Etsi
Nintendo Switch jatkaa voittokulkuaan.
PC-pelaajat jäävät paitsi massiivisesta hirviöjahdista. Ainakin toistaiseksi.
Pelimaailmassakin nähty pukumies säikyttelee pian myös valkokankailla.
Countdown to 2018 -tarjouskampanja saapui pilkkomaan Xbox Gamesin hinnastoa.
Gran Turismo 6:n verkko-ominaisuudet asetetaan haudan lepoon.
Vuoden 2018 ensimmäiset PlayStation Plus -ilmaispelit ovat tässä.
Ennenaikainen tammikuu laittoi yli 500 pelin hintoja poikki ja pinoon.
Dragon Ball FighterZ on matkalla PS4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.
Mark Hamill esittäytyy Star Citizenin uudella videolla.
Noiturin maailma on nyt entistäkin kauniimpi.
Seuraavan Zelda-pelin on kerrottu olevan jo työn alla.
The Escapists 2 loikkaa Nintendo Switchin pelivalikoimaan.
Hokuto ga Gotokusta julkaistiin roimasti uutta pelikuvaa.
Dragon Ball FighterZ palauttaa suositun animemätkinnän juurilleen.
Code Vein on matkalla PS4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.
Dissidia Final Fantasy NT sai uuden trailerin.
Joulualennus koskee myös nykyisiä Plus-jäseniä.
Shadow of the Colossus nähdään PS4:llä ensi vuoden alussa.
Death Stranding on jo pelattavissa, väittää peliä kokeillut PS4-suunnittelija.
Bayonetta 3 on tekeillä Switchille. Myös sarjan kaksi ensimmäistä peliä ovat nekin matkalla Nintendon uudelle konsolille.
Metro Exodus julkaisupäivättiin.
Soul Calibur on jälleen täällä!
Kojima Productionsin Death Stranding on palannut valokeilaan uudella trailerilla.
Sony on laittanut myyntilukuja tiskiin.
Näissä merkeissä alkaa Dissidia Final Fantasy NT.
Suomi 100 laittaa Steamin hintoja matalaksi.
Alkuperäisen Mega Manin tarina jatkuu täysin uudella pelillä. Myös Mega Man X -sarja tekee sekin tuloaan nykylaitteille.
Uusi dynaaminen teema palauttaa PS4:n omistajat takaisin 2000-luvun alkuun.
PlayStation Storen PS2-pelivalikoima täydentyy kolmella Jak-sarjan pelillä.
PS4:llä, PC:llä sekä Xbox Onellakin nähty toimintapeli nähdään myös Nintendon alustalla.