Ylistetyn Star Wars -seikkailun odotettu jatko-osa saapunee kauppoihin jo maaliskuussa 2023

Star Wars Jedi: Survivor maaliskuussa 2023?

06.12.2022

Varsin kehutun Star Wars Jedi: Fallen Orderin (arvostelu) jatko-osa Survivor näyttäisi saavan julkaisunsa maaliskuussa 2023.

Kehittäjä Respawn saati julkaisija Electronic Arts eivät ole vielä kertoneet ajankohtaa virallisesti. Cal Kestisin tarinaa jatkavan pelin Steam-sivu luikautti ilmeisen vahingossa julkaisuajankohdaksi ensi vuoden maaliskuun, tarkemmin sanottuna 15. tai 16. päivän. Tämä oli linjassa EA:n aiemman tiedotteen kanssa, jonka mukaan tarkoituksena on julkaista ison mittakaavan nimike maaliskuun loppuun mennessä.

Sittemmin karsittu Steam-tuotesivu ehti myös paljastaa Star Wars Jedi: Survivoriin liittyviä pukuja niin Cal Kestisille kuin BD-1-droidillekin. Näiden lisäksi tarjolle tullee perusversion lisäksi vielä Deluxe Edition -painos, jonka kylkisinä saa Han Solon, Luke Skywalkerin ja R2-D2:n ja Obi-Wanin inspiroimia kostyymejä ja aseita.

Lisätietoja kuultaneen torstain ja perjantain välisenä yönä pidettävän The Game Awards -tapahtuman yhteydessä.

Lähde: Polygon

 

 

Lisää luettavaa