Xbox One -konsoli julkistettiin viime viikon tiistaina. Siitä tuli saman tien ahkerien pelaajien sylkykuppi. Call of Duty: Ghostsin koira-animaatio sai haukkuja. Electronic Arts esitteli ylimalkaisesti urheilupelejään. Koko tapahtuma oli suunnattu Pohjois-Amerikkalaiselle yleisölle, joten sen pääpaino oli televisio-ominaisuuksien mehustelussa.
Nämä kaikki ovat yksityiskohtia, joista saa ja pitääkin pitää meteliä. Sen sijaan monien valitus siitä, ettei laitteella pysty enää pelaamaan Xbox 360:n pelejä olikin jo korkeamman luokan halukkuutta kaivaa esiin täysin epäoleellisia asioita vain siksi, että valittaminen on pelaajien näkyvin luonteenpiirre.
Kun Xbox 360- ja PS3-konsolit tulivat markkinoille, vain tietyt pelit toimivat tuolloin uutta konsolisukupolvea edustavissa laitteissa. Pelikauppojen tiskien takana myyjillä oli listat joista näki, mikä vanha peli toimi uutuuskonsolissa ja mikä ei.
Ollaanpa nyt kaikki käsi sydämellä: kuinka moni meistä muka pelasi uudella konsolillaan vanhan konsolisukupolven pelejä?
Uusi konsolisukupolvi tuo aina mukanaan uudet pelit, jotka ovat teknisesti ylivertaisia vanhoihin verrattuna. Halusimmeko muka kahdeksan vuotta takaperin todella pelata alkuperäisen Xboxin Call of Duty: Finest Houria uudella Xbox 360 -konsolilla? Emme.
Uuden tuleminen pelottaa aina, ja liki alitajuntaisesti ihminen keksii muutoksesta aina jotain pahaa ja epäilyttävää. Kun Xbox Onen ilmaantuminen markkinoille ei tuonutkaan kaikkiin mahdollisiin peleihin 3D-ominaisuuksia, hämmästyttävän vapaata pelimaailmaa ja virtuaalista todellisuutta, valtaoa pelaajista älähti. Mikä pettymys! Eivät ne pelit muutukaan kokonaisvaltaisiksi oikean elämän korvikkeiksi, vaan niitä joutuu yhä pelaamaan ohjaimella. Ja se ohjainkin kuluttaa yhä pattereita. Pyh.
Neljän vuoden päästä katselemme YouTubesta videopätkiä BioShock Infinitestä ja ihmettelemme, miten pökkelöltä silloin niin hengittäväksi ja ihanaksi mielletty Elizabeth näyttääkään.
Muutos tulee, ja se pelottaa. Menneisyyteen ei kannata kuitenkaan liiaksi takertua.