Scifi-fanit, huomio: ensi vuonna ilmestyy peli, joka perustuu legendaarisen Philip K. Dickin elämään

16.11.2015

Darjeeling-studio ja Nova Productions ovat tekemässä peliä, joka kuulostaa mielenkiintoisimmalta projektilta vähään aikaan. Californium-niminen peli perustuu legendaarisen scifi-kirjailian Philip K. Dickin elämään.

Californium on ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvattu peli, jossa eletään uusiksi Philip K. Dickin elämänvaiheita. Pelin tekijät eivät saa käyttää Dickin nimeä pelissä, joten päähenkilönä toimii Elvin Green -niminen kirjailija. Pelissä ohjataan kirjailijaa, joka käy läpi avioerot ja sortuu huumeisiin.

Philip K. Dick on eräs aikakautemme tärkeimpiä scifi-kirjailijoita. Parhaiten suuri yleisö tuntee hänet kenties Blade Runnerin alkuperäisteoksen (Do Androids Dream of Electric Sheep?) sekä Total Recallin inspiroineen novellin kautta.

Dick jäi 1970-luvulla koukkuun kipulääkkeisiin, ja vuoden 1974 helmi-maaliskuussa Dick näki sarjan outoja näkyjä ollessaan kipulääkityksessä. Dickin mukaan näyt olivat niin lasersäteitä, geometrisiä kuvioita, vilauksia Jeesuksesta sekä näkyjä antiikin Roomasta. Näkyjen jatkuessa Dick myös kertoi elävänsä rinnakkaiselämää roomalaisten vainoamana Thomas-nimisenä antiikin kristittynä.

Philip K. Dick kuoli aivohalvaukseen vuonna 1982.

Katso pelikuvaa Californiumista alta.