Helvetti on toiset ihmiset – arvostelussa Darksiders: Genesis

Darksiders-sarjan uusin osa ei tarjoa yllätyksiä millään osa-alueella, mutta onnistuu silti viihdyttämään erinomaisella tarinalla ja vauhdikkaalla toiminnalla.

Genesis tarkoittaa alkua tai synnyintarinaa, ja nimensä veroisesti neljäs peli palaa sarjan juurille. Ennen ensimmäisen Darksidersin tapahtumia maailmanlopun ratsastajat Sota ja Selkkaus — englanniksi Strife, jonka monista suomennoksista tämä on hauskin — häärivät tuonpuoleisen rauhanvalvojina. Mikään ei tietenkään mene odotetusti, joten veljekset havahtuvat pian valtavan sodan keskeltä, jossa vaakalaudalla on niin elämän ja kuoleman rajamaat kuin heidän perheensä.

Esiosat ovat siitä vaikeita, että niiden on todella vaikea yllättää millään tavalla. Koska tulevaisuus on jo tiedossa, harva juonenkäänne tulee puskista. Tästä huolimatta Genesiksen juoni tempaa mukaansa. Valtavan melodramaattinen saippuaooppera ottaa vaikutteita niin mytologiasta kuin metallimusiikistakin. Sekoitus yksinkertaisesti toimii. Tuonpuoleisen maailman draama muistuttaa parhaimmillaan Neil Gaimanin mestariteosta Sandmania erityisesti veljesten käydessään kauppaa sieluista matkallaan kohti helvetin rajamaita. Mikään tästä ei ole varsinaisesti uutta tai uljasta, eikä sen tarvitsekaan olla.

Ylhäältä alaspäin kuvattu toimintaseikkailupeli on vahvasti sukua Diablolle. Pelaaja voi lennosta vaihtaa kahden hahmon väliltä, joista molemmilla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Verkkaisempi Sota on järjettömän voimakas lihaskimppu, joka kestää kuritusta. Selkkaus sen sijaan tyytyy tulittamaan pitkän matkan päästä kahdella revolverillaan. Naseva ja sarkastinen rimppakinttu onkin huomattavasti hauskempi hahmo pelata kuin hänen yrmeä veljensä – erityisesti kun pelin edetessä aukeavat taidot alkavat kertyä. Molemmat soturit voivat kutsua myös nimensä veroiset ratsut alleen missä vaiheessa tahansa, mutta maailman tutkiminen oli ainakin minusta hauskempaa jalan. Turpajuhlista kerätään sieluja, joita käytetään hahmojen taitojen parantamiseen. Välietapeissa pysähdytään jututtamaan Vulgrimia, joka käy kauppaa niin aseista kuin yleisestä tavarasta. Meno on hyvin perinteistä kauttaaltaan.

Seikkailu ottaa mallia sarjan aiempien osien tapaan Legend of Zeldasta ja Metroidista. Useat paikat ovat alkuunsa lukittuja tai muuten vaan pelaajan ulottumattomissa, mikä tietenkin meinaa sitä, että niihin palataan useamman tunnin päästä etsimään aarteita uusien taitojen kera. Yllätyksiä ei tämäkään osapuoli pelistä tarjoa, mutta tuttua ja turvallista mekaniikkaa on paha parjata. Veljekset osaavat myös räpiköimällä hidastaa putoamistaan entisten enkelin siipien avulla, mutta nämä osiot ovat tönkköjä ja aiheuttivat enemmän harmaita hiuksia kuin ihastusta. Parhaimmillaan peli kuitenkin tuntuu juuri siltä miltä sen kuuluukin: elämää suuremmalta seikkailulta, josta pelaaja jatkuvasti näkee vain pieniä osia.

Taistelut eivät kuitenkaan Diablon tasolle yllä. Sodalla ja Selkkauksella on valittavina vain muutama erilainen perushyökkäys, joista tutuimmat kevyt ja vahva hyökkäys ovat kovimmassa käytössä. Näiden seuraksi piisaa kymmenkunta taitoa käytettäväksi vaikeimpiin hetkiin. Tusinademonit kaatuvat parista iskusta ja niitä on rökitettäväksi kiitettävät määrät, mutta vaihtelu on todella harvassa. Kenttien väliset rivisotilaat on nopeasti koettu, eikä pelissä kertaakaan tule vastaan samanlaisia aaltoja kuin sen infernaalisessa esikuvassa. Olisi ollut huimaa päästä näkemään esimerkiksi Sota täysissä voimissaan maalaamassa helvetin esikartanot punaisiksi. Nyt niihin saadaan hädin tuskin kevyttä pintaväriä.

Genesistä voi myös pelata kaksinpelinä, jolloin toiminnasta tulee huomattavasti hauskempaa. Useimmat ongelmat ovat jopa suunniteltu kahdelle pelaajalle, joten toverin ottaminen mukaan kannattaa jo pelin nopeuttamiseksi. Koska tarina kertoo kaksikon yhteisistä edesottamuksista, on yhteiselo myös narratiivisesti tyydyttävämpää. Kenttien lopputaistelut toinen toistaan suurempia pomoja vastaan tuntuvat myös paljon nautinnollisimmilta kaverin kanssa. Oman session voi aloittaa ja muokata milloin vain avoimeksi niin tuntemattomille kuin pelkästään tutuille. Kartalta löytyy jatkuvasti pisteitä, joista uuden kumppanin manaaminen metsästysmaille onnistuu mutkitta. Kaverin kanssa seikkailu toimii niin jaetulta ruudulta kuin netin välityksellä, eikä edellä mainittu tunnu hidastavan peliä ollenkaan.

Darksiders-saaga on kokenut kovia vuosien varrella. Sarjan keskimmäinen osa jäi julkaisussa isompien pelien varjoon, eikä saanut osakseen suosiota, jota se olisi ansainnut. Kolmas taas kärsi studion konkurssista ja jäi vailla kunnon budjettia. Genesis onneksi osoittaa, että hyvää ei saa tapettua vaikka kuinka yrittäisi. Sarja ei välttämättä koskaan tule keksimään pyörää uusiksi, mutta ainakin sillä on hienoimmat vanteet.

Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, Switch, Xbox One, Xbox One X (testattu)
Ikäraja: PEGI 12 (väkivalta, kielenkäyttö)

Linnanmäen uusin laite meni vähän överiksi.