pelattaavaa hahmoa, jotka on jaettu tasan kolmen eri armeijan välillä. Alkuun pääsee muutamalla perushahmolla, joten loput on mahdollista avata pelattaviksi taistelukentältä sotasaaliina saatavalla valuutalla. Kullakin hahmolla on omat varusteensa ja erikoisominaisuutensa, joita voi kehittää pelaamalla paremmiksi. Tasonnousut tapahtuvat hahmokohtaisesti, joten sankarikavalkaadista kannattaa valita aluksi muutama suosikki, joiden taitoja lähtee kehittämään. Allekirjoittanut tykästyi ritareiden riveissä taistelevaan tankkisoturiin, joka kestää suuren määrän iskuja kilpensä kanssa ja lyö kovaa, mutta on ongelmissa ympärillään tanssivien ketterämpien hahmojen kanssa. Eri sankarit näyttäisivät olevan alusta alkaen varsin hyvin tasapainossa taitojen suhteen, joten taistelukenttää voi dominoida omaan makuun parhaiten sopivalla hahmolla. Hahmojärjestelmä on kaiken kaikkiaan hyvin saman tyyppinen Rainbow Six: Siegen vastaavan kanssa. Pelejä yhdistävänä tekijänä toimii myös kausipassin toimintalogiikka, jossa ahkerat grindaajat pääsevät lopulta käsiksi samoihin etuihin kuin passin rahalla lunastavat pelaajat.

For Honor on hyvin moninpelivetoinen teos, joten yksinpelikampanjaa etsivien ei siihen kannata rahojaan sijoittaa. Sen perusasetelma on idealtaan myös varsin absurdi, mutta tekijätiimin vilpitön innostus ja pieteetillä toteutetut hahmomallit tekevät siitä oudolla tavalla vetovoimaisen teoksen. Taistelusysteemi ja kontrollit ovat puhdasta kultaa, joten sitä on yksinkertaisesti todella hauska pelata. Tarinan sijaan sen parasta sisältöä on uusien hahmojen taistelutyylien opettelu. Parhaat elämykset koetaan kun liikkeiden harjoitteluun laitettu työ alkaa näkymään tuloksena taistelukentällä.

Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu), Xbox One
Ikäraja: PEGI 18