Kädet ratille ja menoksi – kaahailuarvostelussa Logitech G923 -rattipolkimet

Logitechin uusi keskihintainen rattipoljin tuo suuria lisäfiiliksiä mutkiin.

07.10.2020

Autopelit, muodossa tai toisessa, jakavat rajusti mielipiteitä. Toisille ne ovat jonon perälle automaattisesti joutuvia ei-tuotoksia, toisille pelaamisen ehdoton suola. Mikäli kuulut jälkimmäiseen joukkoon jatka ihmeessä lukemista.

Logitechin uutta G923-rattipoljinta saa kahtena eri variaationa. Molemmat niistä toimii PC:n kanssa, mutta konsolipuolella toinen keskustelee PlayStation 4:n ja toinen Xbox Onen kanssa. Tiltin testeihin päätyi PC/Xbox One -yksilö.

Kohtuullisen massiivinen paketti pitää sisällään sekä pöytään kiinnitettävän ratin että lattialle asetettavat polkimet. Säätövaraa on sen verran, että ratin saa ”pultattua” kiinni hitusen yli 5 cm paksuun pöytäpintaan. Polkimet ovat parhaimmillaan tasaisella lattialla, kuten esimerkiksi parketilla tai laminaatilla, sillä matolla ne lipsuvat sellaisenaan maton pinnasta riippuen enemmän tai vähemmän eteenpäin etenkin pitkien stinttien aikana. Jarru on nimittäin sen verran jäykkä kaveri, että sitä joutuu ihan tosissaan polkemaan.

Mutta, ja sanoisinko jopa että ennen kaikkea uskomatonta: poljinongelmaan liityen Logitech on miettinyt juurikin sellaista asiaa kuin ”liukuva matto”. Poljinalustan pohjassa on nimittäin ”haarukkaoptio”, jonka esillekääntämällä poljinjalustaan tulee ”piikit”. Ne antavat juuri sellaista vastarannankiiskimäistä asennetta mattoa kohtaan kuin polkimilta voi vain toivoa. Kun nämä ”piikit” iskee esille, pysyy poljinalusta aivan uskomattoman hyvin paikoillaan alla olevasta matosta riippumatta.

Tässä kohtaan mennään jo niin pitkälle, että ei voi kuin nostaa hattua G923:n suunnittelijoille; siellä päässä on näet ihan aidosti oikeasti käytetty aivoja!

Rattiin isketään kiinni tärinöihin ja force feedbackiin juissia antava virtalähde, polkimet sekä USB-kaapeliyhteys itse konsoliin tai tietokoneeseen. Ilman virtalähdettäkin voi pelata, mutta silloin ei tarvitse tärinöistä tai muustakaan ajotuntumasta unelmoida. Pelilaitteeseen yhdistettävän kaapelin pituus on noin 160 senttimetriä, ja se on fiksusti varustettu ylimääräisellä liitinkohdalla niitä ikäviä tilanteita varten, joissa joku sattuu kompastumaan itse johtoon. Tällöin ei konsoli tai ratti lentele pitkin huonetta, vaan liitinkohta antaa periksi tapaturmien ja vahinkojen välttämiseksi.

900 asteen kääntösäteellä, kaksoismoottorilla ja Trueforce-tekniikalla varustettu G923 tuntuu käsissä ja jaloissa todella hyvälle. Ohjainpyörä on varustettu käsin ommellulla nahalla monien muiden osien – esimerkiksi ohjausakselin sekä poljinten kehyksien että varsien – ollessa terästä. Rattiosa painaa 2,25 kiloa, kun taas polkimien elopaino on 3,1 kiloa.

Mutta miltä se varsinainen kaahailu sitten tämän parissa tuntuu? Oikein mainiolle!

Varsinaista ratin mahdollistamaa Trueforce-tekniikkaa ei julkaisussa monikaan peli tukenut: Assetto Corsa Competizione, Grid ja PS4:llä lisäksi Gran Turismo Sport. Lisää on kuitenkin luvassa. Sekä Assetto että Grid vetivät hymyn naamalle erittäin tarkalla tuntumallaan ja immersiollaan. Oli kuitenkin helpotus huomata, että ratti on loistoväline myös muidenkin ajopelien kanssa!

DiRT Rally 2.0:ssa soratiellä ajaminen jyskytti rattia perusasetuksilla (= täysillä) sellaisella vimmalla, että rystyset olivat jo parin ensimmäisen mutkan jälkeen punaisina. Huoli kynsien irtoamisesta alkoi tuntumaan realistiselta ajatukselta. Kun parin seuraavan mutkan jälkeen alkoi hampaatkin kalkattamaan, oli homma pistettävä paussille. Säätöfiksauksien jälkeen tärinät olivat huomattavasti hellemmässä moodissa, jolloin ajamisesta tulee taas jotain. Tämän episodin jälkeen tuli sitten sekin todettua, että ratin saa halutessaan – ainakin tämän pelin kohdalla – iskemään käsille liiankin lujaa.

Gridissä auton varovainenkin heittelehtiminen sateisella kadulla tai liiallisen kaasupolkimen painamisen yhteydessä tuleva spinnaus tuntuvat käsissä juuri niin kuin pitääkin. Se jos jokin tuo immersiota ajamiseen.

Myös Forza Horizon 4 ja Forza Motorsport 7 antoivat loistavaa palautetta g-voimien tuntuessa hienosti. Lisäksi töyssyt ja muut ”pikkuesteet” havaitsee käsissä kiitettävästi.

Varsinaisessa käsien hikoilutestissä ratti iskettiin heti kukonlaulun aikaan astetta pitempään kaahailusessioon. G923 oli kirjaimellisesti käsien ja jalkojen alla yli kymmenen tuntia putkeen paria pikaista huoltotauko-pitstoppia lukuun ottamatta. Ei tarvitse olla huolissaan: ainoat hikikarpalot tulivat testaajan otsalle johtuen liiallisesta yrittämisestä; ratti pysyi kuivana koko päivän ajan.

PC-käytöstä mainittakoon, että Logitechin tyylisesti ratin säätöjä pääsee rukkaamaan G Hub -ohjelmistolla. Mukana on kaikki perustoiminnot selkeästi eroteltuina.

Erinomaiselta tuntuva ja kestävältä vaikuttava G923 on pätevä valinta kaahailuvimmaisille oman elämän kimiräikkösille. Ajamiseen tulee aivan uusi leveli verrattuna normaaliin pädikaahailuun. Mikäli hinnalla ei ole merkitystä, G923:n hankintaan vaikuttaa vain se, kuinka vakavasti suhtautuu ajopeleihin.

Logitech G923 maksaa noin 400€.

G923:n röntgenkuvauksista selvisi, että sisuskalut ovat kunnossa.

Lisää luettavaa