Korealainen turisti vuokrasi MariCar-nimisestä firmasta itselleen Mario Kart -peleistä tutun kart-auton – eikä homma päättynyt hyvin.
Japanissa voi vuokrata Mario Kart -pikkuauton itselleen, sillä ne on rakennettu sillä tavoin, että pienestä koostaan huolimatta niillä on täysin laillista ajella Tokion kaduilla. Kulkuvälineen mukana tulee tietenkin myös Mario Kart -puku.
Eräs turisti oli vuokrannut itselleen tällaisen menopelin. Hän oli kuitenkin menettänyt Mario Kart -menopelinsä hallinnan risteyksessä ja ajanut kulkuvälineensä suoraan poliisin päivystyspaikan seinään. Kukaan ei onneksi loukkaantunut tilanteessa.
Nintendo ei ole innoissaan Mario Kart -ajopeleistä, ja se onkin haastanut MariCar-firman oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista.