Alun perin fantasiaroolipeli Of Orcs and Menissä (2012) ja sittemmin Styx: Master of Shadowsissa (2014) esiintynyt pahasuinen Styx-menninkäinen seikkailee ja vaanii jälleen pimeiden nurkkien takana sekä talojen koloissa.
Tällä kertaa menninkäinen päätyy synkkien haltijoiden kaupunkiin setvimään lajinsa kokeman vihanpidon syitä. Matkat taittuvat hiipien, loikkien, kiipeillen ja jopa ilmateitse. Uusia kykyjä ja aseita saa tehtailtua keräämällä erilaisia aineksia sekä mineraaleja, joita on tarjolla runsaasti. Styxin yliluonnollisten kykyjen ansiosta rumilus onnistuu esimerkiksi muuttumaan näkymättömäksi tai oksentamaan sisuksistaan hetken aikaa elävän, harhauttamiseen soveltuvan kloonin. Päänvaivaa aiheuttavat viholliset, jotka ovat yleensä huomattavasti menninkäisparkaa kookkaampia.
Styx: Shards of Darkness vaikuttaa aluksi jopa tyrmistyttävän vaikealta, sillä kuolema iskee päin pläsiä vähän väliä. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että kyseessä on aito hiipimispeli. On aivan turha yrittää taistella puolta pidempiä ja vahvempia sotilaita vastaan pienen puukon kanssa, sillä kaulan katkaiseminen taakse hiipimällä on paljon tehokkaampi vaihtoehto. Vieläkin kannattavampaa on hiipiä mahdollisimman huomaamattomasti seuraavaa etappia kohti. Tapoista nimittäin kuuluu ikäviä sivuääniä ja kuolonkorahduksia, jotka herättävät turhaa huomiota.
Vihollisten tekoäly ei valitettavasti huimaa päätä, joten useimmiten kiperistäkin tilanteista selviää piiloutumalla sopivaan onkaloon odottamaan hermostuneiden sotilaiden rauhoittumista. Tekoäly tottelee lähes aina samaa kaavaa, eivätkä vihollisten liikkeet ja maneerit muutu miksikään, vaikka nämä löytäisivät useammankin kuolleen toverin. Vastapuoli osaa tosin katsoa ikävällä hetkellä juuri siihen tynnyriin, johon Styx on hätäpäissään pelaajan toimesta piilotettu. Tekoälyyn vaikuttavaa vaikeusastetta voi halutessaan säätää kesken pelin, minkä lisäksi ominaisuuksiin kuuluu ilahduttavasti myös mahdollisuus pikatallennukseen.
Kontrolleiltaan Styx: Shards of Darkness on pääosin moitteeton tapaus, mutta varsinkin tarkat loikkaamiset ovat välillä työn ja tuskan takana. Useammankin kerran menninkäispolo putoaa kuolemaansa epäonnistuneen köyteentarttumisyrityksen jälkeen. Onneksi vaihtoehtoiset reitit lisäävät mukavasti uudelleenpeluuarvoa, kun aina ei välttämättä tarvitse samoja kompastuskiviä kokea uudestaan.
Visuaalisesti oikein näppärän näköinen Styx: Shards of Darkness väläyttelee niin kauniita auringonlaskuja kuin jylhän karuja vuoristoja, eikä varsinkaan antisankarin animointia sovi jättää mainitsematta. Styx liikkuu eteenpäin mukavan sulavasti, mutta samalla juuri niin kuin kyyryselkäisen menninkäisen olettaakin tekevän. Melankolisella tunnelmallisuudellaan fantasiamaailmaan ja -peliin sopiva musiikki luo onnistuneen graafisen ilmeen kanssa miellyttävän kokemuksen, jota rikkonevat ainoastaan menninkäisen aikuisempaan makuun soveltuvat vitsit.
Styxin huumori kukkii hersyvästi niin seikkailun aikana kuin kuolemankin koittaessa. Huumorin tasosta voi olla montaa mieltä, mutta tyylillisesti ronskit sutkautukset sopivat vihreän otuksen suuhun kuin sappinesteet rankan vapun jälkeen. Joskus dialogissa viitataan osuvasti jopa muihin peleihin ja pelihahmoihin, kuten Dishonoredin Corvo Attanoon.
Styx: Shards of Darkness on pelimekaniikaltaan puhdas hiipimispeli, jossa pärjää parhaiten piiloutumalla ja pakenemalla. Ainakin lajityypin ystävien kannattaa antaa sen omaperäiselle päähenkilölle, nätille grafiikalle ja kohtuullisen näppärälle tarinalle mahdollisuus. Rääväsuinen ja vastenmielinen menninkäinen nimittäin voittaa lopulta pelaajan sydämen puolelleen.
Saatavilla: PC, Playstation 4 (testattu), Xbox One
Ikäraja: 16